sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Haaveilen ja himoitsen onnellisena

Himoitsen jo suon keltaista kultaa enkä koe siitä syyllisyyttä, vaikka päivän teksteissä varoitellaan himoitsemasta liikaa rahaa tai ruokaa. En usko että tämä pätee valokkiin, suomuuraimeen, hillaan, lakkaan, linttiin tai lelluihin. Kirkossa luettiin, että jos saan liian paljon ruokaa, saatan kieltää Jumalan (Snl. 30:7-9). Mutta minulle on aina käynyt niin että kun olen tullut täysinäisen marjasangon kanssa kotiin, olen laulanut kiitosvirsiä. Samassa kohdassa sanotaan, että jos köyhdyn ylen määrin, saatan varastaa. Mutta valokkeja en varastaisi, koska toisten noukkimat marjat ovat yleensä surkeaa ruuppaa omiin verrattuna.  

Toki lähes kaikki voi johdattaa meidät syntiin. Hyvien marjapaikkojen omiminen on saattanut minut joskus kateuden syntiin, jos joku toinen on löytänyt samat apajat. Kaikessa omaisuudessa ja omimisessa on myös se vaara, että ei tunne rajaansa - että mikään ei riitä. Hyvänä vuonna ei tahdo millään uskoa, että 70 kg hillaa jo riittää talven yli.

Nyt talvivarastot ovat huvenneet olemattomiin, ja huolettaa pilaavatko nämä kauheat myrskytuulet valokin kukinnan. Valokki on herkkä marja ja ajattelen sen kukintaa pitkin talvea. Jos lumi tulee sulaan maahan tai talvi on leuto eikä ole routaa, se voi kukkia liian aikaisin, ja yöhallat turmelevat sadon. Tänä vuonna iloitsin siitä, että kevät alkoi viivytellä ja se viivästytti sopivasti kukintaa. Mutta nyt on vaarana, että tuuli vie terälehdet eivätkä pölyttäjät löydä kukintoja. Siksi rukoilen, että nämä myrskyt vihdoin laantuisivat. Pölyttäjiä taitaa muutenkin olla vähän, kun on ollut niin kylmää, eivätkä ne vähätkään pääse tuulella lentämään. Kuivuudesta ei kuitenkaan tänä vuonna näyttäisi olevan vaaraa, joten eiköhän niitä marjoja jostain myöhäisistä ja suojaisista paikoista taas löydy.


Meillä päin siis hillaa sanotaan valokiksi, koska se loistaa niin kauniisti suon mättäilllä. Hillakin on kaunis nimi, se kertoo siitä miten mehukas ja hilloisa marja on. Myös lellu on suloinen lempinimi. Lakkaa taas mielestäni käytetään lähinnä puupintojen sivelyyn, mutta kyllähän valokin mehu on vähän saman väristä, kun lintit menevät isossa sangossa lyttyyn ja mehustuvat.  Suomuurain, muurain ja muurainvatukka taitavat kertoa siitä, että marja on Rubusten sukua. Tiedätkö vielä muita nimiä tälle rakkaalle lapselle?

Olen paljon miettinyt sitä ihmettä, että sydämeni syke tasoittui viime kesänä muutamaksi kuukaudeksi, kun haapikoin paljon pitkin metsiä. Luonnossa on valtavasti parantavaa voimaa. Joskus parhaimmillaan voin metsässä yksin kulkiessani kokea olevani häviävän pieni osanen Jumalan luomassa valtavassa maailmankaikkeudessa - ja kuitenkin juuri omalla paikallani. Silloin koen jonkinlaista rikkumatonta yhteyttä kaikkeen olevaiseen. Ja jos valokkeja löytyy, olen kiitollinen jopa siitä, että Jumala viisaudessaan loi sääsket ja mäkäräiset niitä pölyttämään.

On niin paljon asioita, joita olen alkanut vanhemmiten ymmärtää ja rakastaa. Siksi elämä maistuu hyvältä.


2 kommenttia:

  1. Ihastuttava tuo kuvaus sydämesi sykkeen tasoittumisesta metsässä jms.
    Itse olen hyvin vähäisesti poiminut näitä tylsästi lakoiksi kutsumiani marjoja.
    Mustikoiden suhteen minulle käy kuten sinulle: Rajattomasti pitää löytää 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa sitten ruveta jo seurailemaan pakastearkkumarkkinoita, sillä sinulle on tulossa mahtava marjavuosi :) Tänä vuonna mustikat tuskin loppuvat kesken!

      Poista