Lainavaloa

Runoilija Risto Rasa on muistaakseni kirjoittanut unohtumattomat säkeet: Kuu illan kupulamppu /kirkastuu yötä kohden. Revontulihälytyksistä huolimatta en viime yönä onnistunut bongaamaan muuta kuin kuun, joka oli paisunut jo kupulampun kokoiseksi, ja valaisi koko tienoon.

Tänään taisin saada uuden harrastuksen. Piipahdin kesken työpäivää uudella kirpputorilla, ja löysin sieltä hyviä lastenvaatteita. Etsn myös lamppua, johon voisin virkata nipsuista kuupan, mutta aikaa oli niin vähän, että päätin keskittyä tällä erää vain rakkaaseen taaperoon. Jos perjantaina ehdin, käyn katsastamassa vielä paljon kehutun lastenvaatekirpparin. 

Raamattuluennolla oli nytkin vain pari henkeä, koska olemme haparoineet tiedotuksessa. Toissa päivänä puhuttiinkin aluetyön suunnitteluillassa, että meidän pitäisi opetella ajattelemaan asioita tiedotus edellä. Joskus järjestämme innolla toimintaa, josta emme osaa kertoa kiinnostavalla tavalla tai itse asiassa toimintamme ei kiinnosta ketään vaikka osaisimmekin markkinointitaitoja. Sinänsä minua ei tänään juuri harmittanut, koska olin itse tehnyt monia löytöjä tutustuessani jälleen Jobin kirjaan. Eilinen vapaapäiväpakerrus siis lisäsi teologista sivistyneisyyttäni, jos nyt niin voi sanoa.

Teologin ja kristityn tehtävä on joka tapauksessa olla kuin kuu: heijastella sitä valoa, joka tulee elämän lähteestä. On turha kuvitella, että minussa itsessäni olisi valoa tai rakkautta muille jakaa, mutta voin heijastella tosiolevaa. Aika on aika pimeä, monella tavalla raskas. Siksi myös valomme näyttää kirkkaammalta, kunhan käännämme kylkemme valoon emmekä anna minkään tulla kuun ja auringon väliin.