Joku sanoi tänään, että ilmassa on jotain samaa kuin 30-luvulla ja se huolestuttaa. Näin on. USA:n presidentinvaalien tulos ei siis millään muotoa ollut yllätys. Olen usein miettinyt, miten paljon helpompi ihmisiä on yllyttää valheilla vastakkainasetteluun ja vihaan kuin totuudella hyvyyden töihin. Pahaan yllyttämistä olen nähnyt tapahtuvan lintukodossamme Suomessa ja miksipä ei siis myös Amerikoissa, missä valtapelit ovat suurempia. Kielteisten tunteiden lietsominen vaatii vähemmän tunneälyä kuin ymmärtämyksen, myötätunnon, sympatian, säälin ja rakkauden kieli. Ja hyvyyden kielellä harvoin vaaleja käydään. Tämä ei ole rehtien ja rehellisten maailma, mutta rehtinä ja rehellisenä kannattaa sittenkin koettaa elää ja kuolla. On nimittäin niin, että ihminen on onneton, jos hän toimii vastoin omaatuntoa ja elää ristiriidassa omien arvojensa kanssa.
Mitä hullummaksi maailma menee, sitä tärkeämpi on kirkon merkitys. On hyvä, että kristillinen kirkko on olemassa. Jos se pysyy uskollisena asialleen, se puhuu oikeasta ja väärästä, synnistä ja kilvoittelusta. Ei ole samantekevää miten elämänsä elää. Ja tämä koskee myös uskovia. Armoa ei pidä käsittää oikeudeksi elää itsekkäästi, muita mustamaalaten ja painaen. Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt. (1. Joh. 4.20.) Kirkolla on myös toivon sytykkeet, sillä totuus ja armo voivat tehdä vapaaksi ja muuttaa sitä, mikä on itsekkyyden ja omien pyyteitten saastuttamaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti