Ensimmäinen käsky on vaikein

Kävin tänään polkupyörällä uudessa 70 000 asukkaan kaupungissa, joka on noussut Vaasan kupeeseen. Kaupunki oli rauhallinen, kaikki näytti olevan kunnossa, ja ensimmäisiä asukkaita otetaan vastaan. Vaasan Suviseurat pidetään Söderfjärdenin meteoriitin muokkaamassa maisemassa. Suviseurat ovat Vanhoillislestadiolaisen liikkeen kesäjuhlat ja suurimmat hengelliset kesäjuhlat Suomessa.

Suviseurojen juhlaportti on keskellä
185 hehtaarin juhla-aluetta.
Juhlatelttaan mahtuu puhujan lisäksi
jokunen, muut kuuntelevat ulkona

Vuosia sitten kun menimme Turkuun kirkon 700-vuotisjuhliin, sanoin että kysytään tuolta poliisilta, mihin voi parkkeerata. Poliisi tulikin kuin tuulispää perheautoamme kohden, ja huusi että Teillä ei ole mitään asiaa tälle alueelle! Laitoin juhlahattuani hieman enemmän kallelleen ja kysyin ääni värähtäen, missä on kutsuvieraiden parkki. Ääni kellossa muuttui.

Sain olla vuonna 1994 järjestämässä Suviseuroja paljon pienempiä Herättäjäjuhlia eli körttien juhlia kotipitäjässäni. Muistan että silloinkin jotkut liikenteenohjaajat olivat jännityksen vuoksi olleet vähän kireitä. Joku oli tokaissut piispa Sariolalle, että Jokainenhan täällä väittää piispa olevansa. Piispa kun yritti juuri hieman toipilaana päästä likietuiseen parkkiin jaksaakseen puhumaan aattoseuroihin.

Niinpä, kun tänään menin vastoin kylttien kieltoja juhla-alueelle, sanoin nöyrästi liikenteen valvojalle, että Minä olen ihan asiaton liikkuja täällä. Hän vastasi, että Ei kukaan ole täällä asiaton, tervetuloa tutustumaan alueeseen. Tervetuloa myös sitten kun juhlat ovat alkaneet. Lauantaina on eniten väkeä. - Yhtä ystävällisesti minut ottivat vastaan seuraavatkin vartijat.

Herätysliikkeiden emäsynnit

Olen paljon miettinyt kirkkomme sisällä toimivia herätysliikkeitä viime aikoina. Ne ovat toisaalta perinneliikkeitä, toisaalta vähän eri painotuksillaan ne yhä kutsuvat myös uusia kristittyjä mukaan löytämään hengellisen kotinsa. 

Näitä luterilaisen kirkon sisällä toimivia herätysliikkeitä, joita ei kutsuta lahkoiksi, on viisi päähaaraa. Ensinnäkin lestadiolaisuus, jonka monesta haarasta suurin on vanhoillislestadiolaisuus, jonka keskusjärjestö on SRK. Muita Lars Levi Lestadiuksen työstä innoituksensa saaneita liikkeitä ovat mm. Esikoislestadiolaisuus,  
Rauhansanalaisuus ja Lestadiolainen Uusheräys. Vanhoillislestadiolaiset laulavat Siionin lauluja, rauhansanalaiset ja Uusherräyksen väki Siionin matkalauluja. Muiden lestadiolaisten lauluista en tiedä. 

Toiseksi suurin herätysliike lienee herännäisyys, josta olen kirjoittanut enemmän blogissani Körtti. Pientilallinen Paavo Ruotsalainen oli liikkeessä joskus keskeinen hahmo, ja hän taisteli myös tekohurskautta vastaan ottamalla naukun silloin tällöin. Heränneet veisaavat Siionin virsiä. Itse pääsen tänä vuonna Herättäjäjuhlille Sotkamoon.

Evankelisuus evankeliumijuhlineen on nykyään jakautunut kahteen haaraan: Naispappeuden torjuva SLEY ja hieman avarammat evankeliset eli Elyläiset. Molemmat viljelevät laulukirjanaan Siionin Kannelta. Vanhoihin herätysliikkeisiin lukeutuu vielä rukoilevaisuus, rukoilevaiset saattavat laulaa Achreniuksen kokoamasta laulukirjasta Armon lapset veisatkaa. Henkilökohtaista uskonratkaisua korostavaan ns. Viidenteen herätysliikkeeseen kuuluvat mm. Kansanlähetys ja Kansan Raamattuseura. Gospelhenkisiä laulukirjoja löytyy Viisikielisestä Tuomaslauluihin. Aivan uusimpia virtauksia en edes tiedä kovin hyvin.

Kuulostaa varmaan sekavalta. Mutta itse asiassa monet seurakuntalaiset käyvät useammillakin kesäjuhlilla, sillä parhaimmillaan kaikissa julistetaan armon sanomaa Kristuksesta. Herätysliikkeet tarjoavat myös insinööreille mahdollisuuden pistää lahjansa käyttöön, kuten Suviseurakentällä näin. Olen kuitenkin huomannut, että aina on vaarana, että ihmiset näissä liikkeissään pyrkivät laittamaan jotakin omaa syntisen ihmisen ja Kristuksen väliin. Jokaisella herätysliikkeellä on ikään kuin omat vaaransa omien painotustensa mukaan. Meidän pappien tulee olla niitä paimenia, jotka varoittavat ja johdattavat Kristus-keskeisyyteen. 

Ajattelisin, että vanhoillislestadiolaisten suurin vaara on pitää omaa liikettään pelastuksen lähteenä. Jumalan tilalle tulee oma liike, Saara-äiti, joka ottaa joukkoonsa tai sulkee pois, päästää synnit tai jopa harrastaa hengellistä väkivaltaa vähän eri tavoin ajattelevia liikkeen jäseniä kohtaan. Itse en ole koskaan kuitenkaan kokenut lestadiolaisten taholta mitään ikävää, vaan vanhoillislestadiolaiset kollegat ja työtoverit ovat olleet täynnä sydämen sivistystä, lämpöä, samaan suuntaan puhaltamista ja keskinäistä kunnioitusta. Onpa minulla lestadiolaisia ystäviäkin. 

Mutta liikkeessä, missä miehet ja puhujaveljet käyttävät hyvin suurta hengellistä valtaa, on ilmeisesti rakenteellisia ongelmia. Siellä on jouduttu painimaan esimerkiksi lasten hyväksikäyttötapausten kanssa, kun maaperä on ollut otollinen sellaiselle hyvä-veli-verkostolle, missä jotkut liikkeen johtohenkilötkin ovat suojelleet kaveria ja jättäneet viattomat lapset kärsimään. Tämä on ikävää, mutta onneksi liikkeessä on paljon myös ajattelevia, toisen osaan eläytyviä ja rohkeasti toimivia henkilöitä ja jotain myönteistä muutosta on ilmassa. On myös sanottava, että Vaasan rauhanyhdistysläiset kollegani ovat mielestäni pitäneet erittäin hyviä ja tervehenkisiä luterilaisia saarnoja. 

Heränneitten vikana on se, että joskus korostetaan omaa nöyryyttä ja mitättömyyttä niin paljon, että siitä tulee jopa ylpeyttä tai ainakin suorittamista. Ollaan myös kultturikristittyjä, eli sanoma hukkuu joskus hienoihin kirjasitaatteihin ja ollaan helposti virran vietävissä. Olen myös tavannut joitakin heränneitä, joille oma liike on niin tärkeä, että sen mukaan jyvitetään muita kristittyjä. 

Evankeliset olivat joskus kauan sitten kasteen lahjaa painottava iloinen armahdettujen syntisten joukko, jolla oli pelastusvarmuutta muillekin jakaa. Mutta nykyään liike usein näyttäytyy niin opillisena, että se on menettänyt koko maailman autuutta painottavan julistuksen nähdäkseni kokonaan. Mukaan on tullut myös viidesläisiä uskonratkaisuun liittyviä painotuksia. Evankeliset uskovat myös armoon niin lujasti, että siitä tulee joskus halpaa armoa. Ei haittaa vaikka rikkoo avion, maksaa ruokkoa tai pistää perheet pillan päreiksi, kunhan ei ole homo tai naispastori. Kuten sanottu, osa evankelisista hyväksyy kylläkin naisen pappeuden. 

Rukoilevaisista en oikein tiedä enkä osaa sanoa mitään, mutta tykkään aivan valtavasti yhdestä rukoilevasten kiitosvirrestä. Kansanlähetyksessä ja Kansan Raamattuseurassa taas moni seurakuntalainen on löytänyt mieleistään vastuuta ja mahdollisuuden laittaa lahjansa likoon. Ongelmaksi tulee mielestäni se, että julistuksessa on usein hengästyttävä lakihenkinen sävy. Täytyy tehdä ratkaisu, täytyy julistaa, täytyy parantaa sairaita, täytyy profetoida, täytyy sitä ja tätä. Silloin kaikki oma toimiminen tulee tärkeämmäksi kuin Kristus ja hänen antamansa rauha. 

Luthesäätiötä en pidä kirkon sisällä tomivana, vaan se on skismaattinen liike. Mutta vaikka sekin on mielestäni opillisesti eksklusiivinen eli toiset kristityt poissulkeva, olen viime aikoina ajatellut että perustaltaan liike on luultavasti lähempänä Lutherin ajatuksia kuin vaikkapa Kansanlähetys. Eli sanomassa on varmasti myös jotain tuttua ja hoitavaa, vaikka ihmettelen, etteivät nämä jyrkemmät liikkeet näe miten tulkitsijat joutuvat auttamatta ristiriitaisuuksiin ja älylliseen epärehellisyyteen korostaessaan sitä että Raamattu on ikään kuin Jumalan sanelema kirja, jonka jokainen sana tulisi ottaa kirjaimellisesti. Se kun on mielestäni aivan mahdotonta.

Joka tapauksessa aion mennä Suviseuroihin myös kuulijan paikalle, ja kehoitan muitakin menemään. Kuulkaa ja ottakaa vastaan se mikä hyvä on. On hyvä muodostaa mielipiteensä erilaisista kristinuskon painotuksista ihan itse. Juhla-alueen varsinainen täyttö alkaa huomenna keskiviikkona ja ensimmäiset seurat pidetään torstaina.

Pyöräretkeni paluumatkalla osasin neuvoa savolaista pariskuntaa, joka oli tuomassa asuntovaunuaan vuokravaunuksi juhla-alueelle. Kaukaa joudutaan haalimaan asumuksia uuteen viiden päivän suurkaupunkiin.