Löysää luonnonsuojelua

Ilmastonmuutos on tosiasia. Jotkut sen vaikutuksista ovat suotuisia, useimmat eivät. Siksi yritän tehdä joitakin tekoja luonnon puolesta. Pieniksi ne ovat jääneet, mutta jos jokainen yrittää vähän, saadaan yhdessä jotain aikaan. Tänä kesänä en esimerkiksi ole juurikaan käynyt autolla kaupassa ja siitä annan itselleni pisteet. Polkupyörällä kauppamatka taittuu edestakaisin alle puolessa tunnissa ja pyörälaukkuihin mahtuu paljon tavaraa. Eilen illalla polkaisin hakemaan voita ja tämän päivän ruokatarpeita. Voita tarvitsin omppusompun kaurapäällykseen. Tänään metsästä tultua pyöräilin hakemaan sipulia ja huomisia ruokavärkkejä. Sipuleja tarvitsin iltaherkkuun, sillä löysin ihania lampaankääpiä. Voi kun hyvää! 

Luin juuri ekoteologiaa kirjasta, joka on koottu papiston luettavaksi ja keskusteltavaksi. Panu Pihkalan artikkelissa heräteltiin huomaamaan, että Jumala rakastaa koko luomaansa maailmaa. Luomakunta ylistää Luojaa ja me saamme kokea luonnon kautta Jumalan puhuttelua ja valtavuutta. Kristityillä on myös velvollisuus vaikuttaa maailmassa niin, että luonto ei turmellu. Taistelu esimerkiksi ilmastonmuutosta vastaan voi tuntua toivottomalta, mutta kristityn ei tarvitse menettää rohkeuttaan, sillä ympäristötuhotkin saa kohdata Kristuksen kanssa.

Artikkelissa ei ollut eikä varmaan pitänytkään olla kovin konkreettisia toimenpide-ehdotuksia, mutta yhteen asiaan kiinnitin huomiota. Parissa paikassa oli joku epämääräinen viittaus metsänhoitoon ja metsänhoitotapoihin. En saanut kiinni, mitä kirjoittaja tarkasti ottaen kritisoi. Mutta tulkitsin, että kyseessä oli jossain määrin löysä ajattelu. Jos nimittäin metsänomistaja ei hoida metsäänsä järkevästi hakaten ja istuttaen uutta, maapallon keuhkot lamaantuvat. Ikimetsä ei kasva eikä sido hiilidioksidia samalla tavalla kuin kasvatusmetsä. Joskus on siis myös niin, että tuottava toimintatapa on myös luonnolle hyväksi - sanoo hän, joka on tehnyt metsäänsä leimikon, että saisi talonsa maalattua. 

Toki olen huomannut, että jotkut metsänhoitotavat, kuten metsänauraus, ovat metsässä kulkijalle kiusallisia ja rikkovat luonnon kauneuttakin vastaan. Toisaalta myöskään oikein vanhassa tukkipuuvaltaisessa metsässä ei tee mieli liikkua. Lempimetsäni on kasvava mäntykangas. Se säteilee valoa, iloa, rauhaa ja lohdutusta. 

Pihkala mainitsee artikkelissaan, että useat luterilaiset seurakunnat maailmalla päättävät nykyään jumalanpalveluksen kehotukseen: Palvelkaa Herraa ja koko luomakuntaa iloiten. Tekisipä mieli ottaa tuo käyttöön muistuttamaan siitä, miten me ihmiset tarvitsemme muuta luomakuntaa ja luomakunta meitä.