Vaihtuvia värejä

Matalapaine

Elämässä tapahtuu koko ajan iloisia ja murheellisia asioita. Usein on mahdollisuus valita, kumpiin asioihin kiinnittää huomionsa, mutta joskus joku tapahtuma on niin raju ja henkeäsalpaava, että se heittää pitkän varjon tai valoisan verhon kaiken muun ylle. Kuopus on kotona ystävänsä kanssa ja pulppuilee iloa. Se on tarttuvaa, mutta ei kykene täysin poistamaan matalapainetta, tai sitä kipua, jota sydämessäni tunnen.  

Olin päivällä kaksissa iloisissa juhlissa. Meille teologeille värit merkitsevät paljon, stoolan tilannekohtaisesta väristä saa milloin tahansa aikaan monitahoisen väittelyn. Tänään ratkaisin värikysymykset siten, että vaikka kappelissa oli paaston tummanpuhuva violetti alttariliina, asettelin molemmissa juhlissa kaulaani valkoisen juhlastoolan. Halusin tuolla konkreettisella eleellä tehdä eron omaan tunnelmaani. Oma perusvireeni ei saa pilata sitä iloa, mitä liittyy lapsen syntymään ja siihen, että hänet liitetään Jumalan perheeseen.
 
Mietin miten jotkut julistavat aivan käännyttäjän innolla, että jumalaa ei ole. Mikä ikävä tehtävä! Minä saan julistaa, että Jumala on. Se on paljon iloisempi uutinen, sillä se tarkoittaa, että aina on toivoa, aina on mahdollisuuksia, aina on Jumalan armo ja rakkaus. Armo peittää synnit ja virheet, rakkaus saa sydämen lämpenemään. Köyhä on se, joka ei saa osakseen rakkautta, mutta vielä paljon köyhempi se, joka ei osaa itse rakastaa. Paras paikka meille kaikille köyhille on hänen luonaan, joka loi valon ja varjot, vaihtuvat värit ja virvoituksen virrat.

Lohduttajamme hyvä,
suo rauha enentyvä.
Sen virrata suo meihin 
ja meistä uupuneihin.
(Siionin virsi 183, sanat Jaakko Haavio)