Meri

Tällä viikolla on ollut kaksi merenrantakirkkoa. Perjantaiaamuna oli koulukirkko Ahvensaaren rannassa. Heitimme mereen mm. huolten, harmitusten, pahojen tekojen ja sanojen kivet.  Tänä iltana oli Suvilahden aarrearkku-perhepyhäkoulu lähes samalla rannalla Appelsiinimäen alla. Aarrearkusta löytyi alttarille kynttilät, pihlajanmarjanoksia ja kirkonkello. Säät ovat suosineet meitä ja meri on näyttäytynyt lempeänä.

Itse en ole meren tuttu.  Pidän sen tuoksusta kyllä ja mielelläni katselen rannalta aaltojen peräänantamatonta voimaa. Veneessä tai laivassa en erityisemmin pelkää, mutta en myöskään nauti tyrskyistä. Aavistan meren arvaamattomuuden ja vaarat, ehkä myös sen viehätyksen, mitä joku kokee ollessaan tässä vahvassa elementissä. 

Myös monet saaristolaiset ovat kunnioittaneet ja pelänneet merta, sillä meri vei monta kalastajaa ja perheenjäsentä. Myrskyluodon Maijan kirjoittaja Anni Blomqvist kirjoitti poikansa kuolemasta romaanin Eikä merta enää ole. Kirjan nimi on lainaus Ilmestyskirjasta (Ilm. 21:1), missä luvataan, että kun Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan, ei merta enää ole. 

Se tarkoittaa, ettei enää ole uhkaa, ei vaaroja, ei mitään pelättävää, ei mitään mikä vie meiltä rakkaimmat. Ei ole enää syntejä, sillä ne on heitetty meren syvyyteen (Miika 7:19). Ei ole huolia eikä elämän painolasteja. Lasimeri ei upota.