Uudistuminen

Kuva: Jouko Perälä

Heräsimme tiistaiaamuyöllä iloiseen viestiin: toinen lapsenlapsemme on syntynyt. Näin tuli maailmaan yksi isosisko ja yksi pikkusisko enemmän. Lähdin riemullisissa tunnelmissa pappien synodaalikokoukseen Laukaaseen. Laukaan kirkossa Lapuan papit kajauttivat avajaismessussa perhevirtemme Jumala on läsnä... Sitä on meillä veisattu iloissa ja suruissa. Tuli ilon kyynel silmäkulmaan ja riensin alttarille kiittämään. Rukoilin myös koko tuon pienen perheen puolesta: tyttäreni ja kahden tyttärentyttären puolesta. Iloon on tultu huolen ja kivun kautta.  

Kollegani Jenna ja Suvi

Olimme sitten Peurungan kylpylähotellilla koolla valmistautumassa reformaation juhlavuoteen. Tulee 500 vuotta siitä, kun Luther naulasi teesinsä Wittenbergin linnankirkon oveen. Mitkä ovat meidän kirkkomme teesit? Mikä uskossamme on muuttumatonta ja mikä uudistuu ajan mukana? Syntyykö jotain uutta vanhan rinnalle? Osaammeko sanoittaa jotain vanhaa uudella tavalla? Kotiläksynä olleiden Synodaalikirjan artikkelien pohjalta pohdittiin yhdessä. Vaasalainen kollegani Jenna piti pyydetyn kommenttipuheenvuoron ja pohdiskeli miten olemme mukana sosiaalisessa mediassa. En kyllä ehtinyt oikein kuunnella, kun otin kuvia laittaakseni niitä seurakunnan FB-sivulle :)

Kokouspaikkakunta sopi hyvin Lapuan piispanistuimen haltijoihin. Ensimmäisen piispamme Eero Lehtisen linkistä Laukaaseen en tosin tiedä. Mutta vastikään edesmennyt piispa Sariola on syntynyt Laukaassa ja vaikuttanut siellä pappina. Hänen nimensä luettiin nyt muiden viime kuuden vuoden aikana edesmenneiden hiippakuntamme pappien kanssa Laukaan kirkossa. Muistan piispa Sariolan lämpimänä ihmistuntijana, jolla oli taito lähestyä puheella ja soitolla.

Nykyinen piispa Peura taas tunsi varmaan olonsa kodikkaaksi Peurungan ravintola Peurankellossa ja Villipeurassa. Niin tosin myös muut papit, oli lämpimiä sydämellisiä kohtaamisia ja kuulumistenvaihtoa. Monet meistä virkistyivät myös tunnin verran kylpylän puolella, missä kaikki papit näyttivät ihmisiltä.

Piispa Laulaja ei ollut päässyt mukaan, mutta hänen kunniakseen osallistuin muutamankymmenen muun pastorin kanssa tiistaina karaokeiltaan. Jälleen tuli todistettua, että papeissa on valtavan hyviä laulajia, jotka hallitsevat laajan genren suomipopista kansainvälisiin hitteihin. Oli hauska seurata, miten siviilien suu loksahti auki, kun he astuivat baariin ja näkivät kymmeniä pantapaitaisia pappeja, jotka lauloivat yhdessä ja joilla oli hauskaa. Mustien papinpaitojen alla sykkii sydämiä, jotka syttyvät rakkaudesta, toivosta ja kauneudesta.

Jossain vaiheessa tuntematon ja papistoon kuulumaton pystytukkainen pariskunta alkoi tanssia onnellisena. He olivat samannäköisiä ja mietin ensin ovatko he siskoksia. Toinen tanssi pyörätuolissa ja toinen kieputti. Näin heidän painavan hellästi posken poskea vasten. Toinen naisista lauloi sitten myös karaokea sydämensä pohjasta: Tahdon oikeesti olla sinun enkä vain leikisti rakastaa. Välillä hän katsoi pyörätuolissa olevaan kumppaniinsa hellästi. Se kosketti ja jäi äänenä ja kuvana sisimpääni. Minäkö menisin sanomaan, että tuo on syntiä ja teidän on tehtävä parannus? Sanoisinko, että voin rukoilla teidän takaa, sivusta ja vierestä, mutta en edestä?

Toivon, että osaisin oikeasti nähdä toisen ihmisen ja kuulla häntä. Myös toisin ajatteleva ja uskova ihminen ja jopa pappi on lähimmäiseni. Jeesus kylläkin kohteli aikansa papistoa ankarammin kuin heitä, joita halveksittiin uskontonsa tai moraalinsa vuoksi. Siksi erityisesti pappien tulisi käydä ahkerasti kirkossa ja Herran pyhällä ehtoollisella saamassa armoa ja uskonvahvistusta. Sanan ja sakramenttien äärellä elämme keskellä reformaatiota ja sydämet syttyvät Jumalan hyvyydestä ja laupeudesta. 

Arkeen palaaminen on ottanut voimille. Pappiparkaa on koeteltu ajan riittämättömyydellä sekä auton ja kameran rikkoutumisella. Olen kiukutellut ja tarvitsen armoa sekä puolisolta että Jumalalta. Ja elän sen varassa.