Kuva: Francesco Bartoli |
Juhani Rekola kirjoittaa pääsiäispäivän tutkielmassaan (kirja Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun) tuosta miten Paavali kuvaa kuolemaa kotiinpääsynä. Se merkitsee vierauden loppumista. Vierainahan me täällä olemme, vaikka emme tätä vierautta aina tuntisikaan. Vierashuoneessa nautimme ehtoollisenkin. Kerran päättyy vieraus. Kotiin kuuluu myös se, että siellä ovat omaiset ja läheiset. Hänen mukaansa ylösnousemususko sisältää täyden käänteen mahdollisuuden. Saa elää menneen ja tulevaisuuden yhtymäkohdassa. Voin elää niin että raja on edessäpäin. Silloin kuulun menneeseen ja rakennan sen varaan turvallisesti. Tai voin elää myös niin että raja on takanapäin. Kuulun jo tulevaan. Silloin minun ei tarvitse palvoa arvoja ja ruveta tekemään niistä tiliä. Ne haalistuvat, sillä ne kuuluvat maailmaan joka häviää.
Tuo Rekolan ajatus jotenkin kolahti. Huomasin, että olen jo niin vanha, että raja on jäämässä taakse. Tuntuu päivä päivältä vähemmän tärkeältä arvottaa pieniä maallisia asioita tai arvioida omaa ja toisten uskoa. Sellaista turhaa rajanvetoa on paljon. Tuntuu siltä, että väittely on turhaa, sillä kaikki on kuitenkin Jumalan varassa.
Rekola kirjoittaa myös Jeesuksen antamasta rauhasta. Se vie toimeliaan puoliuskon mennessään. Puoliusko nimittäin väsyy Jumalan hitaalta näyttävään työhön ja yrittää panna toimeksi. Puoliusko on hermostunut tämän maailman ikävien ilmiöiden edessä. Jeesuksen antama rauha on toisenlaista, se vapauttaa. Hän antaa meille elämän ylitsevuotavaisen maljan.
Tähän ajatukseen sisältyy se lempeys ja kirkkaus, jota soisin saavani elää jo nyt kun vielä olen tässä ruumiissani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti