Iloinen pentu

Kävimme pääkaupungissa yhden yön -matkalla katsomassa teatteria, ystäviä ja lapsenlapsia. Teatteri ei tällä kertaa oikein sytyttänyt, mutta ystävät ja lapsukaiset olivat parhaita. Isosisko halusi lukea toista kirjaa yhtä aikaa kun momma luki toista. Hän pulputti vuolaasti, matki äänteitä, äänenpainoja ja sanoja lisäillen höysteeksi ruotsia. Retken ajankohta ei ollut ihan paras, sillä joulukuun vapaapäivät näyttävät nyt järkiään kuluvan muuhun kuin jouluvalmisteluihin ja työpäivät ovat niin pitkiä, että iltaisin ei jaksa mitään, varsinkaan flunssaisena. 

Reilu viikko sitten olimme niin ikään pääkaupunkiseudulla. Sain kastaa lapsenlapsen, Auni Aili Linnean. Koiranpentumme Dora oli mukana matkalla ja yöpyi kanssamme hotellissa. Se käyttäytyi siivosti kaikkialla muualla paitsi tyttäreni kodissa, vauvalassa, missä se sotki paikkoja niin että en ehtinyt ottaa lapsenlapsia edes syliin, kun kaikki aika meni muuhun. 

Dora ulkoilemassa Espoossa

Tällä kertaa koirulimme sai jäädä kotikylään ja matkustimme herroiksi junalla. Naapurin koiraihminen otti pennun hyvään hoitoonsa. Mutta tietysti oli mukavaa, kun Dora hyppäsi äsken itkien ja vinkuen syliin, kun menin sitä hakemaan, ja nuoli korviani. Maa oli tullut valkoiseksi, ja oli ihana kierrellä sen kanssa kotipihassa pikkupakkasella. 

Koiran kasvattaminen on vastuullista. Täytyisi osata olla kärsivällinen, määrätietoinen ja johdonmukainen samoin kuin lasten kasvatuksessa. Joskus kun lapset ovat muistelleet vähän syyllistävästi lapsuuttaan, olen sanonut, että ollaan nyt iloisia, kun teistä on kuitenkin tullut noin hienoja ihmisiä. Luulen, että he eivät aina edes muista, miten iloisia olivat pieninä. Koiranpennun iloinen juokseminen muistuttaa mukavasti noista ajoista.