Elämässä ei voi aina satsata laatuun. Joskus on aikoja, jolloin jaksaa juuri ja juuri selviytyä arkielämästä. Joskus on aikoja, jolloin ei jaksa. On myös aikoja, jolloin joutuu tekemään paljon, mutta laatu kärsii. Onneksi tulee vastaan myös vuosia, jolloin voi satsata laatuun, katsella elämää rauhassa, tehdä hyvin. Täytyy vain odottaa, että olosuhteet muuttuvat.
Aamukahvikupista tuli haikea mieli. Martta on antanut meille joskus joululahjaksi ihania mukeja, joihin hän on valikoinut säkeitä Uppo-Nallesta. Elina Karjalaisen Uppo-Nalle -kirjat ovat loistavia. Aavakin kuuntelee jo korvat höröllään, kun Uppis ja Laulava lintukoira etsivät runoratsun kanssa kadonnutta runotusta.
Siinä mukissa on toisella puolella kuva Fionasta, ja toisella puolella Uppiksen runo:
Hiekkakakkuja tee minä en,
katselen kakkuja inhoten.
Tarvitsen, tahdon ystävän,
silloin, tämän tiedäthän:
Kakkuset joutuvat kaatumaan,
kallistumaan ja maatumaan.
Ystävän kanssa me kirmataan
ylitse kallion, hiekkamaan.
Silloin kaikki on hyvin.
Silloin onni on syvin.
Ajattelin, että Fiona on kyllä mainiota marjastusseuraa, mutta joskus olisi mukava jakaa nämä kokemukset myös jonkun ihmisen kanssa. Päädyin ehdottamaan värisokealle elämäntoverilleni pyöräilyä ja hillastusta sen ohessa. Näillä ehdoilla hän oli valmis matkaan ja kirmasimme pitkin metsiä pyörillä ja saappailla. Oli ihanaa ja laadusta ei tarvinnut tinkiä.
Hiekkaleikit saavat jäädä, kun on hyvää seuraa. Ystävistä kannattaa pitää kiinni ja etsiä ehdot, joilla molemmat voivat nauttia yhteisistä retkistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti