Kesän lapsi mä oon

Äidin kutoma ryijy

Tänään hautajaisten musiikki kuulosti hyvin kauniilta ja lämpimältä. Kanttori Valtteri Tuomisto oli saanut valita alku- ja loppumusiikin ja hän oli tehnyt sopivat valinnat. Alkuun soi Armas Järnefeltin Kehtolaulu ja päätteeksi Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta. Kukkien laskun jälkeen Valtteri lauloi Karjalan kunnailla, ja siunatessani vainajaa tein arkun päälle ristin hiekalla, jonka siunattava oli hakenut kotiseudultaan. Se oli lapsuuden muistojen valkeana kimmeltävää Salmin hiekkaa. Tilaisuudessa oli levollinen ja hyvä henki.

Tuli mieleen, että hautajaisteni suunnitelma on kadonnut Raamatun välistä, ja pitäisi tehdä uusi kooste musiikeista ja virsistä, joista pidän. Se voisi helpottaa jälkeenjääviä. Taalainmaahan on ollut meidän perheen surusoitto. Albinonin Adagiota en oikein halua soitettavan, koska siinä on eräs kohta, jossa aina mielessäni hyräilen Villi luonteeni on, villi luonteeni on, villi luonteeni on. Toisaalta, olen kerran kertonut Adagion ja Kesän lapsen musiikillisesta yhtäläisyydestä ainakin esikoiselle, ja hän ratkesi nauruun, joten Albinoni voisi kivasti keventää hautajaisten tunnelmaa.

Kerran sain olla juontamassa Agronomiyhdistyksen historiikin julkistamistilaisuutta Kansallisoopperan Alminsalissa. Kyseessä oli historiallinen musiikkikavalkadi ja muistaakseni yhtenä musiikkina soitettiin juuri Järnefeltin kehtolaulu. Sain pyöräillä näyttämöllä ja esittää karjatalousagronomi Laina Vehasta. Pyörähtelin myös miesjuontajan kanssa välillä valssia - ja lauloin sen verran, että olen voinut aina kehuskella laulaneeni Kansallisoopperassa samassa esityksessä Soile Isokosken kanssa. Lauluvalintani oli muistaakseni Agronomi sen olla pittää, olla pittää, olla pittää, muuten ei tuu mittää. Mukavia muistoja! 

Olen oikeasti syksyn lapsi, rakastan tuleentuvan viljan tuoksua, kypsyviä marjoja ja syysaamujen kuulautta. Paras osa kesästä on jäljellä. Sama on elämän kanssa, se on kääntynyt jo syyskesän puolelle, mutta tuntuu rakkaalta ja raikkaalta.