perjantai 5. kesäkuuta 2015

Ei tarvitse olla samiksia


Hiljakkoin pohdimme rippileirin suunnittelupalaverissa syrjäytyvätkö sellaiset nuoret, jotka eivät saa vanhempiensa taloudellisten ongelmien vuoksi kalliita merkkivaatteita ja joilla ei ole mahdollisuus hienoihin harrastuksiin. Ainakin itse arvelin, että syrjäytymisen syyt ovat moninaiset. Harrastusten puute voi kyllä aiheuttaa sitä, ettei ole ystäviä eikä paljon sosiaalista elämää. Nuori jämähtää kämppäänsä pelaamaan yksin.


Onneksi nyt on kierrätys muotia, voi hyvillä mielin käyttää kirpparivaatteita ja luoda oman tyylinsä, joka ei tarvitse olla samanlainen kuin enemmistöllä. Kouluaikani sattui pääosin 70-luvulle ja silloin täytyi kaikilla olla leveälahkeiset farkut. Kaikki kuuntelivat samantyyppistä musiikkia ja puhuivat samoista TV-ohjelmista. Se ahdisti minua. Mielestäni aika on nyt avarampi. En kuitenkaan väitä etteikö nuorilla olisi nytkin esim. ulkonäköpaineita.

Mistähän se tulee, että ihminen helposti vaatii itseltään että olisi yhtä tehokas kuin toinenkin, yhtä nokkela, yhtä kaunis ja rohkea? Haluan olla persoonallisuus ja sitten kuitenkin vertailen toisiin. On varmasti mahdollista vapautua pyrkimyksestä samanlaisuuteen ja löytää omat lahjansa. Itse olen nyt löytänyt mieluisan harrastuksen, kun olen alkanut blogata. 

Raamatussakin meitä rohkaistaan erilaisuuteen. Apostoli Paavali kirjoittaa 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 12 ettei Pyhä Henki tee meistä kaikista opettajia tai vahvoja uskovia, eivät kaikki osaa parantaa sairaita - mutta jokainen saa jonkun lahjan. Jotkut ovat apostoleita ja jotkut osaavat auttaa muita, jotkut tekevät ihmeitä ja jotkut tulkkaavat kieliä... Kristityt ovat erilaisia jäseniä Kristuksen ruumiissa. On kuitenkin yksi asia, jota kaikkien tulee tavoitella: rakkaus. Ja sitten seuraavassa luvussa onkin rakkauden ylistys.

Rippikoulun leiri-infossa nuorisotyönohjaaja Tiia Tervonen kertoi vanhemmille, että kun nuoret saavat miettiä kysymyksiä uskosta ja elämästä, he usein kysyvät elämän tarkoitusta. Sanoin spontaanisti että elämän tarkoitus taitaa olla oppia rakastamaan ja ottamaan vastaan rakkautta. Jumala loi jokaisen ihmisen kuvakseen, ja vaikka olemme erilaisia, meissä on jotain samaa.



2 kommenttia:

  1. Ainakin tarve saada osakseen rakkautta on suuri. Ja sekin tuntuu hyvältä kun joku ilahtuu rakkauden osoituksista. Ja se kun ymmärtää yllättäen, miten monin tavoin Jumala osoittaa rakkauttaan. Eilen löysin upean ruusun, joka pilkisti aseman roskiksesta. Ehkä itsekin saamme olla kauniita ruusuja tämän maailman sekamelskassa🌹

    VastaaPoista