Raivo Roosna ja Alex Lepajoe

Valmistuin agronomiksi 1984. Ostin agronomisormuksen Tillanderilta. Se tehtiin siellä käsityönä. Hinta-arvio oli 1200 mk, lopullinen hinta olikin 1500 mk. Vähän sain laihialaisena tingittyä, kun sanoin tuohtuneena että hinta heittää liikaa arviosta ja miten minä voin agronomin palkalla maksaa moisia summia. Sormus on hyvää työtä. Olen usein sanonut, että ostin sen ennen kuin Raivo Roosna ja Alex Lepajoe ryöstivät Tillanderin keskellä kirkasta päivää. Olen pitänyt sormusta paljon, mutta ottanut sen pois kotitöissä, ettei se kuluisi. Vielä näkyvät ohrantähkät ja lyyra. 

Huomasin hiljakkoin, että Raivo ja Alex ovat jääneet ikäpolveni muistiin. Tapaus oli erikoinen ja nimet jännittäviä. Nämä miehet loikkasivat Neuvosto-Virosta Suomen kautta Ruotsiin keväällä 1984. Siellä he saivat turvapaikkaoikeudet ja paistattelivat sankareina lehdistössä - mutta tekivät vajaan vuoden päästä Helsingissä kaksi aseellista ryöstöä. 

Turvapaikanhakijat eivät siis aina ole rehellisiä ja hyviä ihmisiä. Mutta mätämunat eivät saa muodostaa koko kuvaa. Kaikki virolaiset eivät ole roistoja. Kaikki venäläiset eivät ole vilpillisiä. Kaikki turvapaikanhakijat eivät raiskaa. Päinvastoin, tunnen monia työteliäitä maahanmuuttajia, jotka ovat löytäneet turvapaikan Vaasassa ja sopeutuneet hyvin yhteiskuntaamme.

Laihian puskaradiossa on käyty useita pakolaiskeskusteluita. Viimeisimmässä vihjataan että keskusteluun asiallisesti osallistunut tyttäreni olisi traumatisoitunut uskonnollisessa kodissaan ja siksi kehtaa viitata Helsingin sanomien artikkeliin, jossa todetaan että valtaosa maassamme raiskaajiksi epäillyistä on suomalaisia. Tämän linkin koulukuraattori-esikoiseni antoi vastineena tuulesta temmattuun väitteeseen että yli 90 % Suomessa tehdyistä raiskauksista tehtäisiin muiden kuin suomalaisten toimesta. Ei ole ensimmäinen kerta kun tulee mieleen, että oikeastaan pitäisi viitsiä nostaa kunnianloukkaussyyte näitä trolleja vastaan. Näitä kun tuntuu riittävän joka lähtöön.

Näille vihapuheita viljeleville Raivoille ei riitä turvapaikanhakijoiden haukkuminen, vaan he käyvät myös niiden kimppuun, jotka ovat perustellusti eri mieltä. Se on pelottavaa, mutta herättää ainakin minut ottamaan kantaa rohkeammin. Jos annamme vallan tälle porukalle, annamme vallan pian myös natseille ja Isikselle. On tärkeää olla vähässä uskollinen. Kannattaa toimia oikeudentuntoisesti ja rohkeasti. Laupias samarialainen ei joudu häpeään! 

On selvää, että kansainvaellukset pelottavat. Maailma muuttuu nyt niin nopeaan tahtiin, että myönnän että hämmennys valtaa tajuntani, niin kuin eräässä hassussa virressä sanotaan. Mutta jos noudatamme Raamatun selvää ohjetta, saamme siunauksen. Jokainen Jumalan luoma ihminen on arvokas ja meidän tulee olla laupiaita muukalaisille, jotka asuvat maassamme. Yksi näistä kehotuksista on Sakarjan kirjan 7. luvussa:

Osoittakaa toinen toisellenne hyvyyttä ja laupeutta.
Leskeä ja orpoa, muukalaista ja köyhää älkää sortako,

älkää suunnitelko pahaa toinen toisellenne.

Näitä Raamatun vetoomuksia on monia ja niissä muistutetaan usein siitä, että israelilaiset ovat itsekin olleet muukalaisina Egyptin maassa. Sinne myös Vapahtajamme Jeesus lähti pakolaiseksi Herodeksen kynsistä. Egyptistä minä kutsuin Poikani. Joosef ei liittynyt juutalaisten vapautusarmeijaan vaan vei perheensä turvaan. Myös Rajamäen paappa lähti aikanaan Amerikkaan, koska hänet olisi muuten otettu tsaarin armeijaan 1900-luvun alussa. Ei ollut vielä Suomen vapaustaistelun aika. Jumala johdattaa kansojen kohtaloita ja me saamme jättää niin oman kuin kansamme tulevaisuuden rukouksessa hänelle turvallisin mielin. Ollaan levossa ja rauhassa ja luotetaan Jumalan siunaukseen ja varjelukseen.

Se joka on saanut rakkautta, osaa tuntea empatiaa, välittää ja antaa omastaan. Se joka on kohdannut jotain hyvin epäoikeudenmukaista ja raskasta eikä ole pystynyt sitä käsittelemään, saattaa pitää vihapuheita ja lietsoa levottomuuksia. Näenkö Jumalan hyvyyden ja rakkauden elämässäni ja annanko sen kirkastaa päiväni?  Jos annan, voin kirkastaa jonkun toisenkin ihmisen päivän.

Muistan vuosien takaa erään isäinpäivähaastattelun. Se sai minut itkemään ja yhä tulee kyynel silmään. Eräs mies kertoi miten hänen isäpuolensa hakkasi häntä ja hänet otettiin sitten lopulta huostaan. Huostaanottoperheen isä otti hänet syliin kun hän itki pinnasängyssä. Hän sai rakkautta. Hänet palautettiin sitten äidille ja hakkaaminen jatkui. Hän joutui rikosten poluille ja vankilaan. Siellä sellissä hän muisteli noita rakastavia sijaisvanhempia. Vapautumisen jälkeen hän etsi perheen käsiinsä ja kun hän meni tuohon kotiin, hän huomasi heti että hänen kuvansa oli kirjahyllyssä. Se muutti hänen elämänsä. Hänestä välitettiin, hän oli tärkeä jollekin. Rakkaus antoi kasvupohjaa.