Lomaharjoitus

Tänään olin päättänyt harjoitella lomaa varten, sillä loma alkaa pian. Mutta heräsin yöllä migreeniin. Sitä ei enää ole usein. Ehkä join liian vähän vettä eilen, kun en ollut enää leirikeskuksessa, missä juomaa tuli otettua aina neljä desiä joka aterialla. Ehkä pitkän työjakson loppuminen laukaisi stressin ja elimistö vaati sairastumisen kautta lepoa. Voin oikein huonosti kolme tuntia ja jouduin luopumaan haaveesta mennä aamunevalle. Olen aamu-uninen, mutta lomalla herään useimmiten varhain, sillä luonto on kauneimmillaan juuri aamulla: raikas ja kirkasääninen. 

Kipu hellitti parahiksi päivällä samalla kun lapsenlapsi lähti katsomaan nokiottia eli mummoa ja pappaa. Niinpä otin koiran mukaan ja suunnistin äidin ja isän antamalle perintönevalle. Oletin, että se voisi olla niitä harvoja paikkoja Laihialla, missä valokin kukinta on voinut onnistua. Enkä pettynyt. Nevalla sai hyvää harjoitusta helteiseen lomaan, sillä tuuli ei sopinut marjastajaan ja paikallisilmasto oli trooppinen. Paarmoja oli runsaasti, eivätkä ne pelänneet ruotsalaista karkotusainetta, jota mieheni kutsuu ratapölkyksi sen viehättävän hajun vuoksi. Muita hajusteita en juuri käytäkään.

Haapikoimme vaikeakulkuisessa maastossa koiran kanssa 2,5 tuntia ja saimme noin 1,5 kg valokkeja. Laatu oli paikoin pientä, paikoin isoa. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen marjastuskauden alkuun. Nyt momman pikkupiiku saa maistella tuoreita valokkeja. Kävin maksamassa myös isälle vähän vapaaehtoista veroa marjapaikasta, sillä uskonpa saavani Syötteeltä pakastimet täyteen.

Siitä tulikin mieleeni pakastinten sulatus, ja sulatin kaksi pientä arkkupakastinta sekä jenkkikaapin yläosan. Päätin pestä myös koiran, jonka iho hilseilee nyt kun se on karvanajolla. Sitten harjasin sitä. Nyt olen juuri niin naatti kuin henkistä työtä tekevän ihmisen tulisi aina vapaapäivisin ollakin. 

Nevalla mietin vielä rippikoulun sisältöjä. Kun puhumme pelastuksesta, eivät kaikki ymmärrä, mistä ihmeestä pitäisi pelastua. Joidenkin oli nytkin vaikea ymmärtää, miksi Jumalan armo on ansiotonta. Miten niin? Emmehän me ole arvottomia, emmekä ole tehneet mitään pahaa. Ajattelenkin, että monet nuoret ovat hyvin viattomia. Ei heidän varmasti tarvitsekaan vielä tutustua syvästi omaan syntisyyteensä ja omaan varjoonsa. Ajattelen, että he tarvitsevat tuossa elämänvaiheessa Jumalaa ennen kaikkea turvaksi, johdattajaksi ja auttajaksi. Kokemus omasta arvosta on hyvä asia.

Toisaalta tietenkin varovasti raotimme sitä, miten vaikea on täyttää vaikkapa ensimmäistä käskyä. Sitä niin helposti panee turvansa vaikkapa toiseen ihmiseen eikä osaa kiittää Jumalaa ja rukoilla häneltä johdatusta. Tai kahdeksatta käskyä. Sitä niin helposti sanoo kaverista jotain pahaa, joka on vähän väritettyäkin. On vaikea jakaa omastaan. Riistotalous on varastamista. Ne jotka saavat kympin tuntipalkkaa, ostavat pilkkahintaan ylellisyystuotteita maista, joissa työntekijöille maksetaan tuskin 50 senttiä tunnilta. 

Elämässä tulee vaiheita, joista ei pääse eteenpäin ilman Jumalan armoa ja apua. Tulee syviä vesiä, joihin hukkuu, jos yrittää polskia omin voimin. Jokaiselle tulee vaikeita paikkoja, ei niitä tarvitse kenellekään tehdä tai osoittaa.