Onnen vahti

Naapurustoa on ollut paikalla joitakin päiviä. Tänään lähtivät viimeisetkin, samoin saunanlämmittäjäni. Olen nyt Fionan kanssa paimentamassa poroja. Fiona suhtautuu poroihin aika rauhallisesti, sen sijaan naapureita se paimentaa liian innokkaasti. Tänään luulin, että kaikki ovat jo lähteneet, ja annoin koiran lepuutella metsäretken jälkeen pihassa irtonaisena. Yhtäkkiä se ampaisi naapurin ovelle hätyyttämään uimaan aikovaa miestä. Siinä ei sitten mitkään kutsuhuudot meinaa tepsiä ja saa hävetä. Toisaalta olen iloinen siitä, että minun ei täällä tarvitse pelätä. Jos joku vieras yrittää sisään, Fiona kyllä pitää huolta ettei ole mökkiin tulemista. 

Koira vahtii myös marjapaikkojani niin ettei muita marjastajia ole näkynyt. Nyt on se vaihe hillastusta, jolloin illalla silmät sulkiessani näen keltaisia täpliä eikä enää punaisia. Marjapaikkani ovat kypsymässä kovaa kyytiä ja kiirettä pitää. Eilen sain ihan invalidipaikalta tien läheltä yli viisi kiloa kaunista marjaa ja kypsymään jäi jokunen sangollinen. Valittelin tilannetta isälle puhelimessa ja hän kysyi eikö lähellä ole mitään varuskuntaa, josta voisi pyytää apujoukkoja. Sanoin että noita Hornet-lentäjiä täällä vilistelee. Isä sanoi että eihän niiden aina tarvitse ilmassa olla, voisivat olla välillä maassakin. 

Tänään kävelin pienemmille paikoille ja sain vain reilut kolme kiloa. Mutta olisi aivan anteeksiantamatonta, että muutaman kilometrin säteellä marjastajan mökistä olisi paikkoja joissa marjat homehtuvat, kun kukaan ei poimi. Siksi myös niin sanotuista lähipaikoista on tärkeää huolehtia kolmen päivän välein. Sitä paitsi totesin, että vanhat mustikkapaikkani ovat jälleen varsin tuottoisia ja kypsyvät sopivasti hillakauden jälkeen. Parhaassa tapauksessa saan jossain vaiheessa kantaa toisessa kädessä hillasankoa ja toisessa mustikkasankoa. Turistihan minä olen marjastuksessa enkä voi verrata saaliitani ammattipoimijoiden saaliisiin, mutta ihan tyytyväinen turisti. 

Telttasaunan sain varsin lämpimäksi, kun isäntä oli lähtiessään nuohonnut piipun ja minä puolestani yritin latoa kiuaskivet uudestaan ja ajatuksella. Iho on jotenkin pehmeää ja puhdasta, ilmeisesti ratapölkkyhajuste toimii mainiosti myös kosteusvoiteena. Vesi on aivan ihanaa, vain 15-asteista. Muistan kun olin vaellusriparin pappina Saariselällä seitsemän vuotta sitten. Nautin aivan valtavasti Tievatuvan uintipurosta, jonka vesi tuli luultavasti Jäämereltä. Silloin vielä olin niin vetreä että pääsin juuri ja juuri kömpimään teltasta ulos aamuisin. Nyt se tuskin onnistuisi, telttaan täytyisi jäädä kun muut jatkaisivat matkaa.

Eilen tunsin pulppuilevaa iloa. Ajattelin, että kyllä kai ihmisen elämään kuuluu onnen tavoittelu ja jollakin lailla se maailmaa pyörittää. Saatamme tavoitella rahaa, valtaa tai kunniaa. Ja kuitenkin onni on useimmiten aivan ilmaista, jopa tuottoisaa. Uskon että jokaisella on varmasti joku oma hyvä intohimo, on tavoitettavissa joku oma paikka, missä on rikkumaton rauha. Itse tavoitan onnentunteen mäkäräisten keskellä, mikäli ratapölkkyvoidetta on naamassa riittävästi.  Mielestäni onneen kuuluu se, että siitä ei voi kiittää itseään, vaan suusta pääsee kuin huomaamatta kiitosrukouksia.