Lörpöttelyä ja naurua

Kieleni on kovin kerkiäväinen. Usein huomaan höpöttäväni liikaa ja monasti myös asetan sanani huonosti. En tarkoita loukata mutta saatanpa satuttaa. Joskus lounaan jälkeen mietin myös että olen puhunut ruokapöydässä omista asioistani niin antaumuksella, että vuorovaikutus on jäänyt aika vähiin. Silloin tunnen itseni typeräksi, päätän tehdä parannusta ja avata vastedes suutani lähinnä vain lusikkaa tai haarukkaa varten. Mutta minkäs mahdan itselleni. Raamatussakin sanotaan, että kieltä on vaikea kesyttää.

Sangollinen kovia syyskarpaloita

Näitä mietin iltapäivällä karpalosuolla. Eli lepuutin kieltäni mutta käytin aivojani eikä päinvastoin niinkuin tavallisesti. Mutta heti kun näin ihmisiä, höpötin taas yli tarpeen. Luulen että peitin sillä epävarmuuttani. Joskus peitän epävarmuutta myös tekonaurulla. Monet muutkin käyttävät sitä konstia. Lapsenlapsemme on nyt 9 kk ja hän oli oppinut aivan viehättävän tekonaurun jolla hän havitteli myönteistä huomiota. Ja kun tekonauroin hänelle, hän vastasi niin hurmaavasti että tilanne suli oikeaksi nauruksi. 

Tyttäreni sanoi, että suurin osa naurustamme taitaa olla tekonaurua. Nauramme esimerkiksi paljon enemmän kun katsomme leffaa toisten kanssa. Kerroin nauravani aidosti kun luen netistä jotain hauskaa. Hän sanoi, että luultavasti nauran silloinkin usein herättääkseni puolison mielenkiinnon. Tuo taitaa olla totta. Rippileirien iltaohjelmissa nauran isosten sketseille myös luodakseni vapaata naurutilaa muillekin. Usein leiriläiset nauravatkin lähinnä papin naurulle. Kaikkein rentouttavinta on aito nauru, jota ei voi pidättää, kun vesi virtaa silmistä ja vatsaan koskee. Kun kävin hyödyllisessä ja aivoja stimuloivassa eikä siis kalloa kutistavassa kognitiivisessa terapiassa, tuollainen nauru löytyi usein. Oli tavattoman vapauttavaa ja kehittävää nauraa itselleen. Sanotaankin että joka itselleen nauraa se parhaiten nauraa.

Mietin myös sellaista asiaa, että aivan sama ovatko karpalot kovia vai pehmeitä, tummia vai vaaleita, isoja vai pieniä. Maku ratkaisee. Myöskään ihmisten ulkonäkö ei merkitse minulle paljoakaan. Joskus tietysti kasvojen uurteet ja hartioiden asento saattavat kertoa eletystä elämästä ja siitä saattaa tulla ennakkoasenne. Mutta en mielestäni pane paljonkaan painoa ihmisen koolle tai vaatetukselle ehostuksesta puhumattakaan. Miten voisinkaan, kun itse olen tällainen homsantuu. Mietin olenko voinut tässäkin jotenkin kämmätä, voisiko joku luulla että arvostelen ulkonäön mukaan. Tosin nuorempana taisin vähän pelätä ja karttaa kauniita ihmisiä, mutta sekin on turhaa. Esimerkiksi tyttäreni ovat paitsi kauniita myös mukavia.Ihmettelen hartaasti kehen he ovat oikein tulleet.

Lopputulema näistä mietteistä oli syvä tunne siitä että tarvitsen armoa kanssaihmisiltä ja Jumalalta. Persoonallisuutta ei tarvitse muuttaa, mutta sen verran kannattaa hidastaa, että ehtii miettiä mitä sanoo. Kaikki naurun ja olemassaolon muodot ovat sallittuja ja tekemisestä ainakin karpaloiden poimiminen, sillä niitä riittää.