Ovet on auki

Ylistaron komia kirkko

Aamulla ajelimme komialle kirkolle. Olin lupautunut saarnaamaan Herättäjän päivän messussa. Ylistaron kirkko todellakin näytti komealta aamun valossa, ovet sepposen selällään auki ja juhannuskoivut portin pielessä. Väkeä odotettiin, ja tulihan sitä, mutta ei niin paljon kuin Ylistarossa tavallisesti. Ilmiö on tuttu. Me pappiparat odotamme usein enemmän väkeä. En ole kuitenkaan ottanut väkimääriä itseeni, vaan olen ajatellut, että saarnaan rohkeasti sen mitä saarnattavaksi saan. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta Jumala voi antaa oikeat sanat jotain tiettyä ihmistä varten, kun valmistaudun rukoillen.

Messun jälkeen oli sitten maukasta kaljavelliä, grillimakkaraa ja kahvit Virtalan seuratuvalla. Ja seurat, tietysti. Kotimatkalla isäntä kertoi, että Virtalaan oli tullut pari miestä jututtamaan seurakunnan pastoria, että ollaan oltu tänä juhannuksena aika lailla humalassa ja nyt tekee mieli makkaraa. Se sopi hyvin kun kirkossa saarnasin, että Jumala voi raikastaa seurakuntaa - muttei meidän siltikään pidä luulla tai edes pyrkiä siihen, että ilma olisi kovin puhdasta ja steriiliä kirkoissa ja seurakuntakodeissa ja seuratuvissa. Elämän tuoksuja tulee suvaita. Joskus voi tuoksahtaa eltaantunut viina ja joskus katkeruudesta tulleen kitkan pistävä aromi. Tällaisia epämiellyttäviä hajuja on Jeesuksen lähellä, sillä vain syntiset tarvitsevat häntä. Laitan saarnan tuonne puheiden osastoon, josko saisin vielä lisää kuulijoita. :)

Kaiken kaikkiaan olen huomannut että siihen mitä kirkossa tapahtuu sisältyy usein paljon johdatusta - siihen miten liturgi valitsee messun rukoukset, miten kanttori suunnittelee musiikit, miten tekstinlukija lukee Raamattua ja saarnaaja puhuu. Ja siihenkin, kuka jaksaa lähteä kirkkoon. Syntiset ja sanannälkäiset lähtevät, ja heitä sana voi koskettaa.

Isonkyrön Vanha kirkko 

Illalla lähdin pyörälenkille. Otin sen suunnan, missä oli vähiten mustia pilviä. Kirkkokierroshan siitäkin tuli. Kastuin alkumatkasta ja ajoin mustia pilviä pakoon. Tuuralassa olisi ollut sievä kahvila auki, mutta Uuden kirkon takana oli niin mustia pilviä, että piti paahtaa eteenpäin. 

Isonkyrön Uusi kirkko tummien pilvien kekellä

Olin valtavan onnellinen, kun pyöräilin tuolla hapekkaassa ilmassa. Jaksoin hyvin enkä tuntenut itseäni ollenkaan niin rammaksi kuin laskeutuessani nivelrikkoisella polvella saarnastuolista alas. Laihialaiseen tapaan säästelin jarruja. Sen sijaan Ritaalan sillan kohdalla vesilintupoikue teki lujasti töitä, koska pysyi paikallaan koskessa eikä lähtenyt virran viemänä. 

Mihinkähän se virta itse kutakin vie?