Rakkauden polut

Monet vanhemmat osoittavat lapsilleen rakkautta tekemällä ahkerasti työtä, jotta saisivat perheelle toimeentulon. Monet osoittavat rakkautta tekemällä jotain hyvää ruokaa tai hankkimalla jotain, mikä on lapsille hyväksi. Tavallinen arki sisältää ilman haleja ja pusujakin paljon rakkautta ja huolenpitoa. 

Kotijoutsenet. Kuva: Jouko Perälä

Marjastusintoni heräsi, kun odotin esikoista. Aloin etsiä omia valokki- ja mustikkapaikkoja. Esikoinen ei vieläkään oikein osaa syödä perunaa, ellei tarjolla ole puolukkasurvosta, jonka hän mössöää perunan sekaan. Nyt ajattelen poimiessani edelleen lapsiani ja lapsenlapsia, syntynyttä ja syntymätöntä. 

Joskus oli tosi kiire marjasta kotiin, kun lapset olivat pieniä. Piti ehtiä imettämään pienimäistä tai iltalypsylle. Joskus taas sain nautiskella metsässä siitä, ettei kukaan juokse perässä. Ajattelin, että perheellisen on pakko yrittää, ja saatoin jopa ottaa mukaan suurimpia raakoja muuraimia, joita sitten kypsytin pimeässä voipaperin alla. Sellaista ei enää ole tarvinnut tehdä, vaan olen saanut noukkia marjani auringon, sateiden ja yön kypsyttäminä. 

Kolme sukupolvea

Näitä mietin iltapäivällä mustikassa. Aamulla piti päättää, mennäänkö kirkkoon vai menenkö metsään. Tuumasin, että minusta on hyvää vauhtia tulossa pakana, ja muutenkin kaipaan lepohetkeä. Ajoimme tunnin matkan päähän kirkkoon. Juha Kukkurainen saarnasi, että jokainen meistä kääntyisi mielellään sinne, missä on helpot tiet. Kukaan ei tahtoisi valita vaikeita polkuja. Niinhän se on. Mietin, että mutkaiset ja raskaat polut ovat monasti kuitenkin osoittautuneet jäljestä päin siunauksen poluiksi. 

On tuntunut yksinäiseltä kulkea tuttuja polkuja ilman rakasta koiraystävää. En kuitenkaan vaikeillakaan poluilla ole koskaan ollut yksin. Sitäkin mietin, että tahtoisi säästää omat rakkaansa maailman pahuudelta ja ankaruudelta, mutta ei voi. Voi vain uskoa heidät Isän talutettavaksi.