Opettajat pysyvät mielessä

Netissä tuli vastaan kuva Yhteiskoulun opettajistani. Kuva laukaisi monta muistoa, joita pohdiskelin aamunevalla. Oli opettajia, joilla oli rikkumaton auktoriteetti ja joiden oppitunneilla oli kiinnostavaa. Jotkut osasivat myös kannustaa sellaisia oppilaita, jotka eivät menestyneet erityisen hyvin muissa oppiaineissa. Joidenkin opettajien järjestyksenpitotaidot eivät riittäneet suurelle luokalle niin että välillä 39 oppilaan ryhmästä oli poistettuna käytävään yli puolet. Joku katkoi karttakeppejä, toisen tunnilla heiteltiin lennokkeja. 

Ikävimmät muistot minulla on kuvaamataidon opettajasta, joka sinänsä oli ymmärtääkseni jokseenkin pidetty. Hän kuitenkin otti minut jotenkin hampaisiinsa ehkä siksi, että olin näkyvästi uskovainen, pidin mm. koulussa uskonnollisia päivänavauksia. Se ei sopinut kaikkien pirtaan 70-luvulla. Liiankin innokas olin, mutta hyvä opettaja sallii omistaankin poikkeavia mielipiteitä.

Kerran hän antoi tehtävän: Kun te kerran niitä neekerinpusuja syötte, niin kerätkää niistä värikkäitä päällyspapereita ja tuokaa oppitunnille, niin tehdään niistä jotain. Pyysin äidiltä karkkirahaa voidakseni hankkia moista materiaalia kuvaamataitoa varten. Äiti kuitenkin viisaana ihmisenä sanoi, että tuo on todella hölmö idea, ei kai sitä nyt karkkia tarvitse syödä että saisi suoritettua koulutehtävän. Rahaa ei herunut, mutta hän etsi minulle jotain Fazerin sinisen tylsiä hopeanvärisiä päällyspapereita ja muuta kiiltävää paperia. Minua harmitti ja kaiken lisäksi opettaja nosti metelin siitä etten ollut toiminut ohjeistuksen mukaan. Hän oikein tinttaili minulle siitä etten ollut syönyt karkkia. Eikä hän tietenkään myöskään uskonut, ettei minulla ollut mitään viikkorahaa, jolla voisin hankkia karkkeja.

Pahin muisto liittyy viidennen luokan luokkaretkeemme, joka suuntautui Savonlinnaan. Retken valvojiksi lupautuivat samainen opettaja ja poikien liikunnanopettaja. Kuvaamataidonopettajan poika oli meidän luokalla, ja äitinsä oli varustanut hänet myös viinaksilla. Retkikohteena Savonlinnassa oli joku tanssilava, johon en halunnut lähteä. Pyörin sillä aikaa yksin kaupungilla. Kävin mm. kirkossa, missä oli joku kamala viidesläisten mummojen polvirukoushetki. Luokkatoverini tulivat aika tuiterissa matkustajakotiin, missä sain kuunnella erinäisiä tilityksiä. 

Kotimatkalla poikettiin Mikkelin tuomiokirkon ovella. Kirkko oli kiinni, mutta opettaja vannotti että muistakaa mainita kotona, että kävimme tuomiokirkossa. Sitten hän tuli bussissa viereeni ja sanoi, että aika monet ovat olleet kännissä tällä matkalla, mutta jos sinä laulat tästä kotona, me Turusen kanssa todistamme yhdessä että sinä olet ollut ainut joka tällä reissulla otti viinaa ja silloin sinut erotetaan koulusta.

Olin todella loukkaantunut, koska olin tottunut olemaan solidaarinen tovereilleni ilman uhkailujakin. Mutta ymmärsin myös, että opettaja oli alkanut pelätä itse potkuja koulusta jos retken eri vaiheet tulisivat julki. Jälkikäteen ajateltuna hän olisi potkunsa ansainnut. Minun olisi tuon jälkeen täytynyt kertoa retkestä vanhemmilleni tai jollekin muulle opettajalle! 70-luku oli kaikkiaan outoa aikaa, jotkut opettajat saattoivat jopa juottaa viinaa alaikäisille. Vai tapahtuukohan sitä vieläkin? 

Opettajilla on valtava merkitys monen lapsen ja nuoren elämässä. Suolla tuli mieleen myös miten kuopukseni sai alakoulun englanninopettajalta tekemäänsä myönteiseen itsearviointiin todella loukkaavan ja jyrkkäsanaisen palautteen. Keskustelimme siitä ja poika sanoi, että tässä on luultavasti sekaannus, luokalla on lähes samanniminen poika, joka ei pärjää englannintunneilla ja saa muutenkin joskus sellaisia kohtauksia. Ajattelin, että aikuinen ei koskaan saisi kirjoittaa näin lapselle, mutta onneksi tämä tuli nyt sitten väärään kohteeseen. Annoin asian olla. Nyt tällä elämänkokemuksella kuitenkin puuttuisin moiseen opettajan käytökseen lujasti. Kertoisin luokanopettajalle tai rehtorille asiasta ehkäistäkseni lasten itsetunnon nitistämisen. 

Pudasjärven kirkko

Varhain aamusella oli ihana olla nevalla. Marjat alkavat kypsyä. Ehkä se siksi oli juuri oikea paikka käsitellä näitä vanhoja traumoja. Tahtoisin rohkaista jokaista, että kannattaa elää arvojensa mukaista elämää ja jos kokee vääryyttä, siihen on oikeus reagoida ja pitää puoliaan. Kunpa lapset uskaltaisivat puhua eivätkä suostuisi aikuisten vääryyksiin. Jotkut lapsena koetut asiat voivat pilata koko elämän. Onneksi minun itsetuntoni kesti jonkun kurjankin opettajan. Suurin osa kuitenkin antoi hyviä eväitä.

Ehdimme juuri ja juuri messuun Pudasjärven kirkkoon, vaikka kirkkomatka täältä on yli 50 km. Kirkko oli miltei täysi. Nautin erityisesti siitä, että sain liittyä veisaamaan seurakunnan kanssa. Ajattelin että epäoikeudenmukaisuus ja pahuus kuuluu elämään, mutta se voi kuitenkin johtaa myös hyvään, kun elämä on Jumalan johdatuksen varassa. On lohdullista, että Kristus on kokenut ihmisen osan. Eräs virsi oli minulle aika vieras, kaunis uniikki sävel: 

Muista, Herra, Kristus pyhä
ostolaumaa Siionin.
Se on hajotettu yhä
vuorille ja laaksoihin.
Hoida, Paimen, lampaitasi,
kanna heikot helmassasi.

Monen raskaan ristin alla
täällä usein uuvumme.
Nosta tiellä vaikealla,
kun me maahan vaivumme.
Ostit meidät verelläsi
omaksesi ristilläsi.

Hyvä Paimen armollinen,
siunaa sanan kylvötyö.
Paina mieliin uskovien
Getsemanen tuskanyö,
päivä suuri sovituksen,
voima ylösnousemuksen. 

(VK 169: 1,6. Sanat Juho Ranginen 1882, sävel Edvard Inkinen 1939)