Suden poluilla

On tärkeää ymmärtää, että 13 päivän työputken jälkeen tarvitsee lepoa. Tällaisissa asioissa minä olen hyvä. Olen käyttänyt kaksi vapaapäivääni pääosin lekotteluun. Jonkin verran olen itkeskellyt, sillä colliemme Fiona hengittää varsin huonosti, sen sieraimissa on muutoksia ja niistä tulee herkästi verta. Antibiootit ja punkkilääkitys eivät ole auttaneet, joten menen perjantaina kuvauttamaan kuonon. On mahdollista että sieltä löytyy kasvain. Olen henkisesti varautunut siihen, että koira joudutaan pian lopettamaan, vaikka se syö vielä hyvin ja näyttää onnelliselta silloin kun hengittää suun kautta. On vaikea löytää yhtä ihanaa metsäkaveria. Fionasta on ollut minulle paljon seuraa ja olemme tehneet satoja hienoja marjastus- ja sienestysretkiä. 

Toukokuussa Fiona oli vielä voimissaan

Illansuussa sain energiapuuskan ja pyöräilin Jukajan vohvelikahvilaan. Jukajan yhteistalolla järjestetään tällaisia vohveli-iltoja muutaman kerran kesässä. Suosittelen. Vohvelit maistuvat herkullisilta, kermavaahto on aitoa, väki seurallista ja arpajaisissa voi voittaa jotain mukavaa. Hienoa että joillain kylillä on tuollaista yhteistoimintaa. 

Jukajalta jatkoin reilut 20 km metsäsaunallemme, missä isäntä ja rakas koira odottelivat. Kylmäkorven metsäautotiellä näin luultavasti julkkissuden, laihialaisen lehmäntappajan, joka oli juuri ylittänyt tien niin että vain pitkä suora karvainen harmaa häntä vilahti metsään. Samanlainen havainto on miehelläni viikon takaa, joten vähän ihmetyttää olisimmeko tänä vuonna todellakin kumpainenkin nähneet vilauksen sudesta. En ole varma toivoisinko että olisin kohottanut päätäni vähän aiemmin. Joka tapauksessa sain pyörään vauhtia niin että tuossa kohdassa näkyy sykemittarin mukaan olleen koko reissun korkein sykelukema tasaisella hietatiellä ja vauhtia yli 30 km tunnissa. En todellakaan odottanut näkeväni sutta tuolla reissulla, vaikka ajelinkin aivan suden reviirillä. Tuli vähän sellainen olo että en ehkä tänä kesänä öiseen aikaan pyöräile saunalta kotiin.

Saunanlämmittäjä oli koiran kanssa vastassa "altaalla". Koira näytti hyvin onnelliselta, vaikka ei nyt tuonutkaan keppiä heiteltäväksi. Ajattelin, että sitten kun Fiona kuolee, se tullaan tullaan hautaamaan johonkin tuonne tekoaltaan rantaan, sillä siellä se on viettänyt elämänsä onnellisimpia hetkiä, samoin kuin minäkin. Sauna maistui ja vesi oli virkistävää. Grillikodassa odotti mahtava määrä hunajamarinoituja kanansiipipaloja. Kotiin pääsin autossa. Kamera oli valmiusasennossa, mutta sutta ei näkynyt. Isännän mukaan pelloilla loikkii nyt niin paljon oikeita pupuja, ettei suden kannata ajaa takaa vauhdikasta emäntää.