Valkoinen valhe ja musta kukka

@ Martta Perälä

Tutustuin pohjoisessa tarkemmin ruohokanukkaan. Kasvi kukki kauniina rannassa. Luin, että sen neljä valkoista lehteä eivät ole sitä miltä näyttävät. Niitä voisi luulla terälehdiksi, mutta ne ovatkin suojuslehtiä. Kuitenkin ne täyttävät kukan tehtävää houkutellen pölyttäjiä. Kukinto on poikkeuksellisesti musta. Ruohokanukka on siis kaunis mustakukkainen kasvi. Unohdin tietysti kuvata kukan, mutta onneksi tyttäreni oli paikannut erheen.

Olen lueskellut diakonian teologiaa. Diakoniatyö on suppean käsityksen mukaan sitä rakkauden työtä, mitä seurakunnan työntekijät tekevät auttaakseen erityisesti suurimmassa hädässä olevia ihmisiä, joita ei muulla tavoin auteta. Laajemman määrittelyn mukaan kaikki hyvät teot lähimmäisen parhaaksi ovat diakoniatyötä, siis myös yhteiskunnassa tapahtuva opetustyö, sosiaalityö, sairaanhoito, poliisitoimi, maanviljelys, tehdastyö jne. 

Erään teologisen ajattelutavan mukaan aidosti hyvät teot syntyvät vain uskosta ja usko tekee työstä diakoniatyötä. Ihminen on nimittäin kykenemätön tekemään aidosti hyviä ja pyyteettömiä tekoja ilman uskoa Jumalaan. Kuitenkin olen huomannut, että jotkut hyppäävät henkensä uhalla järveen pelastamaan ihmishengen, tai tekevät jotain muuta aivan pyyteetöntä, eikä tällainen hyvä teko ole riippuvainen siitä onko henkilö tunnustava kristitty vai pikemminkin piittaamaton uskonasioista. Valkoinen ei ole aina sitä miltä näyttää eikä musta sitä miltä näyttää. Olen huomannut, että minulla olisi useinkin opittavaa monilta sellaisilta, jotka eivät juurikaan käy hengellisissä tilaisuuksissa, sillä heillä on monasti sydämen sivistystä ja aitoa lähimmäisenrakkautta. Vastaavasti meissä ns. uskovissa on paljon huonoja esimerkkejä, rakkaudettomia, kovia.

Tekoa on siis arvioitava sen mukaan miten se auttaa ja palvelee lähimmäistä, eikä arvioimalla motiivia ja vaikuttimia. Usko on joka tapauksessa jotain, mitä emme voi arvioida ja mistä Jumala kantaa huolen. Hän toimii luomakunnassa monin tavoin, ja erityisesti hän vaikuttaa sydämessäni, kun olen yhteydessä Raamatun sanaan ja sakramentteihin. Voidaan ajatella että Jumala on läsnä kaikkialla siellä, missä joku saa avun. Siellä, missä kohdataan ja jaetaan kärsimystä, kohdataan myös Kristus. Arkielämässä, sen kohtaamisissa, työssä ja vaivassa, on paljon sellaista, mikä on diakoniaa. (Antti Elenius, artikkeli kirjassa Auttamisen teologia 2007.) 

Tuo on järkeenkäypää. Jos kerran Jumala on rakkaus, ja on meidät luonut, on ymmärrettävää, että hän vaikuttaa kaikkialla siellä missä tehdään hyvää. Silloin hänen luomistahtonsa pääsee toteutumaan. Hän vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen (Fil. 2:13). Hänet on torjuttu ja unohdettu siellä missä itsekkyys ja kovuus saa vallan (joskus myös uskovien keskuudessa). Ihmettelen, että jopa julkiateisteissa näyttäisi olevan monia humaaneja ihmisiä, jotka kykenevät hyvään. Joka tapauksessa jumalankieltäjien vahvassa luottamuksessa siihen, että kaikki on todennettavissa luonnontieteellisin menetelmin, on liikuttavan uskonnollinen sävy. Ehkä he uskossaan ovat lähempänä Jumalaa kuin välinpitämättömät. Epäuskosta näyttää kuitenkin väistämättä syntyvän myös jotain lohdutonta ja kyynistä.  

Jäin myös miettimään, että Jeesukselle puun hedelmät eivät olleet yhdentekeviä. Hän sanoi, että hedelmistään puu tunnetaan, hedelmien perusteella erotellaan oikeat ja väärät profeetat ja hedelmien perustella päästään taivaaseen, ei sen perusteella onko profetoinut tai tehnyt voimallisia tekoja hänen nimessään (Matt. 7:15-23). Ei ole samantekevää miten elän. Tunnen itseni tässä huonoksi, ja siksi tarvitsen armoa, toivoa, voimaa ja rohkeutta. Tällaisia varten kirkko on olemassa. Että oppisin rakastamaan.

Eräs lempivirsistäni on Siionin virsi 201:

3. Siihen runkoon minut liitä,
jossa armon neste on,
muuten olen voimaton.
Voimaa, uskoa saan siitä
hoosiannaa huutamaan
omasi kun olla saan.

4. Ruumiiseesi jäseneksi
minut, Herra, yhdistä
ystävänä, veljenä,
että lsän kiitokseksi
rakastan ja palvelen
armostasi iloiten.

(Sanat Johan Holmberg)