Yksikin saarna riitti

Joskus harmittaa, kun pitää omasta mielestään saarnata samasta asiasta liian monta kertaa aviopuolisolle. Hän taas on sitä mieltä, että yksikin saarna riittäisi, ja ärsyyntyy kun alan jankkaamaan samasta asiasta. On kuitenkin hyvä, että saarnani eivät ole karkoittaneet häntä pois, sillä hän on kovin rakas.

Kävimme eilen illalla Suviseuroissa ja kyllä täytyy sanoa, että yksikin saarna riitti. Ei tuota körttiläinen kestä. Kun saarnaaja oli puhunut kolme minuuttia, hän oli sanonut niin vähän sanoja, että ymmärsin, miksi lestadiolaisten puheet kestävät 45 minuuttia eikä kahdeksan minuuttia kuten heränneitten puheet. 

Saarnassa tai seurapuheessa toistui noin 20 kertaa sana matkaystävät. Se vastaa samaa kuin jos körttipuhuja käyttäisi 8 minuutin puheensa aikana 4 kertaa sanaa ystäväkansa, joka on heränneitten vastaava ilmaus. Laskeskelimme että sellaistakin on joskus kuultu, mutta toisaalta, körttipuheet ovat niin paljon nopeampia että niissä ehtii tulla muitakin sanoja. 

Ymmärryksemme mukaan eilisen saarnan pääsanoma oli, että pitää pysyä tässä Jumalan valtakunnassa, tässä liikkeessä, täällä on turvallista. Jumalasta siinä ei juurikaan puhuttu, vaan valtakunnasta ja matkaystävistä. Loppuun tuli perinteiset teennäisen tuntuiset liikutukset, kun saarnaaja julisti syntejä anteeksi ja pyysi myös omia syntejään anteeksi.

Näin ollen meidän osaltamme puheessa ei juurikaan ollut mitään rakentavaa, koska tuohon sinänsä mukavantuntuisten ihmisten valtakuntaan me emme kuulu. Mutta Jumalan valtakunta onkin eri asia, ja sen rajat kulkevat aivan jossain muualla kuin mihin ihmiset ne piirtävät. Jumalan valtakunnan rajat risteilevät näkymättöminä läpi Kristuksen kirkon, johon kuuluu ihmisiä eri herätysliikkeistä, eri uskonsuunnista ja eri kirkkokunnista. Mikään liike ei takaa pelastusta, mutta mikään ei luultavasti myöskään estä sitä. Anteeksiantamuksen julistus oli puheessa toki hyvä asia, mutta Jumalan armon saaminen ei ole sen varassa, kuka sitä julistaa.

Oikeastaan vasta kotona tajusin, että saarnaan mitä ilmeisimmin sisältyi myös vakavaa uhkailua niitä kohtaan, jotka ovat lähteneet pois liikkeestä tai ryhtyneet arvostelemaan liikkeen johtoa. Puhuja nimittäin otti puheensa lähtökohdaksi kauniin psalmin 84, pyhiinvaeltajan laulun, johon matkaystävätematiikka hyvin sopi. Hän luki psalmin vanhasta Bibliasta, mutta se oli kaunis myös vanhoilla sanoilla. Psalmi on korahilaisten laulu. Tuosta hän pääsikin viittaamaan Korahin lapsiin, joita kutsui vanhan Biblian mukaan Koran lapsiksi. Hän mainitsi raamatunkohdan, vaikkakaan ei kertonut tuota kertomusta, joka ilmeisesti seuraväelle kuitenkin oli tuttu. Siitä kerrotaan 4. Mooseksenkirjan luvussa 16.

Tuossa raamatunkohdassa kerrotaan, että Israelin kansan erämaavaelluksen aikana Korah, Datan ja Abiraim alkoivat avoimesti uhmata Moosesta ja Aaronia. He saivat puolelleen 250 arvossa pidettyä miestä. Mooses pyysi kansaa siirtymään pois näiden jumalattomien miesten telttojen läheisyydestä, ja sitten maa repesi näiden miesten alla ja nieli heidät ja heidän väkensä. Erityisesti mainitaan Korah, hänen väkensä ja omaisuutensa. 

Puhuja kyseli jotenkin että oletko sinä Korahin lapsia. Toisin sanoen viesti oli mielestäni selvä: Ne jotka liittyvät Johannes Alarantaan ja niihin muihin miehiin, jotka ovat niskuroineet rauhanyhdistyksen johtoa vastaan, ovat ajautumassa tuhoon, mutta ne jotka väistyvät heistä ja tulevat Jumalan valtakunnan johdon rinnalle, pelastuvat. 

Jos minä olisin tällaisen puhuttelun kohteena pakenisin moista puhujaa heti, puhuisin asiastani Jumalalle, etsisin turvaa hänen luotaan: Herra armahda, Kristus armahda, Herra armahda. Autuas se, joka turvaa sinuun, Herra Sebaot! (Ps. 84:13.)

Muuten on sanottava, että juhlakansaa oli mustanaan ja juhlajärjestelyt toimivat hyvin. Torstain 50 mm sade oli paikoin nostanut mutaa esiin pelloilta, ja jollakin poikajoukolla oli hauskaa, kun he heittelivät toisiaan mutakakuilla. Ehkä minä nyt liityin samaan mutaleikkiin kritisoidessani tätä yhtä seurapuhetta. Haluaisin kuitenkin muistuttaa siitä, että meidän puhdistuksemme ja pelastuksemme on todellakin Kristuksen veressä eikä Moosekseksi tekeytyvien suojissa.

Samalla toivoisin, etten tällä varmastikin aika suorasanaisella kannanotollani loukkaisi näitä juhliaan viettäviä matkaystäviä. Ja jos olen tämän yhden kuuntelemani seurapuheen aivan väärin tulkinnut, niin toivon, että joku oikaisisi minua ja pitäisi vaikka uuden (vähän lyhyemmän) saarnan. Sillä sellaistakin tapahtuu, että ymmärrämme väärin, kun me kukin katselemme asioita omien silmälasiemme läpi. Siitä tuli mieleen että kaksi viikkoa sitten Rovaniemellä eräs rouva tarttui käteeni ja sanoi lestadiolaisten tervehdyksen Jumalan terve. Kukaan ei ole minulle aikaisemmin niin erehtynyt sanomaan. Häkeltyneenä vastasin samoin, ja jäin miettimään kokiko hän että meillä on yhteinen usko vai tuliko tämä siitä, kun en koskaan ole viitsinyt meikata.