Ufoja

Minut yllätettiin ufoilla. Muistan kokeneeni kerran aikaisemminkin saman. Silloin oli joku koulutustilaisuus jossain päin Suomea, en edes muista missä. Tuon kaupungin yliopiston rehtori tuli tilaisuuteen, kun se oli jo hyvässä vauhdissa. Hän piti puheen, joka oli ihan eri sfääreissä kuin kaikki muu ohjelma, ja poistui kun oli puheensa pitänyt. Ajattelin, että hän oli kuin ufo, eri maailmasta.

Tänään eräs seurakuntalainen tuli kysymään, saako kaupungissa vierailulla oleva kiinalaisten ryhmä tulla tähän tilaisuuteen pitämään pienen rukouksen Suomen puolesta. Annoin luvan, mutta painotin, että heille on sanottava että lyhyesti. Kyselin myös ääneen, miten heidät saa lopettamaan, jos he innostuvat liikaa. Aavistelin, että kaikki ei tule menemään nyt ihan niin kuin toivoisin tai niin kuin tämä hyväätarkoittava seurakuntalainen toivoisi. 

Joukko vieraita tuli kirkkoon tilaisuuden alettua ja otti vuoronsa. Puhuja ei ollut kiinalainen vaan amerikkalainen noin 80-vuotias rouva. Hän ei alkanutkaan rukoilla, vaan saarnata. Alussa hän kertoi huomanneensa matkoillaan, että moni maa ja perhe on kahtiajakautunut ja riitainen. Ajattelin että tuo on totta. Mutta huomasin että hän ei puhunut Jumalasta ja Jeesuksesta, vaan pahoista henkivalloista, ja siitä miten nuoret ovat poikenneet pois lujalta perustalta ja elävät riettaudessa. Teki mieli huudahtaa, että ei pidä paikkansa. Hän kertoi omasta kutsumuksestaan ja työstään ja sanoi mitä meidän pitää tehdä. On opeteltava hengellistä sodankäyntiä. Meidän pitää rukoilla ja opettaa. Ajattelin että saan rukoilla ja kertoa toivosta.

Olen hätäistä sukua ja näytin hänelle kolme kertaa kelloa, mutta hän jatkoi 20 minuuttia. Luulen että kiemurtelin. Puheen päätteeksi hän rukoili lyhyesti ja puhalsi johonkin sarveen. Se meni paremmin. Olin kiitollinen kun puhe päättyi, ja hämmästynyt, kun vieraat tulkkeineen painelivat saman tien ulos. Mietin mikähän tarkoitus tälläkin oli? Tuttu seurakuntalainen tarkoitti varmasti hyvää kutsuessaan nämä vieraat tilaisuuteen. Olinkohan liian happaman näköinen etupenkissä? Tuon jälkeeen minusta tuntui kyllä hyvältä ja turvalliselta kuunnella tutun papin puhetta Jeesuksesta. Kyseessä oli körttipappi, joka ei tietenkään vielä takaa että pysytään keskeisissä asioissa, päin vastoin. Herättäjäjuhlillakin yksi puhuja aloitti Bertol Brechtin runolla eikä tainnut oikein päästä Jumalaan tai Jeesukseen. Tällä kertaa kuitenkin illan pääpuhuja puhui koko ajan Jeesuksesta ja jo tuo nimi täytti minut ilolla.

Afganistanilainen risti

Raamatussa sanotaan, että koetelkaa henget ovatko ne Jumalasta (1. Joh. 4:1). Olen ajatellut, että se tarkoittaa että etsimme paikkoja, missä puhutaan keskeisistä asioista ja etsitään yhdessä Jeesusta. On paljon tärkeämpää kuulla tai puhua viiden minuutin puhe Jeesuksesta ja toivosta kuin kauhistella vartti maailman tilaa. 

Minulla on työpisteessäni afganistanilainen risti. Sen on seurakunnallemme lahjoittanut nimikkolähettimme Seija Järvenpää, joka eli todeksi Jeesuksen rakkautta tekemällä Afganistanissa mielenterveystyötä.Tuon ristin on joku valmistanut ehkä henkensä uhalla. Seija ja hänen ystävänsä ja työtoverinsa Kaija Martin ammuttiin Afganistanissa taksiin reilu vuosi sitten. Pidän ristiä silmieni edessä muistaakseni, mikä on keskeisintä. Pystypuu muistuttaa siitä miten Jumalan rakkaus laskeutuu luokseni. Poikkipuu muistuttaa siitä, että minut on kutsuttu avaamaan käteni toiselle ihmisille rakastavasti niin kuin Jeesus ne avasi minulle. 

Hänellähän on vain sinun kätesi jotka hän voi levittää
Hänellähän on vain sinun ruumiisi jossa hän voi tulla
                                                   todelliseksi

niin kuin tuulella on puut niin hän tahtoo sinut

mitä muuta voit olla kuin hänen sylinsä

niille jotka kysyvät millainen se on.   (Ylva Eggehorn)

Pystypuu kannattelee poikkipuuta. Ilman pystypuuta poikkipuu leijuu ufona avaruudessa.