Hirsi kestää

Nuorena nukuin vinttikamarissa ja usein iltaisin tein pelastautumissuunnitelmia tulipalon varalta. Omat lapseni kertoivat myös jo pieninä miettineensä miten toimia tulipalon sattuessa. Laitoimme lasten huoneiden ikkunoiden kohtaan muutaman tikasaskelman, ja muistan että tytöt heti kokeilivat, miten tikkailta pääsee pudottautumaan alas. Ihan hyvä on ainakin mielessään varautua vaaroihin, ehkä sitten osaa paremmin toimia jos jotakin sattuu. 

Naskali ja talonvahti

Kotini on rakennettu 1884. Tuuliviirissä oleva vuosiluku 1675 kertoo siitä, että Naskalin tila on ollut saman suvun hallussa tuosta asti. Synnyin tupakamarin alkovissa 1959. Samassa alkovissa nukun nytkin useimmat yöni - mihinkä sitä nyt kotoansa lähtis? 

Vanhaa taloa pitää hoitaa ja rakastaa. Niin Panu Kailakin sanoi tänään telkkarissa ja niin olemme tehneet. Talomme ulkovuorattiin meidän hääkesänä 1983. Lauta ja rima oli luvattoman tikkuusta tavaraa. Ruiskumaalattu öljyväri alkoi pian rapista varsinkin auringon puolelta. 

Sukupolvenvaihdoksen jälkeen kaakeloitiin kylpyhuone, mutta mitään isompaa remonttia ei tehty. Sen sijaan 90-luvun alussa otin melkoisen urakan, kun päätin ulkomaalata pitkän sivun puutarhan puolelta ja joen puoleisen päädyn. Äiti arveli, että siitä ei kyllä mitään tule. Niinpä oli pakko näyttää miten paljon pienten lasten äiti saa lypsyjen välissä aikaan. Krapasin terällä niin että lahot tikut sinkoilivat ja maalasin pensselillä minkä pitkiltä tikkailta uletuin. Pitkä mies tuli apuun ainakin päätykolmion kohdalla. Tulos ilahdutti silmää. Mutta auringonpaahde sai taas pian maalipinnan halkeilemaan. 

Reilut kymmenen vuotta sitten vanha mureneva tiilikatto purettiin ja ammattimiehet rakensivat tilalle ryhdikkään saumapeltikaton. Jossain vaiheessa pilasin salin parketin, joka kyllä muutenkin ruojui ja niinpä 50-vuotispäiviksemme uusimme lattian ja teetimme pientä pintaremonttia sisätiloissa. 

Maalaustarjouksia pyytäessäni olen todennut, että maalaus on niin tyyristä että voisin sillä rahalla ottaa yli neljä kuukautta palkatonta virkavapaata. Mutta toisaalta: kun ei minusta kuitenkaan ole enää kaaparoimaan tikkailla eikä nosturissakaan. Halvinta tarjousta en hyväksynyt, koska yrittäjä kiroili niin mahdottomasti, ja talo on nykyään pappila. No, totta puhuen en halunnut että talo höyrypestään.  

Tänä kesänä onkin serkkulikka maalamestarinsa kanssa kraaputtanut ja maalannut talon piskojen välissä. Maali on nyt vesiliukoista Vinhaa, kartanonkeltaista niin kuin ennenkin. Ja täytyy sanoa, että minun muistiini talo ei koskaan aiemmin ole ollut niin hyvässä maalissa. Kelpaa sitä nyt katsoa puolelta jos toiseltakin. Tuli ihan mieleen, että pitäisi hommata iso peili ja katsoa itseäänkin joka puolelta, sillä kukaties minäkin voin vanhetessani komistua. 

Seinäjoen asuntomessuilla oli jossain mammuttihirsitalossa slogan: Hirsi kestää elämän. Kuulosti miltei vähättelyltä. Meidän talo on kestänyt monen sukupolven elämää. Onhan siinä varmaan välillä kestettävää ollut ja seinäsammalet ovat pöllynneet kun on ovia paiskottu ja ääntä korotettu. Mutta hirret eivät valita. 

Ilolla katson uutta vanhaa rakentamisen tapaa. Homeet ovat pilanneet monta julkista rakennusta, ja siksi perinteisestä hirsirakentamisesta haetaan ratkaisua. Mökkipaikallemme Pudasjärvelle on rakennettu maailman suurin hirsikoulu ja se on otettu käyttöön tänä syksynä. Viime viikolla pyöräilin Ikaalisissa ja huomasin, että myös siellä käytetään keskustan koulun rakentamisessa hirttä. Ainakin Hämeenkyröön suunnitellaan myös hirsikoulua. 

Hirsi kestää vuosisatoja, jos varjeltuu tulelta. Mikään täällä maan päällä ei ole ikuista. Mutta on minulla toinenkin koti, ja se on ikuinen. Sitä en ole vielä nähnyt, mutta kyllä sekin on luullakseni keltainen.