Suolaa

Jeesus painottaa että meidän hänen seuraajiensa tulee olla maan suola. Matteuksen evankeliumin mukaan hän sanoo: Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa mihinkään, se heitetään menemään... Tämä kuulostaa hyvin tutulta, ja tällä perustellaan usein sitä, että kristityt saarnaavat lakia ja osoittelevat toisten syntejä. Kuitenkin teksti jatkuu kehoituksena olla valona ja valo on sitä, että meidän hyvät tekomme loistavat ihmisille. (Matt. 5:13-16.)

Yllätyin kun katsoin rinnakkaiskohtaa Markuksen evankeliumista. Siinä edellä Jeesus puhuu viettelyksistä. Käsi, jalka tai silmä voivat vietellä meitä. Vanha pyhäkoululaulu sanoitti tuon näin: Älä silmä pieni katso mitä vain / sillä Isä taivainen näkee lapsen sydämen / älä silmä pieni katso mitä vain. Lapsena minua järkytti tähän liittyvä Herran opetus, että on jopa parempi repäistä käsi, jalka tai silmä pois kuin että joutuu kaikki jäsenet tallella helvettiin. Sitten Jeesus jatkaa vähän arvoituksellisesti: Jokainen tullaan suolaamaan tulella. Suola on tarpeellista. Mutta jos se menettää suolaisuutensa, millä te sen suolaatte? Olkoon teissä suola itsessänne ja eläkää sovussa toistenne kanssa. (Mark. 9: 42-50.)

Näitten kohtien perusteella näyttäisi siltä, että suolaisuus olisi hyviä tekoja ja sopuisuutta. Mitä mahtaa tarkoittaa, että olkoon teissä suola itsessänne? Ei ilmeisestikään sitä, että ojennetaan ja arvostellaan toisia, vaan pikemminkin sitä että eletään hyvin ja oikein, annetaan sopuisasti makua toistenkin elämään. Vaikeaa mutta tavoiteltavaa. Armoa tarvitsen, muuten hapannun omaan liemeeni.

Pyöräilin toissa päivänä kauppaan. Sinne on 12 kilometriä ja Syötteen kilometrit ovat sattuneesta syystä pidempiä kuin lakeuksien kilometrit. Kaipasin jotain suolaista, sillä helle on ollut hiostavaa. Muistin äidin opetuksen, että heinäpellolla ei riitä veden juominen, vaan tarvitaan myös suolaa jota hiessä on menetetty. Voi vaikka laittaa vähän heinäsuolaa suuhun. Verenpaineenikin on hyvin matala. Niinpä ostin ehkä elämäni ensimmäistä kertaa anjovisfileitä. Ajattelin, että ne sopivat hyvin kauniiden kananmunanviipaleiden viereen antamaan makua. 

Minulla on erikoinen muisto anjovisfilerasiasta. Olin keskussairaalassa katsomassa äitiä, joka oli aika huonona. Veisasin hänelle virsiä, vieressä kiroili rääväsuinen mummo. Mummollakin kävi vieraita. Hän oli tyytyväinen, sillä he toivat hänelle anjovisfilepurkin ja tupakkaa. Mummo kiroili että hyvä juttu kun täällä ei anneta mitään suolaista. Vieraat lähtivät. Mummo kertoi minulle liikuttuneella äänellä siitä miten hänkin muistaa hyvällä omaa äitiään. Sitten hän pyysi että auttaisin häntä avaamaan anjovisfilerasian. Tein työtä käskettyä. Mummolla miltei kuola valui suupielestä. Mutta mikä pettymys: Rasiassa oli pelkkää lientä. Ei yhden yhtäkään kalanpalaa! Karmea tuotevirhe juuri väärällä hetkellä!

Joskus tuotan tällaisen pettymyksen niille jotka odottavat kristityltä ja papilta hyvää suolaisuutta.