Työkaverini ovat motivoituneita ja sitoutuneita työhönsä. Ajattelen ennen kaikkea heitä, jotka parhaiten tunnen yhteistyön kautta, eli heitä, jotka kohtaavat työssään seurakuntalaisiamme - nuorisotyönohjaajina, lastenohjaajina, diakoniatyöntekijöinä, kanttoreina, vahtimestareina, toimistosihteereinä, keittiöhenkilökuntana, tiedottajina ja pappeina. He eivät pönötä, vaan esiintyvät aidosti ja raikkaasti. He kohtaavat ihmisiä ystävällisesti, antavat kiitosta ja etsivät uusia tapoja tehdä työtä. Heihin voi luottaa: Kaikki hoitavat osuutensa sovitusti.
Olen monta kertaa tuntenut salaista ylpeyttä työyhteisöstäni. Voin esimerkiksi nyt paljastaa sellaisen salaisuuden, että lähes aina kun kuuntelen jotain radioitua messua, jossa papit pukevat helposti vähän etäisen esitystyylin päälleen, ajattelen, että onneksi kollegani Vaasassa ovat varsin luontevia ja tavallisia persoonia, joita mielelläni kuuntelen. Kyllä meillä työntekijöillä vikamme on, emmekä aina pysty parhaimpaamme, mutta voi kuinka hyvältä tuntuu ajatella miten paljon meillä on osaamista, lahjoja ja hyvää tahtoa viedä eteenpäin sanomaa Kristuksesta. Työn innostus tulee varmasti siitä, että me koemme myös itse tarvitsevamme Herraa, häntä joka katsoo silmiin, näkee ja välittää. Jeesuksesta Kristuksesta säteilee se rakkaus ja armo, joka tekee meistä - ei täydellisiä, mutta pyhiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti