Masentaa ja väsyttää

Tänään sain uuden diagnoosin. Uusi vaiva on parantumaton, kuten vanhakin, johon sain uudet lääkkeet. Sairauteni ovat ikäviä, mutta eivät tappavia. Niiden pahin vaikutus on, että ne saavat minut tuntemaan itseni vanhaksi, juuri kun olin päässyt innostumaan liikunnasta ja kunnon kohottamisesta. Ensi viikolla on myös pieni sydänoperaatio, joka jännittää. Yritetään sitä samaa ylimääräisten johtoratojen polttamista, joka ei vuosi sitten tuottanut tulosta. 

Lueskelin tänään kirkolliskokousuutisia ja muistelin sitä aikaa, jolloin olin siellä mukana innostuneena ja ahkerana maallikkovaikuttajana. Ajattelin aikaa haikeana, ja samalla kriittisesti. On hyvä, että löytyy uusia vaikuttajia, en jaksaisi enää olla niin innokas. Mutta onko totta että asiantuntemukseni loppui siihen kun sain pappisvihkimyksen? Sen jälkeen ei ole enää tarvinnut miettiä suuria linjoja, vaan lähinnä aikatauluttaa ehtimisiä. Joskus kaipaan vaikuttamista ja kuulluksi tulemista. Loukkaannun, jos puheenvuoroni keskeytetään, vaikka puhun mielestäni lyhyesti asioista, jotka itseäni innostavat. Ehkä kaikki eivät vain jaksa kuunnella ikääntyvän naisen ääntä. Persoonakin vaikuttaa, sekä minun että keskeyttelijän. 

Olen myös tänään arvioinut laajemminkin suomalaista työelämää, kriittisesti ja naisnäkökulmasta. En ole koskaan ollut femakko, mutta ehkä minusta vielä tulee. Moniin tehtäviin pätevöityy paremmin, jos on mies. Eikä miehen tarvitse välttämättä hoitaa tehtäviään, kunhan on jokseenkin harmiton. Muutenkin reagointitavat riippuvat selvästi sukupuolesta. Jos miehellä on ongelma tai elämäntapasairaus, häntä saatetaan yrittää piristää palkitsemalla ja antamalla uusia haasteita. Jos taas naisella on esimerkiksi liiallinen taipumus syöpötellä, häntä ruvetaan helposti savustamaan pois tehtävästään, koska katsotaan, ettei hän "tuossa kunnossa" jaksa tehdä tarpeeksi töitä.

Älköön nyt kukaan kuitenkaan luulko, että pyöräilen siksi, että minua oltaisiin liikalihavana poistamassa rivistä. Ei sentään. Mutta en todellakaan ole erityisen tyytyväinen juuri nyt. Minua on toisinaan kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Ontuvana, verta valuvana, sydän väärässä rytmissä, väsyneenä ja turhautuneenakin teen kuitenkin ahkerasti hyvää työtä ja ajoittain koen syvää iloa. 

Vanhenemisessa on se hyvä puoli, että oppii korvaamaan juoksemisen ajattelemisella, välttämään liiallista itsekritiikkiä ja luottamaan kokemuksen kautta karttuneeseen intuitioon. Jo nyt saan olla myös kannustamassa ja lähettämässä matkaan uusia, innokkaita ja osaavia työntekijöitä. Tahtoisin sanoa heille, että jos opettelee alusta alkaen tekemään yhteistyötä, vastus on pienempi.