Värikylläinen elämä

Aloitin torkkupeittoprojektin vajaa kuukausi sitten. Aloin sommitella jämälangoista isoäidin neliöitä. Välillä piti ostaa uusiakin, koska tavoitteeksi tuli tehdä 160 uniikkia palaa. Erilaisia palasia tuli lopulta 158, jotta voisi etsiä lapsukaisten kanssa missä ne duplikaatit ovat. Työskentely edellytti tarkkaa värikirjanpitoa.

Jäin sananmukaisesti koukkuun. Käytin kaikki vapaahetkeni peiton kimpussa enkä malttanut mennä nukkumaan ennen puoltayötä. Peitto piti ehdottomasti saada valmiiksi ennen huomenna alkavaa riparia. Peitosta tuli minulle elämän vertauskuva. Mietin, että yhtä palasta virkatessa näkee vain sen palasen, sen hetkisen tunnelman. Jos kirjanpitoa ei ole, on mahdotonta muistaa kaikkia menneitä päiviä. On vaikea kuvitella, millainen elämän kokonaisuudesta tulee. Työn näkee valmiina vasta sitten, kun elämä on valmis. Eikä kaikkia päiviäni näe oikeastaan kuin Luoja itse.

Liittämisvaiheessa tuli myös yllätys. Oli ollut tarkoitus laittaa kanervanvärinen raita ja musta raita rinnakkain, jotta tummat värit sointuisivat yhteen ja jatkaa sitten vaaleammilla sävyillä. Mutta liittäessä sekoitin raidat ja tumma raita jäi kovin yksin. Ehkä elämässä tumma surun raita tulee kyllä yllättäen, mutta jättää sävynsä tuleviin päiviin.

Tavoitteena oli käyttää iloisia värejä, sillä onhan elämä ihanaa! Mutta jostain syystä tavalliset arkiset värit, harmaa, musta ja ruskea, ovat kuitenkin itselleni puhuttelevimpia. Arkielämä on sittenkin parasta.