Sosiaalisia suhteita

Olen päättänyt ryhtyä sosiaalisesti aktiivisemmaksi. Havahduin keväällä siihen, että olen oikeastaan aika yksinänen sielu. Ehkä siksi, että työssä kohtaan paljon ihmisiä, olen työpäivien jälkeen usein väsynyt ja viihdyn omissa oloissani. Harrastuksenikin ovat metsäläispainotteisia.

Vielä en ole saanut äntiin kutsua vieraita, mutta pari viikkoa sitten päätin tarttua itseäni niskasta kiinni ja ilmoittauduin pastorinaisten saunailtaan. Tosin valitsin matkustustavaksi aika yksinäisen kulkuneuvon eli polkupyörän, vaikka olisin saanut ilmaisen kyydin. Eilen sitten pongin nelisen tuntia ylämäkeen. Säähän oli mainio, ja luonto kauneimmillaan. Matkalla otin oheisen kuvan Koskenkorvalta. 

Perille päästyäni sain taas hävetä huonoa kasvo- ja nimimuistiani. Illan ehtoisa emäntä olikin nimittäin entuudestaan tuttu, vaikka luulin, etten ole häntä tavannut henkilökohtaisesti. Hän oli kyllä kuulemma yrittänyt joskus tervehtiä, mutta saanut vaisun vastauksen. Olimme opiskeluaikana samalla intensiivijaksolla, ja hän jäi aivan erityisesti mieleeni ihanana ihmisenä ja mahtavana persoonana. Nyt kesti jonkin aikaa ennen kuin osasin epäillä, että tämähän on se nainen, jota olen usein muistellut. 

Nolaan itseni usein, kun en tunne ihmisiä. Tai sitten annan vain itsestäni oudon ja itsekeskeisen vaikutelman, joka on vain osittain totta. Yritän nimittäin usein esittää tuntevani, varsinkin jos toinen on puhutellut minua etunimeltä. Keskustellessani kelaan kukahan tämä on. Mutta en silloin tietenkään osaa jutella luontevasti, vaan puhelen etupäässä omia kuulumisia enkä osaa esittää täsmäkysymyksiä. Joskus välähtää heti tapaamisen jälkeen tai parin viikon kuluessa, mutta ei suinkaan aina. 

Jumala ei ole varustanut minua kaikilla niillä lahjoilla, jotka olisivat hyödyllisiä ihmisten kohtaamiseen. Äiti sanoi kun olin nuori, että sä et oo kiinnostunu ihmisistä kun et opi kenenkään nimiä. Ei se niinkään ole. Olen kiinnostunut ihmisten kertomuksista ja jään usein miettimään niitä. Muistan monia persoonallisuuksia, ajattelen heitä. Mutta se ei takaa, että tuntisin vastaan tullessa. 

On hyvä että tuntee ja voi tunnustaa vajavaisuutensa vaikkapa pyöreän paljun pappissisarten kesken. Ystäviä tarvitaan juuri siihen, että heidän seurassaan ei tarvitse olla yhtään sen fiksumpi kuin on ja vapauttava nauru tulee vähästä.