Yhteiskunta on kannatellut

Olen parhaillaan hyötymässä yhteiskunnan tuottamista arvokkaista palveluista ja aivan innostunut. Pääsin kuntoutukseen ja sen seurauksena toivoisin pystyväni pitämään parempaa huolta nivelistäni ja kävelemään paremmin. Ykköstavoitteeni on viivyttää keinonivelleikkausta mahdollisimman pitkälle. 

Vasemmalla kirkontorni, oikealla vesitorni
Maisema lienee monelle tuttu kolmostien varresta

Olen osannut liikkua hikiliikuntaa kohtalaisesti, mutta en ole oikein osannut vahvistaa oikeita lihaksia. Kuntosaliin olen nyt uskaltautunut ensimmäistä kertaa elämässäni, ensin kurkistamaan ja sitten myös kokeilemaan laitteita ohjatusti. Saan neuvoja sekä lihaskunnon kohentamiseen että oikeanlaisiin elämäntapohin, henkiseen hyvinvointiin ja työelämän kuormittavuuden hallitsemiseen. Kyseessä on siis varsin kokonaisvaltainen oman elämän tarkastelu. Aivan loistojuttu! 

Havahduin eräässä pöytäkeskustelussa siihen, että yhteiskunta on antanut minulle mahdollisuuden kouluttautua kahdelle akateemiselle alalle. Olen saanut myös tuottaa elintarvikkeita yhteiskunnan tuella, koska jos kuluttaja joutuisi maksamaan niistä oikean tuotantokustannuksia vastaavan hinnan, myös meidän maassamme olisi nykyistä paljon enemmän aliravitsemusta. Lisäksi olen saanut ja ilmeisesti tulen edelleenkin saamaan hyvää terveydenhoitoa ja sitten vielä tämä kuntoutussatsaus. Olen kiitollinen ja toivon voivani palvella omalla alallani uskollisesti eläkeikään saakka. Tosin on sanottava, että ellen jostain syystä tähän tavoitteeseen yllä, voin kuitenkin olla ylpeä myös omasta työpanoksestani eri aloilla. 

Tänään olen iloinen myös uudesta polkupyörästä. Kävin paikallisessa urheiluliikkeessä ja ostin vähänkäytetyn 7-vaihteisen ulkovaihteisen Helkaman itselleni kaupunkipyöräksi. Eli vaikka minulla on täällä viime kesänä ostettu käytetty Nishiki mukana, ostin toisenkin kauniin pyörän ja vien samassa pyöräkoukussa lauantaina kotimaakuntaan! Joku voi pitää minua hassuna ja sehän eittämättä olenkin. Mutta ajatuksena on, että vien Helkaman Vaasaan ja huristelen sillä virkamatkoja keskikaupungilla. En kuitenkaan ehdi polkea kovin monena työpäivänä kotoa töihin, koska yhdensuuntainen matka on kolmisenkymmentä kilometriä. Jaksamisestahan ei ole kysymys. Vieno hymy.

On niin paljon moitepuhetta. Yksi iso osa moitepuheesta kohdistuu yhteiskunnan toimintoihin ja erityisesti siihen, jos niitä ei voida pitää entisellä tasolla. On hyvä nähdä myös toinen puoli: Monenlaiset mahdollisuudet, turvaverkot, palvelut ja välittäminen. Sama koskee tietysti myös omaa itseä, oman perheen jäseniä, työ- ja muita yhteisöjä, joissa olen osallisena. Olisi hyvä oppia näkemään se, mikä on hyvin, ja mikä on hyvin vielä senkin jälkeen, kun sitä ei enää ole. Toivottavasti pyörää ei kuitenkaan varasteta.