Joustavuus

Tänä aamuna joku oli kirjoittanut päivityksen pyöräilytrikoista ja kuinka ollakaan sain siitä aamunevalle korvamadon: Riski ihiminen trikoossa hikoo... Jossain vaiheessa viisu onneksi taukosi sen verran, että edesmennyt Aili-täti pääsi huikkaamaan: Tästä otetaan joka marja. Se oli Aili-tädin yksi lentäviä lauseita ja tuo lause sopii moneen paikkaan. Kuulen sen usein metsässä.

Lausahdus sopi eilisiin marjapaikkoihin sikäli, että kypsiä oli niin vähän, että jokaisen kohdalla kannatti kyykkiä ja tulos oli silti laiha. Tämänpäiväiseen marjapaikkaan taas sanonta sopi sikäli, että laatu oli niin hyvää, ettei hilloja voinut jättää metsään, vaikka joutui joskus kyykkimään yhdenkin marjan takia. Jossain vaiheessa kuitenkin väsähdin ja päätin, että lausahdus ei tarkoita pieniä yksittäisiä marjoja, eikä kaukana häämöttävää mätästä, jonka keltaiset pilkut ovat pieniä. Aloin myös katsella onko lähettyvillä ns. pystypoimintapaikkoja. Joka marja tarkoittaa ihan sitä mikä kussakin tilanteessa on järkevää. Kuitenkin astioiden täyttyessä oli haettava autolta uusi sanko. 

Joka marjan noukkimiselle tuli kuitenkin yllättävä stoppi. Koira älähti kahdelle mehiläishoitajaksi naamioituneelle miehelle, jotka lähestyivät mättäitäni ja vieläpä noukkimattomalta suunnalta. Miehet olivat niin röyhkeitä, että tulivat samaan sarkaan, kurkkivat kannuuni ja kyselivät marjapaikoista. Pakkohan minun oli lähteä välittömästi autolle, sillä olen tottunut metsässä kaartamaan kauemmaksi, jos kohtaan ihmisen. Olisin pian sanonut jotain ikävää ja paljastanut harmistuksellani, että paikasta voi vielä saada mukavasti jos ajoitus onnistuu. Tuskin tuollaiset ääliöt sitä itse huomaavat, vai huomaavatkohan?

Marjakateus heräsi minussa, vaikka olin hallinnut yksin paikkaa jo muutaman tunnin, itse asiassa viikon. Mietin jopa olisiko pitänyt antaa koiran vähän nipistää noita miehiä peppuun. Toinen vieläpä seurasi jälkiäni kun kuljin autoa kohti. Olisin varmasti pelännyt ellei koira olisi ollut mukana. Marjoja säilöessäni rauhoituin kokonaan, sillä pakasterasiat loppuivat, samoin hillopurkit. Ja souvin päätyttyä olin väsynyt ja saunan tarpeessa, sillä en ollut hionnut trikoissa vielä tarpeeksi. Hyvä vain että jokunen marja jäi muillekin. 

Toisaalta ajattelin, että rakkaitteni lukumäärä lisääntyy vuosi vuodelta ja kaikki pitävät marjoista. Niinpä ostan pakasterasioita ja teen vielä muutaman reissun. Olen vakuuttunut siitä, että joka marja syödään. Ei tarvitse perustaa myyntipistettä tien poskeen niin kuin isä ehdotti. 

Opin siis tänään, että vaikka periaatteessa toimii aina parhaansa mukaan, tuossa parhaassa saa ja voi olla paljon joustoa. Jos Aili-täti eläisi, hän olisi toimintaani kuitenkin tyytyväinen. Hän olisi jo 91-vuotias ja saattaisin jopa päihittää hänet hillastuksessa.