tiistai 22. maaliskuuta 2022

Ei mommaoletettu vaan oikia momma

Nautimme juuri paapan kanssa prinsessakaakkua. On juhla- ja kiitosmieli siitä, että lapsi on saanut elämän ja syntynyt maailmaan. Meillä on nyt neljä suloista lastenlasta. Neljä lastamme ovat nyt siis yhteensä saaneet saman verran jälkeläisiä kuin itse olemme matkaan laittaneet. Kevätaurinko paistaa ja kaikki huolet saa hetkeksi laskea pois.

Sitä minä vain, että en ole mommaoletettu, vaan ihan oikia ja nelinkertainen momma. Olen naiseuteni todistanut viimeistään siinä vaiheessa, kun olen neljä lasta synnyttänyt ja imettänyt. Minua saatettiin pojitella nuorena, kun kuljin pitkin askelein, farkut jalassa ja lyhyt tukka hapsottaen lippalakin alta. Se tuntui ikävältä. Mutta jos joku nyt jollain palstalla rohkenee nimitellä minua naisoletetuksi, se tuntuu vielä pahemmalta. Minä olen kuulkaa nainen, äiti ja momma, ja ylpeä siitä. Olen myös ihan kurkkuani myöten täynnä sitä, että jotkut naiset katsovat asiakseen puhua miesoletetuista. Se on mielestäni halventavaa ja ihmisarvoa loukkaavaa. Jos et ole selvillä sukupuolesta, puhu kauniisti vaikkapa ihmisestä. 


8 kommenttia:

  1. Onnea ja Siunausta sinulle momma 🥰❤️🌹

    VastaaPoista
  2. Kiitos, siunausta momma tarvitsee ja tietysti onneakin.

    VastaaPoista
  3. Olette saaneet ansiotonta arvonnousua jälkipolven avulla. Lämpimät onnittelut teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä juuri. Äidilläni oli viisi lasta ja hän leipoi 50 leivän taikinoita. Minulla neljä, taikinat olivat aluksi 30 leivän, sitten ostoleivän käyttö lisääntyi. Jokainen sukupolvi taitaa tehdä edellistä pienempiä taikinoita. En tiedä miten tämä liittyy arvonnousuun, mutta tuli vain mieleen.

      Poista
  4. Ilonhetkiä mommalle ja paapalle!

    VastaaPoista