Vappupäivänä vietimme isännän kanssa pyhää ja lepopäivää. Pyöräilimme kirkkoon ja naapuriin kelloottelemaan paikallista tapaa noudattaen. Kilkutin tädille aisakelloa ja saimme munkkikahvit. Eilen veistelin navetan seinustalta raparpereja piirakkaan ja isäntä äesteli samaan aikaan kotipellolla. Tuli mieleen, että onhan tämä Suomenkin satokausi varsin pitkä, varsinkin jos huomioidaan syksyn viimeiset karpaloretket, kun maa on jo kohmeessa.Huolettaa vähän tämä lämmin ilma. Käy pian niin että valokki (hilla) kukkii aikaisin ja yöhallat vievät sadon. Kotimaamme on pohjoisessa ja hallanaralla seudulla, ja kuitenkin täällä on aikamoinen sivilisaatio. On saatu aikaan lämpimiä koteja, korkea koulutus ja hyvä terveydenhuolto. Eikä meillä ole edes öljyä tai muita suuria luonnonrikkauksia. Tämän maan rikkaus on ollut työteliäs ja oppivainen kansa. Toivottavasti sama meno jatkuu, vaikka jokainen polvi onkin jossain suhteessa entistä huonompi. Ainakin minä olen äitiäni laiskempi hoitamaan puutarhaa, tekemään käsitöitä ja leipomaan.
Jokaisella sukupolvella on kuitenkin myös jotain uusia taitoja ja uutta ajattelutapaa. Elämä menee eteenpäin. Huomaan kuitenkin, että olen sitä sukupolvea, joka ei pidä kaikkea muutosta hyvänä. Joskus havahdun ajatukseen, että onneksi en ehkä ole enää näkemässä sitä ja sitä aikaa. Joskus taas ihailen nuoria ja heidän elämisen taitojaan. Sekä hyvässä että pahassa uudet sukupolvet uusine ajatuksineen kasvavat siitä siemenestä, jonka me mommat ja paapat olemme geeneistämme ja kasvattajina kylväneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti