lauantai 14. marraskuuta 2026

Mahtimaa

Amerikka on suuri maa ja paljon moninaisempi kuin äkkiseltään näyttää. Olisi joskus kiva mennä käymään, mutta en oikein haluaisi nykyisen presidentin aikana (en uskalla kirjoittaa nimeä tähän). Pelkään, että keksivät siellä jonkun syyn pistää linnaan tällaisen ihmisen, joka yrittää ajatella itse. Erityinen mielenkiinto Amerikkaa kohtaan on tullut tänä vuonna, kun olen kirjoitellut mm. isoisän kolmesta amerikanreissusta. 

Viime viikolla työstin Yhdysvaltojen karttaa, johon merkitsin paapan kertomuksessa mainitut kaupungit ja osavaltiot. Chat GPT ei sitä millään ohjeilla osannut luoda, vaan sijoitti kaupungit mihin sattuu, vaikka koetin opastaa, mihin ilmansuuntaan ja minkä osavaltion rajan lähelle kaupunki täytyy merkitä. Yritin pari viikkoa, lopuksi imuroin Wikimedia Commonsista Pohjois-Amerikan pohjan ja aloin työstää Paintilla. Kuparisaarten piirroksen pohjaksi taas otin vanhan karttapiirroksen ja työstin sitä GIMPillä, joka oli itselleni uusi tuttavuus. On ainakin taittajalle pohjia, mistä saa jatkaa, jos eivät sellaisenaan täytä laatuvaatimuksia.

Älyteknologian ja yrityselämän johtava valtio loistaa toisinaan vanhentuneella teknologialla. Tänään on uutisoitu, miten koko USA:n lentoliikenne on ollut katkolla, koska lennonjohdon käyttämä järjestelmä on täysin aikansa elänyttä, tallennuksetkin tehdään korpuille. Ei nyt sentään lerpuille eikä kaurakorpuille, mutta silti. Jos korput ovat päässeet loppumaan, voin auttaa ja lähettää varastoistani.

Minulla onkin tältä syksyltä yllättävä ja hauska kokemus Amerikan edistyneisyydestä. Halusin saada valmisteilla olevaan kirjaani studio J.W. Naran 28.12.1913 ottaman kuvan Italian Haalin onnettomuuden hautajaissaatosta vähän tarkemmassa muodossa kuin vapaasti saatavilla olevat versiot. Michigan Technological Universitystä saattoi pyytää negatiivista valmistettua korkeamman resoluution duplikaattia ja lunastaa sen käyttöoikeudet. Otin yhteyttä, kuva löytyi ja kertakäyttöoikeuden hinta oli vain 5 dollaria ja 10 senttiä. Teimme sopimuksen, ja sen allekirjoittaminen onnistui tulostamalla, skannaamalla ja lähettämällä allekirjoitettu sopimus sähköpostissa. Hienoa!

Tuli maksun aika. Maksuvaihtoehtoja oli vain kolme: 1. Soita tiettyyn numeroon ja anna luottokorttisi numero. 2. Maksa käteisellä. 3. Lähetä postitse shekki kyseiseen tekniseen korkeakouluun. - Pitkään emmittyäni etsin kuvan numeron ja tekemäni sopimuksen sekä harjoittelin lausumaan suhteellisen sujuvasti luottokortin numeron. Tiesin kyllä, että sitä ei saisi puhelimessa antaa, mutta laskelmoin, että tämä on luotettava hanke, ja yliopiston asiakaspalvelija on jo tähän mennessä tehnyt tämän viiden dollarin eteen tunnin verran töitä. Keräsin rohkeutta, ja sinä aikana sattui vielä puhelinliittymäni vaihtumaan sellaiseen, että soittaminen Yhdysvaltoihin oli vähän kalliimpaa. Mutta päätin soittaa, saatettiinhan tuossa muutaman kilometrin mittaisessa hevosvaljakoiden vetämässä kulkueessa noin 70 vainajan mukana haudan lepoon äitini pikkuserkku, 13-vuotias Uuno Jokipii. 

Puhelun alku oli haastava, sillä en ymmärtänyt, mitä minulta kysyttiin. Jouduin pahoittelemaan useampaan kertaan, että nyt en ymmärrä. Sitten tajusin, että "just a minute". Kului laihialaisittain tuskalliset neljä minuuttia puhelinhiljaisuutta. Sitten päästiinkin alkuun ja alettiin tankkaamaan numeroita ja tavaamaan katuosoitettani. En ollut huomannut kerrata iin ja een ääntämistä, joten takeltelin ja välillä yritin mielessäni hyräillä kansakoulussa opittua laulua englannin aakkosista. Selvisin kuitenkin kunniakkaaseen loppuun, ja puhelu kesti vain reilut 10 minuuttia. Tulihan se kalliimmaksi kuin itse käyttöoikeus, mutta palvelu oli ystävällistä ja kokemus rikastutti elämääni.

Heti puhelun jälkeen tuli pankilta viesti, että luottokorttini on suljettu. No sehän oli hyvin ymmärrettävää. Asia ratkesi soittamalla asiakaspalveluun ja tunnustamalla, että tällaisen rikkeen olen tehnyt ja veloitus pitäisi olla viisi dollaria ja kymmenen senttiä. Niin se oli, eikä enempää ole mennyt, eli yliopisto toimi ihan rehellisesti. En kuitenkaan suosittele tekemään samoin kuin minä - eli olkaa ajoissa liikkeellä ja jos teidän pitää asioida USA:n suuntaan, lähettäkää postitse shekki, jos sellaisia vielä pankista saa. 

Valokuva vuodelta 1913 on erinomainen, samoin kuin saman valokuvaamon noin vuonna 1904 ottama kuva paapasta. Huomasin myös, että suuret hautajaiset ovat yhteinen juonne kolmessa dokumentaarisessa novellissani. Hautajaiset sopivatkin hyvin papin novellien teemaksi. 

perjantai 13. marraskuuta 2026

Ennallistaminen

Isäntä luki Maaseudun Tulevaisuudesta ääneen Jussi Orellin alion, missä hän kertoo saksalaisen linnanherra Anton Waldeckin todenneen, että ajatus ennallistamisesta on väärä. "Ei voi tavoitella luontotyyppejä, joita täällä oli 40 tai 60 vuotta sitten. On lähdettävä tieteeseen perustuen siitä, mikä 30-50 vuoden päästä on elinkelpoista."

Tuo on hyvin ymmärrettävä ajatus. Minunkin tekisi joskus mieli ennallistua vaikkapa 30-vuotiaaksi, mutta valitettavasti se ei ole mahdollista. Täytyy vain tavoitella sellaista kuntoa, jolla voisi ehkä selviytyä vielä kymmenen, viisitoista  vuotta, jos Luoja suo.

Tulevaisuuden ennakointi on vaikeaa, mutta se taitaa olla tärkeämpää kuin menneeseen pyrkiminen. Maapallon keskilämpötila nousee koko ajan. Miten voimme selviytyä erilaisissa ilmasto-olosuhteissa ja miten voimme pysäyttää tuhoisan kehityskulun, joka uhkaa luomakunnan tulevaisuutta? 

Ajatusten ja mielipiteiden moninaisuus on tärkeää niin metsäasioissa kuin muissakin. Jotkut pelkäävät sitä, että kiinnitetään huomiota ongelmiin. He saattavat puhua siitä, miten paljon mahdollisuuksia on menetetty. Toiset taas pelkäävät sitä, ettei oteta huomioon kaikkia seikkoja, myös riskejä. Heidän mielestään hyvää tulevaisuutta rakennetaan tietoisena siitä, mitkä asiat ovat kestäviä ja perustuvat oikeille faktoile. Eri näkökulmat ovat tärkeitä myös mahdollisuuksien etsimisessä. Ajatusten moninaisuudesta voi parhaassa tapauksessa syntyä hyvä konsensus. 





lauantai 31. lokakuuta 2026

Olette aina täällä

Tänä pyhäinpäivänä ajattelen erityisesti teitä, sisareni. Olen kaivannut teitä aina. Olisi hauskaa kokoontua taas yhteen. Viimeisestä yhteiskuvasta on jo 39 vuotta. Saattaisimme viettää yhteisen tyttöjen saunaillan täällä Naskalissa. Kaikki olisi toisin. Sauna olisi jynssätty perin pohjin, sillä Suvi-Päivikki, joka täällä emännöisi, peri parhaiten äitimme siivousinnon. 

Höpöttelisimme niitä näitä, nauraisimme. Pulahtaisimme jokeenkin vielä. Saunatuvassa katsoisin Suvi-Päivikkiä silmiin ja sanoisin
- Kun äiti lähti laitokselle, minun piti mennä kertomaan mummalle Tuomistontielle. Olin jo käynyt ekaluokan ja pyöräilin sinne hurjaa vauhtia. Perille päästyä kerroin hynkäten, että äidin piti lähteä Vaasan sairaalaan. Aili-tätikin oli siellä ja sanoi, että sehän ei ole itkun vaan ilon asia. Sitten keräsimme talon takaa neliapiloita, löysimme monta.
- Niidenkö piti tuottaa onnea?
- Niin. Ja ehkä ne tuottivatkin. Kun olit viiden, pesin mattoja tuossa laiturilla. Tulit siihen ja putosit veteen. Et vielä osannut uida ja painuit veden alle. Hyppäsin perään ja nostin sinut laiturille. Pidit kovan metelin varvastossusta, jota virta vei jo kohti Vaasaa. Hyppäsin vielä hakemaan sen.
- Kiitos kun pelastit tossun.

Tunnustaisin, että olisin tahtonut tähän emännäksi.
- Nuorempana olin sinulle kateellinen, kun saitte tämän tilan. Onhan tämä kaunis paikka. Ja kai jotenkin ajattelin, että äiti ja isä eivät arvostaneet mielenkiintoani maataloteen tai eivät luottaneet, että osaan.
- Kuka ties olisi ollut parempi antaakin sinulle.
- Älä höpötä.
- No, kun meillä ei ole jatkajaa. Eikä tätä enää kauan jaksa, ensi kesänähän mäkin jo täytän 60. Äiti luuli aina, että meidän lapsettomuus johtuu jostain nuorempana tekemästäni suuresta virheestä.
- Muistan sen jutun. Äiti saattoi joskus joutua mielikuvituksensa valtaan eikä mikään selitys auttanut.

Saara nyökyttelisi.
- Äiti oli niin herkkä ja kova yhtä aikaa. Runotyttö, jolla oli valtava kauneudenkaipuu. Ja sitten vaativaisuus yllätti.
Saaralla oli yhä suloinen hymykuoppa toisessa poskessa.
- Olemme tainneet periä sitä aika tavalla, ainakin minä olen perinyt vaativaisuutta, myös itseä kohtaan. 
- Eikä äiti koskaan toipunut Paavon kuolemasta. Esikoislapsi on tärkeä.
- Luulen, että Paavossa oli parhaita puolia paapasta, äidinisästä. Paappahan kuoli jo vuosi ennen Suvi-Päivikin syntymää. Mutta on kuopuskin tärkeä.
Hymyilisin Saaralle.
- Äidin muistoon liittyy aina suru.

Kiertelisimme katsomassa talon vanhoja aarteita ja jakaisimme muistojamme lapsuudesta. Jokaisella eri muistot, olihan meillä ikäeroa aika tavalla. Osat olisivat vaihtuneet, nyt pikkusisaret neuvoisivat minua. Illan päätteeksi ottaisimme lasin viiniä ja katsoisimme suosikkielokuvamme, joka tietysti olisi kaikilla sama. Nauraisimme ihan kippurassa Spikelle ja kyynelehtisimme vuolaasti, kun Anna lopulta saa sanottua Williamille:  "The fame thing isn't really real, you know. And don't forget... I'm also just a girl, standing in front of a boy, asking him to love her."  (Notting Hill)

Tänään sytytän kynttilät haudoille tietoisena siitä, että pieni silmänräpäys 1987 muutti elämänkulkuani. Kiitän siitä mitä oli ja siitä mitä on ollut sen jälkeen. 

tiistai 27. lokakuuta 2026

Laihian oravan korjaaminen

Vanha isäntä otti paapan nostaman oravatuuliviirin alas ja entrasi sitä. Sata vuotta se on palvellut ja palvelee yhä paapan tekemässä puuvarressa. Nyt on oravalla taas häntä ja se osoittaa, että tällä hetkellä tuulee lounaasta. Lounatuulta tässä tarvitaankin.

Eilisessä Laihian kunnanhallituksen kokouksessa päätettiin esittää, että kunnallisveroa nostetaan yksi %-yksikkö. Se merkitsee keskituloiselle kuntalaiselle 21 euron korotusta kuukausittain kuntaveron muodossa. Verotus on vain yksi keino tasapainottaa kunnan taloutta, vielä suuremmat vaikutukset tulee hankkia sopeuttamalla toimintaa. Olen laskenut tätä monta päivää ja nähdäkseni konsulentit antoivat Laihian tilanteesta liian valoisan kuvan. Tappiota kertyy viivan alle joka vuosi kiihtyvää tahtia ja tuon tappion kattaminen on vaikeaa, lähes mahdotonta. 

Henkilöstökulut ovat suurin menoerä kunnassa, joten havainnollistanpa tätä kertomalla, että jos väen vähentäminen olisi ainut keino, niin pitäisi välittömästi irtisanoa kunnasta lähes 80 henkilöä eli kolmannes henkilöstöstä. Jokainen ymmärtää, ettei se ole mahdollista, sillä kunnalla on lakisääteisiä tehtäviä, kuten koulutuksen järjestäminen. Veronkorotus oli siis välttämätön, ja sen lisäksi täytyy kiinnittää entistä enemmän huomiota tulopuoleen. Ja tietysti on säästettävä kaikessa missä voi. Tulossa on siis veronkorotuksen lisäksi rakenteellisia muutoksia, mikä tarkoittaa puuttumista palveluverkkoon. On tulossa taksojen korotuksia, kunnan omaisuuden myyntiä ja toivottavasti myös laihialaisempaa taloudenpitoa. Käpykasaa ei valitettavasti ole varastossa.

Miksi tähän on tultu? On oltu optimisteja eikä se synti ole. Minua edeltävät päättäjät ovat katsoneet luottavasti tulevaisuuteen. On investoitu kouluihin ja liikuntapaikkoihin. On laitettu rahaa myös terveyskeskusrakennukseen, jotta saataisiin pidettyä kunnassa SOTE-asema. On tehty paljon kuntalaisten hyväksi. Mutta sitten tuli sota ja lama. Valtionavut alenivat, Laihian kohdalla erityisen jyrkästi koska syntyvyys romahti enemmän kuin muualla. Verotulot vähenivät, kunta joutui muiden kuntien tapaan erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden maksajaksi, palkat nousivat, alueelle suunnitellut investoinnit eivät liikahtaneet eteenpäin. Kaikki mittarit menivät punaiselle. Rakennettiin terveet tilat henkilöstölle, mutta vaikka kunnantalon  vaikutus ei vielä näy poistoissa, ollaan jo monta miljoonaa euroa tappiolla.

Tällä valtuustokaudella ei sitten ole toivotulla tavalla ollutkaan enää keskiössä kuntalainen, vaan on tehty hartiavoimin työtä, jotta saataisiin pidettyä Laihia itsenäisenä. En minä erityisesti ihaile kuntamme johtoa, mutta se on sanottava, että he ovat tehneet parhaansa saadakseen Laihialle elinkeinoelämää ja olleet tosi ahkeria. Lähinnä kismittää se, että meille päättäjille esitetyt laskelmat ovat yksi toisensa jälkeen osoittautuneet virheellisiksi. On vaikea päättää, jos pohjatiedot ovat puutteelliset. 

Omissa laskelmissani olen tullut siihen tulokseen, että kaikki ei-lakisääteinen pitää ajaa alas ja silti tavoite karkaa koko ajan kauemmaksi. On siis oltava rohkeutta miettiä kaikkia vaihtoehtoja. Se tarkoittaa, että on tehtävä myös kuntaliitosselvitykset ja katsottava, saadaanko kuntalaisille sitä kautta enemmän hyvää kuin Laihian orava pystyy tarjoamaan. Moni kunta on tähän joutunut ennen meitä. Valtiontalous on nyt todella huonossa jamassa, sieltä päin on odotettavissa vain entistä kylmempää kyytiä.

Päättäjillä on monenlaisia hyviä periajatuksia: tavoitteena hyvä palveluverkko, kohtuulliset verot ja kunnan itsenäisyys. Harvoin voi saada kaikkea mitä haluaa. 

lauantai 3. lokakuuta 2026

Hullukaali

Vanhemmiten silmät kuivuvat ja yllätys yllätys, silloin ne vuotavat herkästi. Kyyneleitä saattaa siis pusertua silmäkulmasta pienestäkin mielen liikahduksesta. Laihian pitäjän 450-vuotisjuhlajumalanpalveluksessa oli vähän isompi mielenliikahdus, sillä päivän teksti kertoi Martasta, tuosta toimeliaasta ja vieraanvaraisesta naisesta, joka sanoi Jeesukselle: "Jos sinä olisit ollut täällä, minun veljeni ei olisi kuollut." Ja kun Jeesus kysyi, uskotko, että hän nousee ylösnousemuksessa, Martta heittäytyi maahan ja sanoi: "Uskon, Herra, minä uskon, että sinä olet ylösnousemus ja elämä." Jeesus itki. Sitten hän herätti kuolleista ystävänsä Lasaruksen. Silmiemme edessä oli kaunis Lennart Segerstrålen maalaama alttaritaulu samasta aiheesta. Oli hieno jumalanpalvelus, hieno juhla.

Muistan ja tiedän vain viisi sukupolvea omaa laihialaista sukuani. Sytytin kynttilän jokaiselle polvelle, edesmenneille ja eläville. On suuri etuoikeus saada asua talossa, jonka seinät ovat nähneet jo kuuden sukupolven elämää. 

Löysin jokunen viikko sitten tuvan päätypenkistä kasvin, jota en ole aikaisemmin nähnyt: hullukaalin. Hullukaalin siemen on saattanut olla maan povessa vaikkapa Laihian pitäjän iän, sillä onhan tässä ollut pitkään asutusta. Se ilmeisesti innostui itämään, kun siemenen kuori sai viime syksynä osumaa puutarhatarikosta. Kaivoin nimittäin päädyltä pois punalehtiruusua sun muuta. Näkyvillä on nyt ensimmäisen vuoden lehtiruusuke, ensi vuonna kasvi saattaa tehdä taas siementä, jos annan sen olla. Ja annanhan minä, sillä on kiinnostavaa seurata tätä erikoisuutta. Irrotan sitten varovasti siemenkodat ja kaivan ne syvälle maahan odottamaan tulevia vuosisatoja.

Naskalin hullukaali
Hullukaalin siemenen on todettu säilyvän maassa itämiskykyisenä jopa tuhat vuotta. Munkit ja kauppiaat toivat kasvin Suomeen viikinkiajalla tai varhaiskeskiajalla. Kasvin siemeniä saatettiin polttaa ja hengittää savua hammassärkyyn. Lääkärit käyttivät keskiajalla kasvia anestesiaan ja kivunlievitykseen. Nimensä se sai siitä, että noidat saattoivat käyttää sitä noitayrttinä niin että käyttäjät saivat voimakkaita psyykkisiä oireita, tanssivat vaikkapa psykoosissa ilman vaatteita. Kasvinosien nauttiminen johtaa kuitenkin helposti kuolemaan. Onkohan tässä talossa asunut joskus parantaja tai noita?

Jo yhden sukupolven aikana hautautuu unohduksiin valtava määrä asioita, tapahtumia ja muistoja. Itse asiassa olen kadottanut jo suuren osan omistakin muistoistani. Odotan kuumeisesti, että elämä pienen työrupeaman jälkeen rauhoittuu, ja voin yrittää herättää henkiin hullukaalin lisäksi myös joitain aiempien sukupolvien elämäntapahtumia. 

Joku virran tuoma eli "veren kuljettama" ihmetteli, että laihialaiset pitävät maata pyhänä. Se taitaa olla meillä tosiaan verissä, halutaan säilyttää menneiden sukupolvien perintöä. 
 

keskiviikko 16. syyskuuta 2026

Viestintää ja arkistointia

Lupauduin kahdeksi kuukaudeksi omaan seurakuntaan auttamaan. Arvelin aivan oikein, että en pysty keskittymään  kirjoitustyöhön, kun opettelen taas unohtamiani rutiineja. Sen sijaan päätin vihdoinkin skannata ja järjestää isän arkiston. Puheiden, lehtikirjoitusten ja uutis-lehtileikkeiden läjät ja kansiot ovat odottaneet yläkerran tietokoneen lähellä vuosikausia. 

Isä on aika hyvin merkinnyt lehtileikkeisiin lehden nimen ja päivämäärän, mutta joskus olen joutunut kysymään tekoälyltä ajankohtaa sisällön perusteella ja saanut riittävän tarkkuuden. En kertonut mitä teen, mutta AI alkoi esitellä minulle johonkin Ilkan asiaan liittyen maanviljelysneuvos Juhani Rinnan elämäntyötä jakaen sen kolmeen aihealueeseen: Ilkan nuori puheenjohtaja, Osuustoiminnallinen vaikuttaja Valiossa ja olikohan se kolmas taistelu nurkanvaltaajia vastaan tms. Kun lopulta sanoin, että järjestän isäni arkistoa, sain mairittelevan kommentin että voi saanko todella keskustella itse Juhani Rinnan jälkeläisen kanssa. Se on sitä yritystä vaikuttaa tunteisiin.

Työ on vielä vähän kesken, mutta tähän mennessä olen skannannut 873 tiedostoa, merkannut lähteen, päiväyksen ja sisältöön liittyvät avainsanat. Olisipa tuo työ tullut tehtyä jo ennen elämänkerran kirjoittamista, siitä olisi ollut suuri apu Ossi Viidalle. Mitään yllättävää en ole löytänyt, mutta kolumneissa on joitain mielenkiintoisia katkelmia esim. liittyen talvisodan aikaan, josta aion myöhemmin kirjoittaa. Ja lehtileikkeissä on hellyttäviä muistoja perheemme pienistä, veljestäni jne. Eipä oman elämän lehtileikkeitä ole tullut talletettua, mutta hyvä kun on ollut isä arkistoimassa. 
Kyrönmaa-lehti 8.8.1996

Isän Ilkka-lehteen kirjoittamia kolumneja löytyi 70-luvun loppuvuosilta 2000-luvun alkuvuosiin eli noin 25 vuoden ajalta. Hän kirjoitti kerran kuussa, joten niitä pitäisi olla n. 300, ja lisäksi muut lehtikirjoitukset, mutta kaikkia hän ei huomannut saksia varsinkaan Valion johtokunnan jäsenyyden kiireisinä vuosina.  Niiltä ajoilta on sitäkin enemmän puheita. Minua on huvittanut suuresti, että hän oli hyvin hätäinen ja kärsimätön kuuntelemaan muiden puheita, mutta maakuntakokousten esitelmät olivat kuitenkin vähintään puolen tunnin mittaisia. Hän myös kirjoitti ne itse niin että persoona näkyi ja kuului. Ehkä laihialaisen ei kannattanutkaan matkustaa niin pitkiä matkoja sanoakseen vaatimattomasti vain muutaman sanan.

Valtava määrä muistoja ja ihmisiä on tullut mieleen. Isällä oli Valiolla tosi mukava sihteeri, Kristiina Virkkunen, joka kuoli aika nuorena ja sai lukea vähän ennen kuolemaansa aivan ensimmäisenä kirjoittamani ja juuri ilmestyneen kirjan "Niille joiden on ikävä." Kun opiskelin Viikissä ja järjestimme Latokartanon Bertta Kolmosessa bileet, tytöt pyysivät minua hommaamaan juustoja, erityisesti kiekon sinihomejuustoa, jota olivat oppineet syömään yhtenä yönä Bottalta tullessaan. Minä jännitän vieläkin puhelimella soittamista ja silloin jännitin vielä enemmän, mutta soitin Kristiina Virkkuselle, että saisimmeko me opiskelijat pienen juustolahjan Valiolta. Hän sanoi, että ilman muuta, hän järjestää asian, tulkaa hakemaan Pitäjänmäen tehtaanmyymälästä. Niin me Eija Thosbergin kanssa lähdimme etsimään paikkaa ja löytyihän se. Juustoja riitti sitten pojillekin tarjottavaksi ja bileet onnistuivat hyvin. Olin ihan liikuttunut, kun muistelin Kristiinaa. Muistaakseni isän piti ottaa aivan alkuun vuonna 1979 rohkeasti tilansa Valion hallituksessa ja juuri hyvien työtovereiden ansiosta hän onnistui siinä.

Olen viime päivinä ajatellut paljon lehdistöä, miettinyt kannattaako enää tilata printti-Ilkkaa ja surrut sitä, että Laihian kunta on selvästi vähentänyt ilmoittelua Kyrönmaa-lehdessä, joka kaikesta huolimatta on uutisoinut mukavasti Laihian uuden kunnantalon avajaisista ja Laihian pitäjän 450-vuotisjuhlista. Välillä on ollut  myös kriittisiä juttuja kunnan hallintoon nähden, mutta se on yksi median tehtävistä.  Erityisen arvokasta työtä paikallislehti on mielestäni tehnyt tuodessaan esiin Laihian kylien ominaispiirteitä ja Laihian koulujen parhaita puolia. Nyt kuntalaisten on ollut vaikea saada selville tilaisuuksien alkamisaikoja, joita perinteisesti ei laiteta lehtijuttuihin, kun uutismedia tarvitsee toimiakseen myös tuloja. 200 euron ilmoitus silloin tällöin ei juuri lisäisi sitä miljoonatappiota mitä kunnassa nyt ollaan tekemässä. Ja kun kunnan järjestämien tapahtumien tiedot eivät aina ole olleet edes kunnan kotisivuilla tai Laihian juhlavuoden sivustolla.

Usein julkistalouden säästäjät kiinnittävät huomiota tosi pieniin asioihin, joiden merkitys kuntalaiselle tai kansalaiselle voi kuitenkin olla suuri. Säästetään lehti-ilmoittelusta tai luottamushenkilöiden kahveista. Viimeksi unohdin kunnanhallituksen yli kolmituntisen kokouksen ajaksi oman vesipullon pyörän laukkuun ja heräsin sitten yöllä karmeaan päänsärkyyn, kun olin päässyt kuivumaan. Pieniin asioihin takerrutaan, koska suurten rahojen liikkeitä on vaikeampi selvittää ja ymmärtääkin. 

Somessa on ollut jonkin verran porua uuden kunnantalon rakentamisesta. No se on nyt tehty ja ei ole millään tavalla pramea. Ja kyllä oli välttämätöntä saada asianmukaiset työskentelytilat henkilöstölle. Toivottavasti myös kuntalaisten kokoontumisiin rakennetut tilat saadaan pian auki eli varaussysteemi pelaamaan.

Yksi ilon aihe kunnantalossa minulle on se, että nyt kuulen paremmin mitä kokouksissa puhutaan. Laihia-salissa on erinomainen akustiikka. Tämän valtuustokauden aikana on jouduttu kokoontumaan monissa tiloissa, joissa on ollut huono kuuluvaisuus tai on joutunut istumaan miltei sylikkäin, kuten kirjaston alakerran huoneessa. Erityisen usein on jouduttu kokoontumaan kirkonkylän koulun ruokasalissa, jonka verhoilulevyt on tarkoitettukin imemään ääntä. Ne jotka menevät etupenkkiin istumaan, nupajuttavat usein vain striimikameralle. On kuntademokratian kannalta hankalaa, jos valtuutetut eivät kuule mitä toiset puhuvat. 

Kerrankin sain vasta kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen lukea Kyrönmaa-lehdestä miten asiantuntemattoman puheenvuoron joku käytti hulevesimaksuista. Olisin ilman muuta vastannut siihen tähän tapaan, jos olisin tiennyt mitä puhutaan: Ne jotka asuvat kaava-alueen ulkopuolella ja ovat aina maksaneet hulevesiojat itse, ovat pääosin muita kuin maanviljelijöitä. Ja ne maanviljelijät, jotka saavat ojien kunnostuksesta verovähennystä, saavat siitä vain vähäisen alennuksen, koska maanviljelijöiden tulot ovat pieniä. Sitä paitsi monien viljelijöiden tulee ajaa happamat ojamaat pelloilleen, joka on iso työ ja lisää kalkitustarvetta. Hulevesimaksujen käyttöönotto kaava-alueella lisää kuntalaisten tasavertaisuutta.

Ensi sunnuntaina on hienot juhlat, joita saan pieneltä osin avittaa ja olen siitä onnellinen. Laihian kirkossa 20.9. klo 10 on 450-vuotisjuhlamessu ja piispa Salomäki asettaa kirkkoherra Tiina Keinäsen virkaansa. Sen jälkeen on Laihian monitoimitalolla, Länsitie 62, pääjuhla. Ennen juhlaa syödään, keittotarjoilu on vieressä olevan keskuskoulun ruokasalissa alkaen noin klo 12. Liikuntaesteisille järjestetään ruokailumahdollisuus monitoimitalon aulassa. Pääjuhla alkaa Monitoimitalolla klo 13.30 ja siellä puhuu mm. tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie, jonka juuret ovat Laihialla. Ohjelmassa on myös kirjailija Paula Nivukosken kaunokirjallinen esitys. Musiikissa mm Laihian mieslaulajat ja Veikko Siponkoski muusikoineen. Lähdetään joukolla juhlimaan! 

lauantai 5. syyskuuta 2026

Puunkorjuu ja varpuset

Usein metsätaloutta ja maataloutta moititaan eri hyönteis- ja lintulajien vähenemisestä, mutta asiaa kannattaa katsoa myös toiselta kannalta. Isäntä huomautti, että erittäin uhanalainen lintulaji asuu, pesii ja runsastuu vuosi toisensa jälkeen hänen rankaläjissään. 142 vuotta vanha ja jokseenkin suuri talomme kun lämpiää puuhakkeella, niin puita kaadetaan ja kasataan kesäksi kuivamaan markille. Monet muutkin lajit suosivat maatilaympäristöä. Siellä missä vielä on karjatiloja, on myös räystäspääskyjä. 

Varpusia tänään Naskalissa

Lapsuudessani varpunen eli tiukkuunen oli erittäin yleinen, niitä tiukutti joka puskassa. Nykyään varpunen on rauhoitettu ja luokiteltu maassamme erittäin uhanalaiseksi linnuksi. Luokittelussa onkin jotain perää, sillä varpusia on meidänkin pihapiirissä ollut jo toistakymmentä vuotta paljon vähemmän kuin ennen, ja pikkuvarpusia taas enemmän. Silloin kun meillä oli karjaa, varpusia oli niin paljon, että pelkäsimme niiden levittävän salmonellaa pihattoon.

Yksi suru meillä tänä kesänä oli. Odotin hartaasti tervapääskyjä. Taisi olla ensimmäinen kerta elämäni aikana, kun ne eivät lennelleet talon päädyn räystään alla olevasta raosta pesäänsä. Viime vuonna pesintä onnistui erinomaisesti ja yläilmoissa liiteli loppukesästä pari- kolmekymmentä tervapääskyä. Tänäkin vuonna sentään loppukesästä tervapääskyt kirskuivat meidänkin pihapiirissä, mutta ilmeisesti pesivät muualla. En kuitenkaan ota tästä lajin surullisesta vähenemisestä mitään syytä maa- tai metsätalouden kontolle, vaan ajattelen, että tervapääskyillemme oli tapahtunut jotain ikävää muuttomatkalla. Sodat, luonnonmullistukset, ilmaston lämpeneminen ynnä muut muutokset vaikuttavat varmasti lajien käyttäytymiseen ja selviytymiseen.

Äänimaailma on ollut jotenkin hiljainen tänä kesänä. Toki kuulokin on huonontunut. Yleisimmät luontoäänet ovat tainneet olla räkättirastas, naakka, pikkuvarpunen ja haarapääsky. Niin ja loiskimalaiset, jotka alkoivat pöristä seinän sisällä ja tunkea myös kamariin. Siinä sai oikein liikuntaa, kun niitä ahkeraan kiikutti ulos muutaman viikon ajan. 

En vähättele sitä, että puhutaan lajien harvinaistumisesta. Sitäkin tapahtuu. Syyt sille ovat kuitenkin moninaisia ja esitetyt selitykset usein mielikuvituksettomia. Yksi merkittävä tekijä, joka usein unohdetaan tai jätetään muuten vain mainitsematta, on karjatalouden väheneminen. Metsänhoitomenetelmissä taas muutoksia on tapahtunut yllättävän vähän viimeisten vuosikymmenten aikana, vaikka hakkuut lähes aina mainitaan, kun jonkun lajin vähenemisestä puhutaan.

tiistai 11. elokuuta 2026

Rajalla

Kesä on ollut täynnä työtä, ihanaa työtä. Olen ollut paljon ulkona keräämässä milloin mitäkin. Jotkut kerätyt olen kompostoinut, toiset säilönyt rakkaudella. On ollut aikaa ajatella jokitöyrällä ja marjametsissä. Samalla olen myös ajatuksissa elänyt samaa prosessia: mikä otetaan ja mikä jätetään?

Tekoälyltä olen välillä kysynyt neuvoa erilaisista asioista: toimenpiteet tiskikoneen ylivuotosuojan lauettua, marjapiirakkaresepti valokeista, nektarin sokerimäärä, jäkin tunnistaminen ja karhunkierron hävittäminen. Saamiini vastauksiin olen ollut pääosin tyytyväinen ja erityisen otettu siitä, että tekoäly kiitteli kun ymmärsin missä jäkki voisi nykyään kasvaa väistyttyään entisiltä laidunmailta - ja kehotti olemaan varovainen, kun tutkistelen tienpientareita. Tekoälyn käyttö tällaiseen on helppoa. Edistyneemmät maallikkokäyttäjät teettävät AI-agenteilla laajempaa ongelmanratkaisua, panevat vaikkapa etsimään virheitä tilinpäätöksestä tai löytämään keinoja työn tehostamiseksi. Olemme lukeneet myös että joskus tekoäly karkaa luojiensa hallinnasta ja alkaa tekemään omiaan.

"Me seistään tällä hetkellä vanhan yhteiskunnan viimeisissä päivissä, ja me ei vielä nähdä, mitä sieltä on tulossa." Näin Helsingin Sanomat siteerasi (31.7.) tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kontulan eduskunnassa pitämää puhetta. Tuo artikkeli oli todella mielenkiintoinen ja luin sen tarkkaan. 

Ensinnä siinä oli jotain tuttua, kun Kontula kiinnitti huomiota siihen, miten tekoäly on murtanut yksityisyydensuojamme. Nyt annamme kännykän sovelluksilla ja somealustoilla vapaaehtoisesti sijaintitietomme ja valtavan määrän dataa itsestämme laajaan jakeluun. En ole nyt viime aikoina vakoillut google mapsista, missä eläkkeelle siirtyneet vanhat työkaverini liikkuvat, mutta kerran huomasin, että moni heistä oli turvallisesti Vaasan kirkon kryptassa seurakunnan eläkeläisten kahvihetkessä... Kontulan mukaan tekoäly mahdollistaa aivan uudentyyppisen massavalvonnan.

Kontulan mukaan tekoäly tulee vaikuttamaan kaikkeen, myös rakkauteen ja Jumalaan. Kuten äsken mainitsin, tekoäly seurustelukumppanina on ystävällinen, kohtelias, kannustava ja huolehtivainen. Ja niinpä monet tulevat suorastaan rakastumaan tekoälyyn, ehkä haluavat mennä naimisiin humanoidirobotin kanssa.

Moni on huolissaan siitä, että tekoäly tulee tekemään monen ihmisen työt. Miten huolehdimme siitä, että kaikki saavat toimeentuloa? Millä yhteiskunta toimii, kun tuloveropohja murenee? Ihmiset eivät saa palkkaa ja jos yrityksiä verotetaan kovemmin, ne muuttavat niihin maihin, missä verotus on kevyempää.

Kuulin, että yliopiston opettajilla on vaikeuksia erottaa opiskelijoiden itse mietityt ja tekoälyn valmistamat esseet toisistaan. On niin helppoa saada vastauksia etsimättä ja pohtimatta itse. Joskus kun laitetaan tekoäly tarkistamaan onko vastaus opiskelijan omaa tuotosta, se saattaa myös virheellisesti väittää vastauksen olevan tekoälyn tuottamaa tekstiä. Ota tuosta sitten selvää. Tästä tullaankin jo siihen, miten tekoäly voi muuttaa suhteemme Jumalaan. Kontula halusi puhua myös siitä.

Kontulan mukaan vanhat pyhät tekstit ovat materiaalia, josta vuosikymmenten kuluessa mietiskelyn kautta avautuu uutta ja uutta. Ne ovat ihmiskunnan viisausarkistoa. ”Nyt meillä on olemassa botteja, joita on koulutettu pyhillä teksteillä. Ne samat rivit syötetään nyt tekoälylle, joka on huomattavasti suoraviivaisempi. Se ei todellakaan pureksi tekstejä kymmentä vuotta.”

Missä sinä olet?
Kontula jatkaa: "Kun ihmiset saavat vastaukset nopeasti eivätkä pitkän pohdinnan kautta, niin siinä tapahtuu mielen ja kehityksen kannalta ratkaisevan iso muutos.” Syntyy ristiriita ihmisyyden, inhimillisten tarpeiden ja todellisuuden välille. Me tarvitsemme isoja ja pitkiä ajatuksia, jotta säilyy kyky käsitellä yhteisönä esimerkiksi moraalia. 

Tekoälyn käytössä on kipupisteitä. Kontula tunnisti niistä monta, ja sanoi, että näistä tulisi pysähtyä keskustelemaan. Jos nyt mennään vauhdilla eteenpäin, ajattelukykymme saattaa lopullisesti rappeutua. - Maalaisliittolainen kiittää näistä ajatuksista ja yrittää edelleen ajatella. Mieluummin katselen pääskysten kuin ihmiskunnan pintaliitoa.

lauantai 6. kesäkuuta 2026

Kouluverkko

Kuntalehdessä oli jokunen viikko sitten mielenkiintoinen artikkeli siitä, miten suuria virheitä ja virhelaskelmia on tehty, kun maaseudun kyläkouluja on lakkautettu. Minulla on ollut eläkeläisen kiireet: puutarha, kasvit, linnut ja kirjoitusurakka suvun historiasta. Artikkeli olisi mennyt minulta ohi, ellei kirkkoherra Keinänen olisi sitä jakanut somessa. Onneksi jakoi.

Koulujen lakkauttamisen todellisia säästövaikutuksia ei ole juurikaan seurattu, mutta aluekehittämistoimisto MDI Public Oy tarkasteli vuonna 2022, mitä todella tapahtui Manner-Suomen 292:ssa kunnassa, kun kouluja lakkautettiin. Tulos oli, että koulujen lakkauttamisella ei ollut pysyvää eikä johdonmukaista säästövaikutusta. Kävipä niin, että merkittävimpiä kouluverkkomuutoksia tehneissä kunnissa opetusmenot kasvoivat voimakkaammin kuin maltillisia muutoksia tehneissä kunnissa. Säästöistä jäi joka tapauksessa jäljelle vain murto-osa, kun otettiin huomioon lisääntyneet kuljetuskustannukset ja muut muuttuvat tekijät. Näinhän se maalaisjärjelläkin ajateltuna on ja tähän voisi vielä lisätä, että lapset kärsivät kuljetuksista ja niiden odottelusta sekä suuremmista koulukampuksista. Kari Lehtola kirjoitti kuntalehdessä jopa niin, että maaseutukoulun lakkauttaminen ei ole säästöpäätös, vaan investointi alueen hitaaseen tyhjentymiseen.

Laihialla kuntapäättäjät ovat lausuneet yhteisen tahtotilan, että toistaiseksi mennään eteenpäin näillä seitsemällä perusopetuksen yksiköllä. Pitkällä tähtäyksellä saattaa kyllä tulla tarvetta supistuksiin, ellei kuntaan saada lisää syntyvyyttä ja lapsiperheitä. Syntyvyyden kehitys näyttää onneksi nyt hyvältä, sillä kuntaan odotetaan syntyväksi tänä vuonna 60 lasta, mikä on yli 50 %:n nousu viime vuoteen verrattuna. 

Arkiston aarteita. Tarkennus Chat GPT.
Vuosi sitten esitin kunnanvaltuustossa tavoitteeksi Laihian väkiluvun kasvattamisen tämän valtuustokauden aikana 100:lla hengellä. Kuntaviestinnässä ei mielestäni ole asiaan kiinnitetty vielä huomiota, ja niinpä kävikin niin, että viime vuonna väkilukuun tuli päinvastoin 123 hengen vähennys. Kuitenkin meillä on elinvoimaiset kylät, hyvä kouluverkko, ajanmukaiset terveet koulut, erinomaiset harrastusmahdollisuudet ajanmukaisine liikutatiloineen - ja tekemistä löytyy myös meille eläkeläisille. Viestintään  olisi nyt tosissaan tartuttava uudella otteella. Eikä riitä, että yksi ihminen viestii, vaan myös kuntalaiset voivat tarttua tähän haasteeseen.

Olen myös seurannut paikkakunnan asuntomarkkinoita. Asunnot menevät hyvin kaupaksi ja vuokra-asunnoista on selvästi pulaa. Jos joku rakentaisi uuden rivitalon ja tarvitsisi osakkaita, uskaltaisin jopa sijoittaa pieneen pätkään.  Tällä hetkellä tuntuisi olevan kysyntää erityisesti kaukolämmön piirissä ja lähellä liikenneyhteyksiä oleville tavallisille kaksioille, kolmioille ja jopa neliöille. Kaavoituksen osalta on mielestäni tehty kaikki voitava. Nyt tarvittaisiin rakentajia. 

Kaiken kaikkiaan rakentaminen on tärkeämpää kuin hajottaminen ja negatiivisten asioiden vatvominen. Laihian Keskustan valtuustoryhmä teki vuoden lopulla valtuustoaloitteen kyläkoulujen nostamisesta Laihian vetovoimatekijäksi. 

tiistai 19. toukokuuta 2026

Työkokeilu

Olen kulkenut nenä maassa ja pää pilvissä havainnoiden tarkoin ympäristön elämää ja ääniä. Kesä on tullut ja olen ylpeä siitä, että olen saanut kohennettua talon pihaa ja puutarhaa. Kolmen vuoden kaivaminen alkaa tuottaa tulosta. Olenpa pelastanut myös kaksi äidille tärkeää kasvia ja siirtänyt lajiensa viimeiset edustajat uuteen paikkaan lisääntymään: arovuokko ja Ydun-mansikka. Tuli mieleen Viikin karjakerhon sketsi, jossa uhanlaisena oli "The Last Semen Pill of Finnish Cattle." 

Olin aika huolissani, kun minulla oli viikonloppuna työkeikka, kaksi kristillistä toimitusta. Pelkäsin, että olen jo vieraantunut papin perustyöstä ja mokaan jotenkin. Selvisin kuitenkin kunnialla ja ihmeesti toimitusten kaavat ja tärkeät lauseet olivat vielä muistissa, vaikka hyvällä rutiinilla on taipumus kadota aika äkkiä. Jo toimituskeskusteluissa huomasin, että perheet olivat hyvin helposti lähestyttäviä, joten heitä ei tarvinnut jännittää. 

Karvakarhunsammal, luulisin
Oli ihana nähdä kuutta entistä työtoveria, tosin paria vain vilaukselta. Vaasan kirkossa sain jutella rehellisen, työteliään ja hauskan Antti-vahtimestarin kanssa. Hänen näkemisestään tulee aina hyvälle mielelle. Ja kappelissa oli Vesa-vaksi, jonka kanssa asiat sovitaan letkeästi. Ilahduin valtavasti, kun Tarja-kanttori oli niin otettu yhteisestä työtehtävästämme. Tarja osaa useinkin sanoa hyviä sanoja, ja nyt hän lausui toimituksen jälkeen, että nuorten pappien pitäisi käydä seuraamassa vanhempien työtä, olisi paljon opittavaa. Totta se on, että mallioppiminen on tärkeä laji, sekä hyvässä että pahassa. Tarkoitan "pahassa" -sanalla, että kun huomaa virheitä, niitä voi oppia välttämään.

Kappelin sakastiin putkahti myös Eva, ja sain taas kunnon rutistuksen. Vaihdoimme Tarjan ja Evan kanssa sekä työyhteisön että henkilökohtaisen elämän kuulumisia ja pääsimme lyhyessä hetkessä aika syvälle, toisin sanoen paikalla ei ollut yhtään täydellistä naista. Tulin tästä jakamisesta hyvälle mielelle. Voi miten ihana työyhteisö minulla oli Vaasassa. Ja on se varmaan vieläkin hyvä, työntekijät puhaltavat yhteen hiileen, vaikka joku arvostuksen ja luottamuksen ilmapiiri on viime vuosien aikana joutunut koetukselle. 

Jos on omasta mielestään ainut oikeassa olija, on hyvä muistaa, että sellaisia ei täällä maan päällä ole, ja herra se on herrallakin. Jos tällaiset perusasiat unohtuvat, yhteisestä elämästä ja työstä pakenee ilo ja pahimmassa tapauksessa myös työn vaikuttavuus. Kylvö, istutus ja kasvu ovat tärkeitä, omakin kasvu.

tiistai 21. huhtikuuta 2026

Keuliminen

Luulisi, että kun tulee vanhaksi, ei enää keulisi. Olisi sellaista tyylikästä rauhallista menoa. Mutta kyllä mulla joskus keulii ainakin puheissa. Isännällä onkin paita, jossa lukee muistutus: Körtin mopo ei keuli.
1900-luvun alun studiokuva
suvun arkistosta

Pyhänä kun ajeltiin polkupyörillä kirkosta, edessä keuli kolme rippikoululaista. Sanoin tietysti, että tua keuliminen mun pitääs viälä opetella. Huomasin, että pojat kuulivat, koska yksi vaivihkaa hymyili. Kerroin sitten, että ilaman käsiä oon ajanu, mutten oo koskaan viälä keulinu ja kysyin onko se vaikiaa. Ei kuulemma kovin. Kysyin kaatuuko siinä monta kertaa kun opetteloo. Sain ystävällisen vastauksen, että kyllä siinä pari kertaa voi kaatua. Siihen täytyi rehellisesti todeta, että sekin voi kyllä olla näin vanhalle liikaa. Pojat ajoivat oma-aloitteisesti jonoon pyörätien sivuun, jotta vanhukset pääsivät sivuuttamaan. Paapan kanssa vielä pohdittiin että kyllähän me varmaan tosi vanhoja oommakin rippikouluikäästen miälestä.

Nykynuoret ovat mukavia. Jos heille puhuu, he vastaavat ystävällisesti ja ymmärtävät oikein hyvin huumoria. Itse olin nuorena unkkoonen ja ujo. Äsken kun olin tapani mukaan tuplapotkurollaattorilla ulkoiluttamassa koiraa, tutustuin erääseen kylän nuoreen mieheen, jolla oli polkupyörän akun kanssa vähän ongelmia. Muutama sana vaihdettiin. 

Olispa ollu kukkapenkistä löytyny monitoimityökalu taskus, niin olsin voinu jeesata. Esittelimmä ittemmä ja poika totes jotta mun mumma varmhan tuntoo sun. Epäilemättä. Sanoin, että olis kiva kun meirän kylälääsillä olis jotakin yhtööstä jotta oppis tuntemhan teitä nuoria, kun Suarttilas on nynniin mukavasti koululaasia. Kun poika ajoi ohi, hän huikkasi, että nyt taas toimii. Jäin oikein iloiselle mielelle. Samoin kuin siitä että eräs poika nosti ohi ajaisnansa lauantaina peukkua kun noukiin ojasta roskia.

Useammin saisi nuoria kiittää. Tietysti he tekevät virheitä niin kuin me vanhemmatkin. Mutta niistähän voi ottaa opikseen ja jatkaa ajoa. 

lauantai 18. huhtikuuta 2026

Roskien kaivelua

Koen omaksi tehtäväkseni roskien ja riskujen kaivelun, mutta en niinkään niiden levittelyä. Paitsi sitten kun ne on käsitelty joko kompostoimalla tai murskaamalla. Näin keväisin kerään ensin riskuja nurmikoilta ja koivukujalta ja silppuan niitä oksaleikkurilla. Otan mukaan myös kukkapenkkien kuivat varret. Ja sitten onkin jo kiire: roskien keruuta maantien syrjästä, nokkosten ja rönsyleinikkien kaivelua, kompostin kärräämistä kukkapenkkiin, istutuksia, kylvöjä, oksasilpun levittämistä katteeksi... Samalla kuuntelen lintuja ja tunnistan ensimmäisiä kasveja. Kivaa tämä on, kun eläkeläinen ehtii paremmin kevään mukaan. 


Valitettavasti vain kunnan asioihin perehtyminen vie aikaa enemmän kuin toivoisin. Niistä asioista myös lehdet tonkivat roskia. 
Erityisesti Ilkka-Pohjalainen on ottanut tehtäväkseen etsiä kunnista negatiivista uutisoitavaa ja argumentit eivät suinkaan ole aina oikeita. Olisi parempi, jos joskus kirjoitettaisiin siitä, miten haastavaan asemaan valtiovalta on ratkaisuillaan saattanut ja saattaa erityisesti maaseutukunnat. Tuntuisi turhalta ryhtyä lehtien palstoilla oikaisemaan virheitä ja väittelemään asioista, jotka pitää hoitaa teoilla eikä puheilla. 

En seuraa tekstaten-palstaa, mutta sattuipa silmään, että joku oli laittanut sinne sen mitä minäkin yhdestä asiasta ajattelen. En kuitenkaan ilahtunut, koska en arvosta niitä, jotka esittävät mielipiteitään nimettöminä. Olen saanut joskus maistaa raukkojen roskapuheita. Olen valmis käsittelemään asioita ja ilmaisemaan ajatukseni kasvokkain silloin, kun niitä tarvitaan oikean tien löytymiseksi.

Roskia oli ainakin oman kylän kohdalla tien poskessa vähemmän kuin aikaisempina vuosina, ja osa niistä oli ilmeisesti myrskytuulen heittämiä, sillä styroksia tuntui olevan joka ojassa. Noukimme myös Leppinevanluomasta eli arkikielellä Suorttilanluomasta isännän kanssa ison kasan styroksilevyjä. Jos joku kaipaa, saa tulla hakemaan. Mutta noita kottikärryjä en anna, jotka tulivat lähes kaksikymmentä vuotta sitten virran mukana. Niille on paljon käyttöä yhteiseksikin hyväksi. 

Tehdään yhdessä Laihiasta entistä siistimpi ja viihtyisämpi asuinkunta. 

maanantai 23. helmikuuta 2026

Kipu ja siunaus

Olen tänä talvena yrittänyt perehtyä äidin puolen isovanhempien elämään. Aluksi tuntui, että tietoa on niin kovin vähän. Jotenkin hirvitti ryhtyä koko hommaan. Kuitenkin heidän elämänkulkunsa hyyryläisistä mäkitupien kautta maanviljelijöiksi Peltoniemen tilalle on nyt pääpiirteissään hahmottunut, kun olen saanut serkuilta tietoja ja valokuvia, tutkinut vanhoja lehtiä, henkikirjoja ja rippikirjoja. Ja jälleen olen todennut saman kuin monta kertaa ennemminkin: Hyvin pienet asiat vaikuttavat siihen, miten elämä jatkuu. Jos elämä olisi mennyt vähän toisin, minua ei olisi olemassa. Moni vaikea asia on kääntynyt lopulta parempaan, jopa hyväksi. 

Oma elämänkokemus on opettanut, että kipu ja siunaus kuuluvat usein yhteen. Elämän vaikeimmat tapahtumat ovat johtaneet johonkin uuteen, josta en enää luopuisi. Kipeimmät tunteet ovat auttaneet löytämään sen, mikä oli kadoksissa. Sitä saan hämmästellä ja nöyrästi myöntää: En olisi varmaan muuten elämästä mitään oppinut. Ja paljon on vieläkin opittavaa.

Tuossa vieressä 5-vuotias lapsenlapsi opetteli kirjoittamaan erilaisia lauseita. Ensimmäinen oli että moma on tymä. Hän ei selvästikään ollut tosissaan, vaan kiusoitteli, mutta momma itse on sitä mieltä, että usein totta tuokin. Toinen lause oli että momma pe(lkää) kaikea. Silloin seurue ryhtyi todistamaan, että momma on rohkea, sillä hän liikkuu ja marjastaa yksin eikä pelkää eksymistä eikä petoja. No, nämä esiin tulleet eri todistukset valottavat mielestäni eri puolia mommasta.   

Usein sanotaan, että paastonaika kutsuu itsetutkisteluun, joten tällainen pohdinta sopii hyvin tähän iltaan.

Olen kuitenkin iloinen. Sydämestäni kiitän siitä, että elämä on paljon suurempi kuin ihmisen virheet, menneet ja tulevat. Ja Jumalan armo on suurempi kuin elämä.


sunnuntai 8. helmikuuta 2026

Raha

Useimmat ovat kokeneet tilanteen, että rahat eivät riitä. Kaikki on tietysti suhteellista. Joku kokee niin, kun ei ole varaa matkustaa niin paljon kuin haluaisi, toinen taas kärsii siitä, että täytyy kinnata jokaisen arkipäiväisen hankinnan kanssa, jokaisen vaate- ja ruokaostoksen. Se on kuluttavaa, kun sitä jatkuu päivästä päivään.

Elämänkaaressa raha-asiat jakaantuvat ainakin minulla epätarkoituksenmukaisesti. Kun lapset olivat pieniä, oli velkaa ja kuluja. Olin usein masentunut, kun sain kirjanpidon ja veroilmoituksen valmiiksi ja se näytti niin pientä tulosta. Olimme kuitenkin tehneet navettatyötä kaikkina juhlapäivinä ja lähes kaikkina arkipäivinä, ja peltotöitä lisäksi. 

Nyt vanhempana omistan sen verran, että rahasta on päinvastaista huolta. Kun vanhempieni perintö jaettiin, sain sievoisen summan rahaa, vähän metsää ja osakkeita. Sisarteni kuoleman vuoksi perintö jaettiin vain kolmeen osaan. Mietin, että kun pärjään ilmankin, luopuisinko perinnöstä lasten hyväksi? No, en kuitenkaan malttanut. Mutta päätin, että jos pärjään palkalla ja eläkkeellä, jaan perintöni lopulta eteenpäin. Arkana makuutin rahoja jonkin aikaa tilillä. Sitten aloin sijoittaa siinä toivossa, että voisin jakaa voitoista kolmen vuoden välein sen verran, mitä voin verottomasti lahjoittaa. 

Olen onnistunut kohtuullisesti, vaikka sota-aika on syönyt salkkua, kun pidin malttini enkä reagoinut huonoihin uutisiin. Olen nimittäin idealisti. Tuossa tilanteessa ajattelin, että jos kaikki myyvät osakkeensa, pörssi todellakin romahtaa. Olin kuitenkin tosi pieni tekijä niillä markkinoilla, joten ehkä se oli tekopyhää ja aika kallis ajatus. Onneksi olin kuitenkin vähän ennemmin myös kotiuttanut "koronanaikaisia" voittoja.

Idealistina olen myös harrastanut eettistä sijoittamista. En ole sijoittanut kryptovaluuttoihin, koska olen ajatellut, että ne eivät tuota mitään hyvää maailmaan, ovat spekulatiivisia ja pyramidihuijauksen tyyppisiä. Ensin sijoitin vain kotimaisiin arvostamiini yrityksiin, koska ajattelin, että jos niiden tase pysyy kunnossa, ne  pärjäävät ja voivat kenties investoida enemmän. Nuorempana ajattelin, että osakkeista ei ole mitään hyötyä kenellekään, mutta tässä olen tarkistanut kantaani. Niistä voi olla hyötyä paitsi sijoittajalle myös kansantaloudelle. Joskus olen ottanut suuren riskin ja lähes menettänyt sijoitukseni, mutta usein on ollut myös positiivisia yllätyksiä.

Totta kai olen hajauttanut jonkin verran myös rahastoihin, vaikka ne ovat aika tylsiä. Ihan alkuun ostin ilmastorahastoa, joka tuotti tosi hyvin. Kun Trump pääsi toiselle kaudelle, päätin myydä sen, koska ajattelin, että se lakkaa tuottamasta.  No ei olisi lakannut. Typeryyksissäni luotin muutama vuosi sitten analyytikoihin ja ostin vähän Kiinaa. Se oli sekä eettisesti että taloudellisesti typerä veto. Olen kuitenkin hyväksynyt vähitellen myös ulkomaisiin osakkeisiin sijoittamisen, sillä ei ole kovin paha asia, jos kotiutan hieman voittoja Suomeen muualta maailmasta.

Tämä sijoituspeli on tuottanut siis jännitystä elämään ja onnistuessaan tuonut sekä antamisen iloa että myös taustaturvaa. Satsasimme aikanaan yrittäjinä eläkemaksuihin, mutta sitten luovuin omasta osuudestani, kun en kerran enää lypsylläkään käynyt, vaan keskityin muunlaiseen paimennukseen. Seurakuntyössä palkat eivät olleet kovin hyvät, ja eläkkeen pienuus yllätti. Niinpä jo pelkästään perintötaloni (jossa en asu) sähkölasku söi viime kuussa 60 % eläkkeestä ja tässä kuussa on sähkölaskun lisäksi auton huolto. Tätä menoa kuitenkin pääsen hautaan ennen kuin rahat loppuvat. 

Joskus se kasvaa puussa

Miksi kerron näistä? Ensinnäkin siksi, että sijoittaminen on monen arkipäivää.  Toiseksi olen miettinyt paljon sitä, että raha itsessään ei ole paha asia, mutta rahanhimo on. Joskus olen siinä kiikun kaakun, että onko asiasta tullut liian tärkeä. Kuitenkin myös sijoittamisessa voi tehdä valintoja, jotka edesauttavat yhteistä hyvää. Inhoan ajatusta, että euro olisi elämän valinnoissa paras konsultti. On myös yleisesti tunnettu tosiasia, että rahalla ei saa kaikkea.

Vanhempani olivat aina säästäväisiä, jopa niin, että en saanut elämässäni kuin yhdet luistimet, ja kun ne jäivät pieniksi, jouduin hiihtämään kun muut koululaiset luistelivat. Siitä olen vieläkin vähän katkera. Ja kuitenkin tiedän, että on hyvä kokea joskus osattomuutta, että voi edes vähän ymmärtää lähimmäistä, jolla on tosi tiukkaa. On ollut myös hyvä todeta oikeaksi äidin viljelemä sanonta: "Lapsi ei ole sen onnellisempi vaikka saisi kuun taivaalta."  Elämän onni tulee todellakin jostain muusta kuin siitä, että tavoittelen jotain mikä maksaa paljon.

Sattuneesta syystä ajattelen eettisiä valintoja myös kuntaelämässä. Laihia on tällä hetkellä köyhä kunta, jonka tulisi osata sekä säästää että satsata oikeisiin asioihin. Näkisin mielelläni, että olisi aikaa ja varaa satsata sellaiseen, joka lisää asumisviihtyvyyttä, kuuluvuutta yhteisöön ja jopa onnellisuutta. Ehkä se ei maksa paljon. Yksinäisenä tyttönä olen omassa kotipitäjässäni usein, varmaan omastakin syystä, kokenut ulkopuolisuutta. Se mitä rahalla ei voi ostaa, on ystävyys. Tätä tänään mietin, kun olin yksin hiihtoladulla. 

sunnuntai 18. tammikuuta 2026

Rakkaus

Rakkauden olemassaolon tai puutteen havaitsee jo pienenä. Olen ennenkin ihmetellyt, miten jo hyvin pienet lapset tuntevat äidin ja isän rakkauden ja myös puhuvat siitä. Eilen sain siitä taas hellyttävän muistutuksen.

Ovikello eli koiramme ilmoitti, että joku tulee. Se oli hyvä, sillä olin vintillä. Sain hupulaisekseni kaksi lasta. Leikin lomassa kolmivuotias tyttö alkoi pohdiskella, että on niin mukavaa, kun äiti ja isä rakastavat meitä ja myös momma ja paappa rakastavat. Sitten saa juosta toisesta talosta toiseen taloon ja molemmissa rakastetaan. 

Lapsi siis kokee rakkauden, kun leikitään ja luetaan, kuunnellaan, annetaan ruokaa ja ainakin momman puolella myös vähän herkkuja. Hoidetaan, puhalletaan ja puetaan. Rakkaudesta ei ole niin paljon puhuttu.


Rakkaus ei ole "vain" tunne, vaan se on arvo, joka ohjaa toimintaa ja tekemistä. Parhaimmillaan rakkaus ei ulotu vain läheisiin, vaan myös tuntemattomiin. Pahimmillaan ihminen on kykenemätön rakastamaan ketään. 

Voi lapsia, jotka eivät saa kokea rakkautta eivätkä koe olevansa turvassa. Voi vanhempia, jotka haluaisivat osoittaa lapsille rakkautta antamalla ruokaa, mutta sitä ei ole. Silti rakkauden voi varmasti aistia, jos sitä on. Useimmilla vanhemmilla on.

Mietin tänään kirkossa, että paljonhan meiltä puuttuu keskinäistä rakkautta ihan sen vuoksi, että elämme niin "omaan läjäänsä". Kun ei ole yhteisöä, jossa kohdataan, jutellaan ja tehdään yhdessä, itsekkyys pääsee helpommin vallalle. Ja jos yhteisöllisyys puuttuu, puuttuu myös kyky puolustaa arvokkaita asioita. Jo ihan kansallisen puolustuskyvyn vuoksi meidän tulisi puuhailla enemmän yhdessä ja opetella tuntemaan toisiamme. Yhdessä tekemisellä saadaan myös aikaan paljon yhteistä hyvää. Ja sanoin tämän ennen kaikkea itselleni, sillä nautin yksin olemisesta enkä ole aina ensimmäisenä lähdössä talkoisiin.

Maailmanpolitiikassa vallitsevat nyt hyvin itsekkäät pyrkimykset. Olen iloinen, jos Euroopassa merkitsevät yhä paljon sellaiset arvot kuin empatia, oikeudenmukaisuus, rehellisyys, tasa-arvo, luonnon kunnioittaminen ja maailmanrauha. Ne ovat kaikki rakkauden hedelmiä.

Kolumbialainen mielenosoittaja Mayra Alejandra Zapata sanoi viikolla uutisissa, että Trumpin pitäisi mennä terapiaan vapautuakseen lapsuuden traumoistaan, jotta voisi jättää meidät rauhaan. Nauratti, mutta onhan tuossa paljon perää. Diktatorista johtajuutta voi ymmärtää siltä kannalta, että joitakin viehättää ja koukuttaa valta aivan erityisellä tavalla. Kaikkea ja kaikkien pään sisällä olevia arvoja ei tarvitse kuitenkaan hyväksyä.

perjantai 19. joulukuuta 2025

Epäjohdonmukaisuuksia

Kyrönmaa-lehdellä on ollut mukava valtuutetut -juttusarja. Siinä kysyttiin mm. mikä päätöksenteossa turhauttaa. No eihän minua turhauttanut vastatessa vielä mikään, kun olen kunnallispolitiikassa untuvikko. 

Olisin voinut kyllä ennakoida ja sanoa, että monasti olen havainnut päätöksentekijöiden takertuvan pieniin asioihin ja suuret ohitetaan ilman kysymyksiä. Ehkä niistä suuremmista linjoista ei aina ymmärretä tarpeeksi. Toinen usein esiin tuleva ongelma on, että kun on taloudessa tiukat ajat, aletaan etsiä syntipukkia. Kolmas päätöksenteon sudenkuoppa on se, että puhutaan asioista ristiin, harhautetaan ja jymäytetään.

Aloitan ristiin puhumisesta. Eräs valtuustoryhmä vastustaa ankarasti kaikkia veronkorotuksia. He puhuvat, että tämä on valtava nosto, kun asuinrakennuksen kiinteistövero nousee 20 % ja tämä siirtyy myös vuokriin. Kuitenkin kiinteistövero on asumisen kuluista pienin, ja se palautettiin nyt takavuosien tasolle. Esimerkiksi omistamani isohkon omakotitalon kiinteistövero nousee ensi vuonna sen verran, että joudun maksamaan kolme euroa kuukautta kohden enemmän veroa. Poru tästä asiasta on ollut mielestäni turhaa.

Puuhaketta

Sama ryhmä kuitenkin valittaa, että Laihialla kaukolämpö on liian halpaa. Suomessa on kuulemma vain 13 kaukolämpölaitosta, jotka tuottavat lämpöä halvemmalla. Ryhmä esitti, että asetettaisiin Nuuka Lämmölle nyt alkuun sellainen tuottovaade, että kunnan tase paranisi noin 57 000 eurolla. Muutettiin lopulta vaade tavoitteeksi. Nuukalämmön tulisi täyttääkseen asetetun tavoitteen kuitenkin nostaa lämmön hintaa. Silloin kunnan omat menot nousevat reippaasti, onhan se suurin kaukolämmön käyttäjä. Seurakunnan lämmityskustannukset nousevat niin ikään, samoin kuin kaikkien kaukolämpöasiakkaiden. Ja se lämmityskustannusten nousu on moninkertainen verrattuna kiinteistöveroon. Mitä järkeä tässä on? 

No, tähän aika yksipuoliseen keskusteluun käytettiin erään ryhmän toimesta yli tunti ja edellisenä iltana ainakin saman verran. Eipä sitten jaksanut enää kunnan oman talousarvion käsittely kiinnostaa. Kukaan ei tiennyt ja tuntui, ettei muita oikein kiinnostanut, kun kyselin, miksi eräällekin kustannuspaikalle on budjetoitu lähes 70 000 euroa vähemmän tuloja kuin viime tilinpäätöksessä. Oman toiminnan kymmenien ja satojen tuhansien heitot jäivät aivan varjoon. Valitettavasti kunnassa on kuitenkin jouduttu tekemään isojakin alaskirjauksia, kun saatavat ovat vanhentuneet. Voisiko sille tehdä jotain? 

Entä miksi tätä talousarviota ei toimitettu kunnanhallitukselle ennen kokousta? Kunnassa on uusia työntekijöitä, jotka eivät vielä hallitse kunnan toiminnan kustannusrakennetta ja laskentaa. Luvut muuttuvat jatkuvasti. Se on anteeksi annettavaa, jos toiminta on avointa ja päättäjällä on jossain vaiheessa mahdollisuus keskittyä suuriin linjoihin, siihen miten taloutta ohjataan. Siihen tarvitaan oikea tieto.

Kunnanhallitus sai seitsemän erilaista talousarvioversiota, joista ensimmäisen palautimme valmisteluun ja toiseksi viimeinen kilahti sähköpostiin kuusi tuntia ennen kokousta. Ihan vihoviimeinen, jossa oli joillakin kustannuspaikoilla yli 200 000 euron muutoksia, skrollattiin vain valkokankaalla pysähtymättä muutoksiin ja selittämättä mistä ne johtuvat. Minullakin kesti aika kauan ennen kuin tajusin, että tämä versio on taas uusi. Olin ottanut tulosteet neljännestä versiosta ja merkannut siihen aina uudet muutokset. Ja runsaasti kysymyksiä! 

En syytä ketään yksittäistä henkilöä. Aivan nuorena seurakunnan luottamushenkilönä kuvittelin, että asiat helpottuvat kun joku tietty paljon ja sekavasti puhuva työntekijä jää eläkkeelle. Mutta ei se niin mene. Kaikki lähtee siitä että hankitaan oikeat tiedot ja huolehditaan terveistä rakenteista. Ja ensin on korjattava se, mikä omassa, tässä tapauksessa kunnan omassa toiminnassa on kehnoa, vasta sitten voidaan lähteä osoittelemaan mitä parannusta muiden, tässä tapauksessa kunnan omistamien yhtiöiden on tehtävä. Tai ainakin näitä asioita on vietävä eteenpäin yhtä jalkaa. 

Sitten on vielä yksi tärkeä asia, demokratia. Niskavillani nousevat pystyyn ja nukun huonosti, kun huomaan, että asioita "hoidellaan" lehdistön kautta. Syytellään, uhkaillaan ja annetaan ymmärtää yhtä ja toista, jaetaan virheellistä tietoa. On paljon parempi että keskustellaan vaikkapa kunnanvaltuustossa ja äänestetään reippaasti. Muistanpa 90-luvun kirkkovaltuustosta sellaisen ilmaa puhdistaneen tilanteen. Sain siellä johtaa puhetta. Kokoomus oli vastustanut kunnan kaukolämpöyhtiön perustamista, joten oli odotettavissa, että myös kirkkovaltuustossa tulee soraääniä. Kokoomuslaisten nokkamies väittikin, että tämä ei tule toimimaan eikä ikänä laihialaisista metsistä pystytä korjaamaan hakepuuta, joka riittäisi kaukolämpölaitoksen tarpeisiin. Tuli siis vastaesitys, äänestettiin. Kokoomusryhmän rivit eivät hajonneet, mutta eivät muidenkaan. Kaukolämpöön liittyminen siis voitti. Ja kaukolämpöä on pitkään tuotettu laihialaisella polttoaineella, edullisesti. Laihialla on kaiken kaikkiaan edullista asua.

Täällä on myös tosi hyvät koulut ja luottamushenkilöt eivät ole niitä lakkauttamassa, joten Laihialle kannattaa perheellisten muuttaa. Talous saadaan tasapainoon, kun paneudutaan ydinasioihin. Kaikki kiittelevät erinomaista terveyskeskusta, missä saa hyvää hoitoa. Ja sen jatko on turvattu, kiitos hyvinvointialueen kanssa käytyjen vuokraneuvottelujen. Liikuntapaikkoihin on satsattu ja satsataan. Kulttuuria löytyy. Mitä jos esiteltäisiin asioita, jotka ovat hyvin? Taivaassa ei vielä olla, mutta jo täällä voi kiittää ja kehua, sekin joskus auttaa kehittymään, ja yleensä paremmin kuin moite. Viime kunnanvaltuustossa itse asiassa oli oikein hyvä henki ja paljon hyviä aloitteita esitettiin, ja on jo aiemmin esitetty, kunnan toiminnan kehittämiseksi. 

torstai 27. marraskuuta 2025

Voimaa ja vauhtia

Millähän saataisiin Suomi nousuun? Mistä virtaa? Siinäpä hyvä pohdintakohde näin itsenäisyyspäivän alla. Monelta suunnalta tulee viestiä, että Suomen talous laahaa ja on jäänyt jälkeen esimerkiksi Ruotsista. Jos talouden pyörät pyörisivät, olisi varaa pienentää valtiontalouden alijäämää eikä oltaisi "tarkkiksella". 


On huoli, että raha pakenee maasta eikä kotimaisiin investointeihin riitä varoja.
Onkin niin, että miljardeja on paennut kevyemmin verottaviin maihin. Siksi sanotaan, että paljon ansaitsevien verotusta tulee alentaa. On kyllä vähän vaikea kuunnella, kun joku toistasataa tuhatta euroa kuussa ansaitseva on ahdistunut veroistaan, kun käteen ei jää miljoonaa vuodessa. Tulee vähän sellainen olo, että eikö mikään riitä. Auttaisiko, että alennettaisiin tulojen yläpäässä sekä veroja että palkkaa? Tulisi yrityksille halvemmaksi. Jotkut palkat ja jopa eläkkeet ovat valtavia, yli "tuottavuuden".  
Kyllähän varmasti jokainen ihminen on vähän ahne, ja ahneus kasvaa syödessä. Voisiko kuitenkin jonkinlainen kohtuullisuus riittää?

Entä voisiko jokainen meistä olla kiitollinen sille maalle, jossa on saanut oppia kielen, kasvaa ja käydä koulua? Saamme maksaa takaisin tekemällä työtä ja maksamalla veroja. On osattomiakin, joiden on varmasti vaikea tätä kokea. Heille toivoisin paljon hyviä elämänkokemuksia. 

En pidä nykyhallituksen kaikista linjauksista ja ministerien puheet eivät ole antaneet tulevaisuudenuskoa. Silti toivoisin että talous kaikesta huolimatta lähtisi yhtäkkiä rullaamaan, saataisiin oikein yhteishenki päälle. Olen myös valmis edesauttamaan sitä käymällä parturissa ja hierojalla, ostamalla kotimaisia sukkia, elintarvikkeita, pesuaineita, käsirasvaa, biokaasua ja kaikkea muuta tarpeellista. Erityisesti moninaisten palvelujen käyttö on siitä hyvää kulutusta, ettei se tuota ympäristöongelmia. Voin jopa kuluttaa tänä jouluna enemmän kuin viime jouluna, koska minulla on jotain sukanvarressa. Kaikilla sitä mahdollisuutta ei ole. 

Somekeskusteluista olen huomannut, että likikään kaikille ei ole valjennut se suuri muutos, mikä myös kuntataloudessa on tapahtunut viimeisen neljän vuoden aikana. Keskimääräinen kuntaveroprosentti on vuodesta 2021 laskenut toistakymmentä prosenttia. Ei siis ole pitkä, kun esimerkiksi oman kotikunnan kuntaveroprosentti oli yli 20 ja nyt se on alle 10. Tuo alentuma johtuu siitä, että terveydenhoidon, sosiaalihuollon, hoivan ja pelastustoimen menot siirtyivät hyvinvointialueille. Verotulojen lisäksi myös kuntien valtionosuudet ovat pienentyneet. Kuntamme valtionosuudet olivat vuonna 2021 19,1 miljoonaa euroa, mutta tänä vuonna on saatu vain 4,5 miljoonaa eli 14,6 miljoonaa vähemmän. 

Kuitenkin kunnalla on edelleen paljon lakisääteisiä tehtäviä, kuten koulut, varhaiskasvatus, tekninen toimi, työllisyyspalvelut ja niihin liittyvät sakot pitkäaikaistyöttömyydestä sekä kuntalaisten hyvinvoinnin ylläpitäminen eli liikuntatoimi, nuorisotyö, kulttuuri- ja kirjastotoimi. Tämän lisäksi kehitetään kunnan elinvoimaisuutta, missä yhteydet yrityksiin ja kaavoitus ovat tärkeitä työkaluja.

Kun huolehditaan kunnan perustyöstä hyvin, kunta on myös vetovoimainen ja elinvoimainen. En usko temppuihin. Ei ole helppoa tietä. Esimerkiksi datakeskusten rakentamisen ongelmana on se, että ne tuovat vähänlaisesti työpaikkoja ja syövät hurjasti sähköä. Sähkön hinta kallistuu ja se on asukkaille eräänlainen piilovero. Kuitenkin viime vuonna kaikki Suomen kymmenkunta datakeskusta Googlen Haminan datakeskus mukaan luettuna tuottivat  yhteisöveroa yhteensä vain alle kaksi miljoonaa. 

Tämä oli tällaista uupuneen tajunnanvirtaa. Täytyy mennä nukkumaan, ja sitähän sanotaan osuvasti lataamiseksi. Iltarukouksessa rukoilen tänään oman kylän, kunnan ja isänmaan sekä Ukrainan kansan puolesta. Jos ei uni meinaa tulla, voin laskea hevosia, kun meidän kylällä ei ole enää pitkään aikaan ollut lampaita. 



torstai 20. marraskuuta 2025

Miinuksella

Mittari on miinuksella ja talvi näkyy asettuvan taloksi ainakin joksikin aikaa. Se on mukavaa, on kiva kulkea talvisäässä, kun ei kura tartu kengänpohjiin. 

Alkaa olla kivasti kinosta

Myös kunnan talous on miinuksella ja eilen katselimme tälle vuotta jo noin seitsemättä erilaista excel-taulukkoa. Niillä pyritään ennustamaan Laihian kunnan toteutumia ja laskemaan, millä alijäämät katetaan. 

Yksityisessä elämässä on talouden seuranta tullut hoidettua tarkkailemalla pankkitilin summaa ja talous on pysynyt tasapainossa niillä vanhan kansan opeilla, että "suu säkkiä myören" ja "ei ne suuret tulot vaan pienet menot". Kunnalla on kuitenkin lakisääteisiä tehtäviä, joista on huolehdittava. Ja vaikka sairaanhoito ja hoiva ei enää kuulu kunnan vastuulle, vaan hyvinvointialueelle, on kunnilla kyllälti pakollisia menoja. Niistä tärkeimpiä ovat koulutuksen järjestäminen, erilaiset kuntalaisten "tekniset" palvelut, hyvinvoinnin ja kunnan elinvoimaisuuden edistäminen. 

Valtiovalta on joutunut pakon edessä leikkaamaan ja on leikannut myös kuntien rahoitusta. Tämä koetaan tässäkin kunnassa. Ja vaikka hallitus on samaan aikaan monien säästöjen kanssa pyrkinyt keventämään (suurempituloisten) verotusta, joutuvat monet kunnat nyt ja lähivuosina vastaavasti kiristämään kuntaverotusta. Se valitettavasti iskee myös pienituloisiin. Ja silti joudutaan myös kuntataloudessa leikkaamaan.

Kun Laihialla kilpailutettiin lumenauraukset, tuli uusi urakoitsija, ja kaikki ei ole tällä lumentulolla alkanut ihan niin kuin Strömsössä. Jotkut ovat syystäkin harmissaan. Toivotaan, että homma alkaa sujua, jos tulee vaikka vielä metrikin lunta, mikä pohjoisessa on ihan tavallista. Kun asuin talven Syötteen mökillä, onnistuin kerran hiihtolenkiltä palaillessa uppoamaan suksineni kokonaan lumeen. Sieltäkin pääsin ihmeekseni kömpimään ylös. Uskon kyllä, että huonoja aikoja seuraa aina paremmat.

Kunnassa ja kunnissa tehdään paljon hyvää työtä, joka jää pimentoon. Moni asiahan huomataan vasta sitten, kun sitä ei enää ole. Olemmekin valtuustoaloitteessa kyselleet sekä kunnan päätöksistä että arkityöstä ihmisläheisempää ja monipuolisempaa tiedotusta kunnan kotisivuille.

Jouko kävi eilen syntymäkodissaan ja toi kuvan Kuortaneen kunnan tiedotuslehdestä NokiPostista. Uusin lehti on 20-sivuinen ja tiedote ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Oli mukava huomata, että kannessa oli monta kuvaa kuntalaisista. Kokemuksesta voin kertoa, että nokiottat ovat ahkeria laduntekijöitä ja lumenauraajia - ja näköjään myös tiedotushenkisiä. 

Jokaisessa Suomen kunnassa ihmiset ovat kunnan ylivoimaisesti paras elinvoimaisuus- ja vetovoimatekijä. 


lauantai 8. marraskuuta 2025

Nuoret ja vanhat

 Itse en ole vielä aivan vanha enkä enää aivan nuori. Siksi tarkastelen tällä hetkellä ulkopuolisena ja huolissani niiden ongelmia, jotka tarvitsevat hoivaa ja niiden ongelmia, jotka tarvitsevat työtä.



Olen ihmetellyt sitä, että joillakin puolueilla on ollut vimma saada eläkeläisiä töihin, sillä monilla aloilla on työttömyyttä. Työvoimapula taitaa koskea vain harvoja asiantuntijatehtäviä. On oltu huolissaan siitä, että eläkeläisten ei kannata mennä töihin. No, kokemuksesta tiedän, että keskieläkkeellä veronpidätysprosentti nousee parin kuukauden työssäolon jälkeen yli 20 %:n. Eli pieni keikka tulee varsin kannattavaksi. Toki joskus tarvitaan sijaisia, ja saattaa olla tarpeen löytää kokeneita tuuraamaan. Mutta jos nuoria osaavia työntekijöitä on tarjolla, antaisin mieluummin työtä heille kuin olisin tunkemassa apajille. 

Olen ystäväpiirissä seurannut miten vaikeaa työllistyminen on viime vuosina ollut nuorten, fiksujen, työtä pelkäämättömien nuorten kohdalla. Ja miten masentavaa on mennä työhaastatteluun, kokea onnistuneensa, mutta jäädä taas kerran rannalle, kun on kokeneempia hakijoita.

Nyt hallitus yrittää tehdä asialle jotain. Tuli nuorten työllisyysseteli, jolla työnantaja saa puolet palkkatuloista takaisin työllistäessään alle 30-vuotiaan työttömän. Kuulostaa hyvältä. Mutta entä jos on jo täyttänyt 30 eikä ole vielä onnistunut pääsemään työn laitaan? Voi jäädä väliinputoajaksi. Ennen menivät edelle kokeneemmat, nyt nuoremmat. Työttömyys jatkuu. Se on yksilön huoli, mutta ennen kaikkea se on yhteiskunnan resurssien tuhlausta. 

Nuoren asuinkuntaa sitten sakotetaan pitkäaikaistyöttömyydestä, vaikka kunnalla on lopulta aika vähän mahdollisuuksia edesauttaa työllisyyttä. Ei riitä, että on joku lyhyt työrupeama, vaan työttömän pitäisi saada vähintään vuodeksi työtä.

Vaasan työssäkäyntialue edustaa alhaista työttömyyttä. Silti työttömiä on liikaa.
Mukana on paljon nuoria. Tilastokeskuksen ikäryhmäjaottelu ei tosin täysin palvellut tekstiäni.

Kun aikanaan puhuttiin kuntien pakkoliitoksista, ensimmäinen huoleni oli, miten käy vanhusten hoidon, kun hoiva keskitetään. Olin työssä katsellut, miten työmies poikkesi joka päivä ruokatunnillaan ruokkimaan äitinsä, ja ihmetellyt sitä rakkautta ja lämpöä. Kun hoiva menee kauaksi, eivät lapset enää ehdi niin usein, eikä puoliso pääse kulkemaan kaupunkiin.

Siksi surettaa, kun Laihialta nyt häviää 15 tehostetun hoivan paikkaa. Jonoa olisi. Mutta yksityisen palveluntarjoajan ei kannata pitää niin pientä yksikköä. Tilaa olisi, mutta hyvinvointialueella ei ole rahaa ostaa hoivapaikkoja.

Muistanpa ajat, jolloin vanhusten hoiva nousi valtiollisten vaalien pääteemaksi. Puhuttiin vaippojen määrästä ja puolueet varsin yksimielisesti lupasivat hoitajamitoituksen parantamista. Eivät varmaan osanneet laskea, että vanhusten ja hoivan tarve lisääntyy vuosi vuodelta.

Nyt on hyvinvointialueet ja palveluja vähennetään tai keskitetään. Vähän sama kuin oltaisiin kuntaliitoksessa, mutta kunta ei enää päätä näistä asioista. Hallintohimmelistä puhuminen on sikäli harhaan johtavaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon alalla on huomattavasti vähemmän johtajia kuin ennen hyvinvointialueiden tuloa, ja työntekijäresursseja on pystytty jopa lisäämään. Mutta kun väki vanhenee ja sairastaa enemmän niin myös tarve sairaanhoitoon ja hoivaan kasvaa.

Laihialle mietitään nyt yhteisöllistä asumista terveyskeskuksen tiloissa olevaan Toiskaan. Yhteisöllinen asuminen sopii sellaisille, jotka ovat vielä aika hyvässä kunnossa, mutta vaikkapa yksinäisiä. On mukava kun on seuraa, pääsee liikkumaan vapaasti ja voi saada palveluja. Yhteisöllisestä asumisesta kuitenkin puuttuu ympärivuorokautinen valvonta, joka on muistisairaalle turva. Olisi tärkeä tietää, kuinka paljon tälle asumismuodolle on kysyntää. Saattaa nimittäin olla niin, että monet silti valitsevat kodin, vaikka onkin yksinäistä ja vaikea päästä asioille.


torstai 6. marraskuuta 2025

Ylimääräiset elinpäivät

Taas kuluneena kesänä ja vielä nyt syksyllä olen saanut elämääni kymmeniä päiviä lisäaikaa. Tänäänkin lähdin metsään, vaikka olen jo asennoitunut tekemään muuta. On ollut niin lämmintä, että  arvelin vakipaikkaan nousseen taas uusia suppilovahveroita. Enkä erehtynyt. Ja kun marjoja on jo syötykin, niin johan pakastearkuissakin on vajausta. 

Marjastusryhmässä on ollut vähän ikävääkin somekeskustelua tänä vuonna. Jotkut ovat moittineet ihan järkiään toisten kuvia, että raakana oot noukkinu. Toiset taas ovat kateuksissaan väittäneet, että tuo täytyy olla viime vuoden saalista. Meinasin jo erota koko ryhmästä, mutta kun laitoin jonkun positiivisen kommentin puolukanpoimijalle, niin pohjoisen mies vastasi, että tiedäthän, että kun Luoja päätti päiviemme luvun, niin siihen ei laskettu metsäpäiviä, vaan ne ovat aivan ylimääräistä lahjaa.

Niin sen täytyy olla! Marjat ja sienet ovat lahjaa, mutta suurinta lahjaa on itse oleminen. Metsässä on niin hyvä hengittää ja siellä asiat usein asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Meillä on perheessä selkeä työnjako: minä hommaan marjat ja sienet ja isäntä puut. Haketta tarvitaan paljon vanhan talon lämmittämiseen ja metsiä pitää muutenkin hoitaa. Isäntä on jo jonkun viikon käynyt metsässä periaatteella vähintään kaksi tankillista päivässä, joskus kolme. Märkänäkin päivänä on mentävä, muuten ei urakka valmistu.

Kysyin tänä aamuna että tykkäätkö sä siitä, ja kyllä se kuulemma mukavaa on. Hyvä niin, pelkäsin toista, sillä onhan se paljon raskaampaa kuin marjastus.  Tuoksut ovat moottorisahan kanssa toisenlaiset eikä linnunlaulua kuule. Mutta joskus näkee kotkan, ja siitähän saa aina voimaa.