Mitä minä nyt teen?

Mietin suomalaisten ja myös itseni kovia elämänarvoja. Joskus näkee täydellistä selkärangattomuutta, jota voi kuvata sanalla itsekkyys. Ei ole periaatteita, vaan kaikki joustaa sen mukaan, mikä itselle tuntuu hyvältä. Esiintyy myös ajattelutapaa, että kaikki on sallittua kunhan ei jää kiinni. Toisinaan taas kohtaa joustamatonta periaatteellisuutta, jota voi kuvata sanalla rakkaudettomuus. Miten ihmispolo saisi kyvyn tehdä oikeita ratkaisuja ja valintoja elämässään? 

Muistelen sellaisia sanoja kuin hyve-etiikka, velvollisuusetiikka ja seurausetiikka. Hyve-etiikka on lähtöisin Kreikasta, Aristoteleelta ja Platonilta. Toivottavasti en yksinkertaista liikaa, mutta olen ymmärtänyt, että hyve-etiikassa tavoitteena on kasvaa hyveelliseksi ihmiseksi, joka viljelee hyviä asioita, kuten kohtuullisuutta ja rohkeutta. Eroon pyritään niistä luonteenpiirteistä ja ominaisuuksista, jotka ovat paheellisia, kuten laiskuudesta ja itsekkyydestä. Paremmaksi voi oppia matkimalla hyveellistä ihmistä. Tätä oppimistapaa voi mielestäni jossain määrin noudattaa, tarvitsemme hyviä esimerkkejä ja voimme oppia heiltä. Mutta paheita varmasti jää. 

Velvollisuusetiikassa taas ajatellaan, että vaikuttimet tekojen takana ovat oleellinen asia. Jos toimin oikeudenmukaisuuden, velvollisuuden tai jonkun hyvän motiivin vuoksi, teko on oikea. Immanuel Kant jalosti tätä ajattelutapaa siihen suuntaan, että teko on moraalisesti hyvä, jos voidaan toivoa että se olisi yleispätevä laki. Ja tällaista sääntöä täytyy seurata tilanteesta riippumatta. Jos siis totuuden puhuminen on suotavaa, puhutaan totta jokaisessa tilanteessa, seurauksista välittämättä. Varkaalle kerrotaan korurasian paikka ja pyssyn kanssa juoksevalle vastataan totuudenmukaisesti mihin edellä juossut livahti. 

Seurausetiikka lienee myöhempi moraalifilosofinen suuntaus. Sen mukaan oleellisinta on, mihin teko johtaa. Pyritään valitsemaan siten, että seuraus olisi mahdollisimman hyvä, onnellinen tai nautinnollinen. Maksimoidaan esimerkiksi hyvinvointia. Ongelmaksi tulee, kenen hyvinvointia maksimoidaan ja miten sitä mitataan. Tarkoituksena on varmasti miettiä laajempaa yhteisöä, tuottaa onnellisuutta mahdollisimman monelle. Ehkä lukumääräkään ei ratkaise. Jos vaakalaudalla on esimerkiksi lapsen elämä, voidaan olettaa, että se on pitkä. Jos tuotetaan hänelle kärsimystä, sen seuraukset voivat kulkea mukana sata vuotta. Entä onko seurauseettisen ajattelun perusteella oikein toimia piittaamatta yleisistä moraaliperiaatteista, vaikkapa kuten Robin Hood, varastaa rikkailta ja jakaa köyhille? 

Joidenkin mielestä Jumala on ratkaissut nämä ongelmat antaessaan kymmenen käskyä. Täydennettynä Jeesuksen ja Paavalin soveltamisohjeilla sekä Lutherin kommentaarilla Raamatun eettiset periaatteet ovatkin varsin toimivia. Aina ja kaikissa tilanteissa ei voi kuitenkaan toimia samalla tavalla, koska sekä Jeesuksen että Paavalin mukaan rakkaus toteuttaa koko lain. Rippikoulussa Jumalan lakia sanotaankin rakkauden laiksi. Tulee etsiä miten parhaiten voitaisiin rakastaa Jumalaa, lähimmäistä ja myös itseä. Kysymys on syvemmästä asiasta kuin että noudatan pilkuntarkasti jotain säädöstä. Tarvitaan paitsi periaate, myös järki ja tunne. Jeesuskin osoitti tämän elämällään todeksi, sillä hän paransi sapattina sairaita ja teki yhtä ja toista muutakin, mikä Raamatun ja kirjanoppineiden mukaan oli kiellettyä. Olikohan siinä ripaus hyvettä, velvollisuutta ja seurausta?

Elämä ei ole mustavalkoista eivätkä ratkaisut helppoja. Mutta hyvään kannattaa aina pyrkiä. Jeesus oli valmis uhraamaan elämänsä toisten puolesta. Näin ovat tehneet myös monet hengenpelastajat, rikollisuutta suitsivat viranomaiset ja maatamme puolustaneet sotilaat. Heidän uhrauksensa ovat moninkertaistaneet onnellisuutta ja hyvnvointia. Olen huono uhrautumaan, mutta sen olen saanut havaita, että joskus omaankin onnellisuuteen johtaa pikemminkin kysymys mitä voin antaa kuin kysymys mitä saan. 

Ihminen joka luottaa ratkaisuissaan vain omaan viisauteensa, saattaa joutua pahasti hakoteille. Älykkäinkin ihminen voi elämäntaidoissaan olla ihan ulapalla. Viisautta kannattaa etsiä sieltä, missä rajallinen lakkaa. Jumala on rakkauden ja hyvyyden lähde, ja niinpä hänen lähellään on turvallista miettiä kaikkia elämän ratkaisuja. Kun rukoilen ja kysyn neuvoa häneltä, joka on suurempi kuin sydämeni, minulla on enemmän mahdollisuuksia. Voin silti tehdä virheitä, sillä en aina ymmärrä Jumalan tahtoa tai kykene sitä noudattamaan. Mutta voin luottaa siihen, että korjauskerroin on olemassa.