Hiljaisuus

Oli aivan tyyntä ja hiljaista, kun aamulla kävelin ystävän kanssa marjastuspoluilla. Luonto voi olla käsittämättömän äänetön. Havainnoin, että yksinäinen paarma lensi ohi. Linnut ovat saaneet vuoden tärkeimmät työt tehtyä eivätkä enää laulele. Oli hyvä hetki ja hyvä retki.

Ystävät tuovat siunausta elämään. Oli hyvää tekevää jakaa hiljaisuutta, luonnon kauneutta, marjapaikkoja, perhekuulumisia, elämässä opittuja asioita, koiran kaipausta, virkistävää vettä, naurua ja yhteisiä aterioita. 

Tänään jäin yksin. Lämmitin telttasaunan ja istuin laiturilla ilta-auringossa. Ajattelin, että taas on aivan hiljaista. Jos Fiona eläisi, se pyörisi ympärillä kepin kanssa. Ehkä nyt on hyvä olla näin: nojautua taakse päin, antaa auringon lämmittää, kuulla että uimapuvusta putoaa pari pisaraa laiturille ja kala hyppää lähellä.

Hiljaisuus on hoitavaa, mutta on hyvä, että on myös ääniä. Toissa päivänä pudottelin kyyneleitä solisevalla ilon virralla, josta Fionalla oli tapana juoda. Yksi kolmesta näkemästäni kyystä sihahti varoitusäänen. Luulen, että haukka, joka eilen äänteli kallion takana, oli piekana.  On hyvä, että on ääniä. Mutta jos niitä on liikaa, ei kuule eikä näe mitään, ei varsinkaan liikahduksia omassa sisimmässä.