Kiitosjuhla

Jeesus sanoi, että Köyhät teillä on aina keskuudessanne. Olenkin miettinyt, että koska köyhyys on suhteellista, köyhät eivät koskaan lopu. Aina on joitakin lapsia, joilla ei ole varaa samoihin harrastuksiin kuin toisilla lapsilla. Aina on ihmisiä, jotka käyvät leipäjonoissa voidakseen käyttää rahaa asumiseen tai johonkin muuhun tärkeään. Suomen köyhät eivät varmaankaan ole yhtä köyhiä kuin maailman köyhät. Mutta he ovat suhteellisesti köyhiä verrattuna lähellä asuviin muihin ihmisiin. Sen verran olemme joskus joutuneet olemaan tiukalla budjetilla, että ymmärrän kyllä, että ei se kivaa ole. Onneksi nykyään on muodikasta kierrättää tavaroita, ei tarvitse olla häpeissään jos ei ole ihan muodin mukainen.

Laihialaisten kulutustaso on vähän normaalia alempi, joten olemme mielestäni pärjäilleet aina hyvin. Tänään pidimme sadonkorjuun kiitosjuhlan kotioloissa sen kunniaksi, että olemme kumpainenkin saaneet laarit täyteen. Viimeinen rapsierä kuivattiin iltapäivällä ja minä tein (luultavasti) vuoden viimeisen karpaloreissun. Valmistin myös viimeisen satsin luumumarmeladia. Olemme kiitollisia, sillä vaikeasta ja kylmästä alkukesästä huolimatta olemme saaneet hyvän sadon sekä pelloilta että metsistä. Olin myös huojentunut siitä, että pihlajanmarjakoi tuhosi omenasadon ja rastaat söivät punaherukat, sillä olen ollut hyvin kiireinen metsämarjojen kanssa. On hyvä, että ihan kaikkea ei tule ihan joka vuosi.

Kysyin iltasalaatin äärellä, mitä ajattelet tulevaisuudesta, arveletko, että meidän lapsenlapsilla on vaikeampi elämä. Vastaus oli, että en ole sitä ajatellut. Minä olen, ja uskon, että uuden sukupolven elämä voi olla vaikeampaa kuin meidän. Mehän synnyimme 50-luvun lopulla, kun oltiin jo sotien jälkeen hyvässä nousussa. Elinaikanamme ei ole ollut sotaa, ei elintarvikepulaa, ja lähes kaikilla on ollut mahdollisuus käydä koulua niin pitkälle kuin on ollut haluja ja taitoja. Tulevaisuuden uhkia ovat luonnon saastuminen, ilmastonmuutos ja muut nopeat muutokset maailmassa. Ihmisten elinmahdollisuuksien kaventuminen näyttää aiheuttavan paitsi kansainvaelluksia myös konflikteja. 

Lupasin opettaa Aavalle ja muille mahdollisille lastenlapsille luontoasioita. Sillä paljon on myös uusavuttomuutta. Monet perheet ostavat kalliita ulkomaan hedelmiä eivätkä osaa hyödyntää sitä mitä saa ilmaiseksi. Opetan myös joitakin perustaitoja, kuten marjojen perkaamisen, vaikka osaavathan hänen vanhempansakin yhtä ja toista. Valokit ja vaaramet kaadetaan laakealle lautaselle tai piirakkavuokaan, ja nostellaan siitä paistinlastalla pakasterasioihin. Samalla napsitaan pois roskat ja vattumadot. Mustikat, puolukat ja karpalot kaadetaan ensin tuulessa sangosta toiseen, jolloin lehdet ja kevyet roskat lentävät pois. Sitten ne perataan perkuuritilällä.

Tosin kehitys menee eteenpäin. Jotkut käyttävät imuria kevyiden roskien poistamiseen pyöreistä marjoista. Minä ostin vuonna 1985 tämän perkuuritilän, koska maatalousoppilaitoksen opettaja-asuntolassa naapurin naiset kehuivat sitä. Mainostin sitä sitten äidilleni, joka sanoi että höpsistä, saan kyllä marjat perattua omin konsteineni. Hän hankki vastaavanlaisen vasta muutaman vuoden kuluttua ja sen hyväksi havaittuaan kehotti minuakin hankkimaan samanlaisen, eikä tietysti uskonut että minulla on jo. Ritilän muovi on hyvää laatua, kun se on palvellut rikkoutumatta jo 30 vuotta. Monet vanhat asiat ovat kestäviä! Syksyn kylmillä perkaan karpalot tuvassa, koska ritilä istuu hyvin muovikorveen päälle. Jonkun markan investointi on ollut varsin kannattava. Ritilällä on jo käsitelty tuhansia litroja flavonoideja ja vitamiineja. Kiitän tänään kaikesta työstä ja siitä mikä on tehnyt työstä helpompaa ja mukavampaa. 

Suuriin johtajiin verrattuna olen taloudellisilla mittareilla mitattuna köyhä, mutta henkisillä mittareilla mitattuna luullakseni varsin rikas. Kiitän tänään myös siitä, että en ole saanut liian vaativaa työtä, ja minulla on ollut aikaa lempiharrastukselleni, joka on lähes ilmainen. Skål!