Pörinää

Lapsenlapseni pelkää pieniä pöriseviä hyönteisiä, kuten mötiäisiä, joita kukat ovat nyt täynnä. Hän on perinyt tämän pelkonsa varmaan mommalta, sillä lapsena ja vielä maatalousharjoittelijana Keuruun Riihosella juoksin kiljuen pakoon, jos joku hyönteinen pörisi ympärillä. Tänään yksi mötiäinen istui Sommaren är kört -teepaitani hihaan sukimaan karvojaan, ja sen jälkeen koko momma oli Aaviksen mielestä pelottava. 

Ampiaispönttö

Pienenä rakastin talon pimeitä kiipeilypaikkoja, kuten entisen tallin, nykyisen autotallin yläkertaa, jonne ei ollut tikapuita. Sinne pääsi kaahimaan sisäpuolelta heinäluukun kautta. Kun ryömi pimeällä vintillä oviluukulle ja avasi sen, valo tulvi sisään. Kun minulla oli kerran vieraina pari tyttöä, Satu ja Tarja, halusin näyttää tämän jännittävän paikan. Mutta oviluukun luonapa olikin ampiaispesä ja jouduin hyökkäyksen kohteeksi. Yksi ampiainen ampui minua päähän. Satu nauroi ja Tarja sanoi, että voi ampiaisparkaa, nyt se kuolee, kun piikki jäi nahkaasi. Minä itkin, sillä kokemus oli minulle aivan uusi ja pelottava. Äiti moitti, että mitä ihmettä sinä sinne menit. Päätä kivisti ja itkin entistä enemmän.

Vanhemmiten rakkaus marjastukseen ja metsään on murtanut kaikki eläinpelot, niin hyönteisiin kuin nisäkkäisiin liittyvät. Jos joku mötiäinen eksyy eteisen tai kamarin ikkunalle, otan sen hellästi froteepyyhkeeseen ja kannan ulos. Kimalaistenhan sanotaan vähentyneen kovasti, joten ei tulisi mieleenkään tappaa noita erinomaisia pölyttäjiä. Saunan nurkalla oleva linnunpönttö on saanut asukkaikseen ampiaisyhdyskunnan. Kaikkia pöriseviä tarvitaan, ja jopa iniseviä. Eläköön luonnon monimuotoisuus!

Vanhemmiten nahka kestää aika hyvin reikiintymistä. Toivoisin myös muuten olevani sopivan paksunahkainen, herkkyyttä menettämättä.