Mahdollisuuksien maailma

Olen ollut ensiapukurssilla, sillä tarvitsemme monenlaisia tietoja ja taitoja esimerkiksi leirityössä. Kun menin Vaasaan töihin, siellä ei vielä ollut pidetty henkilökunnalle ensiapukoulutusta. Olin sitten seuraavana kesänä 2007 lähdössä vaellusriparille ja kysyin, saanko mennä SPR:n ensiapukurssille. Sittemmin kursseja alettiin pitää kirkon kryptassa parin vuoden välein.

Tämänkertainen kurssi oli mielestäni hyvä, riittävän toiminnallinen ja eläväinen. Opin mielestäni paljon. Loppuharjoituksessa tänään eräs työtoveri esitti sydäninfarktia ja häneltä näytti menevän taju. Nostin hänet mielestäni aivan oikeaoppisella otteella, selkä suorana ja paino jalkojeni päällä tuolilta lattialle voidakseni tarvittaessa aloittaa elvytyksen. Ikävä kyllä herkässä selässäni tapahtui pieni liikahdus, ja joudun käymään huomenaamulla naprapaatilla ennen kuin menen hautajaisiin. Ensiapukurssille tulee siis vähän hintaa, mutta paranemisen suhteen olen luottavainen. 

Kun lähestyy autettavaa, kannattaa puhua hänelle rauhallisesti ja kiinnittää huomiota siihen, mitä hän sanoo ja millainen hän on. Eräs sairaustapaus oli sellainen, että jos kysessä olisi ollut vieras ihminen, olisimme saattaneet ajatella että hän on vain umpitunnelissa. Mutta koska hän oli sympaattinen työtoverimme, oivalsimme oitis, että hänellä voi olla aivoverenkierron häiriö ja hän tarvitsee pikaisesti ammattiapua.

Ohittamista ja ylitsekäymistä tapahtuu (varsinkin papeilla ja leeviläisillä) silloin kun voisi auttaa, ja muissakin asioissa. Luulen että lähes jokainen on kokenut, miten ikävältä tuntuu, jos toisella on niin vahvoja ennakko-oletuksia, että hän sivuuttaa sen mitä yritän viestiä. Ei mene millään perille, ei ole tilaa nähdä ja kuulla, väkisin ei pääse läpi. Ajatukset ovat urautuneet eikä väylä ole vapaa. 

Näitä urautuneita ajatusrakennelmia olen yrittänyt viime viikkoina tunnistaa myös itsessäni. Ja onhan niitä! Voisinko oppia heiltä, jotka ajattelevat eri tavalla? Entä jos en loukkaantuisi siitä kun joku ei kerta kaikkiaan kykene ymmärtämään minua? - Ehkä minäkään en ymmärrä häntä. Entä jos en jakaisi ihmisiä meihin ja heihin? Voisinko usein olla luomassa yhteyttä ylittämällä rajoja? Hyvään lopputulokseen voi päästä monella tavalla. Työpaikoilla tarvitaan erilaisia ihmisiä. 

Nämä ovat tuttuja moneen kertaa kuultuja lauseita. Niitä pitäisi keksiä lisää, nähdä miten valtavasti maailmassa on mahdollisuuksia ajatella toisin. Voisi levittää kätensä ja tuntea itsensä uudeksi.