Uimalasit

Uimalasit olivat kateissa, kun en ole käynyt uimahallissa muutamaan vuoteen. Ne ovat ajalta, jolloin violetti uimapuku vielä mahtui päälle. Muistin että ne ovat viime uinnin jälkeen kerran eksyneet pyykkikoneeseen, mutta eivät olleet nyt pyykkikoneen lähellä. Onneksi sain yhdeltä perheenjäseneltä uimalasivihjeen ja toiselta kannustusta etsintään, ja niinpä sain jälleen kerran kokea löytämisen iloa. Kannustimena olivat itse asiassa myös uimahallin vapaaliput, jotka voitin arvonnassa, ja iso pinkka kuntoseteleitä, joita olen saanut työpaikalta. 

On se kumma että ihminen tarvitsee niin monenlaisia kannustajia päästäkseen liikkeelle. Tosin tänään oli niin kaunis päivä, että liikuttelin itseäni myös autoajelulla ja muutamalla pienellä metsäkävelyllä koiran kanssa. Sivusilmällä etsimme uutta karpalopaikkaa, mutta emme löytäneet, mikä onkin oikein, koska olen jo juhlinut marjastuskauden päättäjäisiä. 

No, osasin mennä uimahalliin ja vaihtaa vaatteet. Mutta uinnin kanssa oli vähän niin ja näin. Onneksi luin jostain ihan hiljakkoin, että kun aloittelee uintia, pitää antaa itselleen aikaa tottua hengitystekniikkaan. Voi uida vähemmän ja antaa hengityksen tasaantua altaan päissä. Matkaa kertyi lopulta 800 metriä ja ihmettelin, ettei vetänyt suonta. Ilmeisesti pähkinänhimoni on pitänyt magnesiumit aika hyvällä tolalla. Uimalasit menivät vähän huuruun, en tunnistanut ketään ja yritin olla varovainen, etten törmäilisi pahemmin.

Olen aika ujo kaikissa joukkoliikuntapaikoissa. En voisi kuvitella meneväni jumppaan jossain naisjoukossa. Luontainen reviirini metsässä on kilometrin verran joka suuntaan, joten on selvä, ettei ole niin luontevaa istua vaikkapa vieri vieressä saunassa. Nytkin annoin muiden puhua löylyissä, seurailin tilannetta ja ampaisin ulos heti kun näin jonkun tarvitsevan paikkaa. Pukuhuoneessa oli kuitenkin pakko kysyä miten tukankuivaaja toimii. Siinä oli joku pääntunnistin, joka tunnisti muiden päät, mutta ei minun päätäni. Ilmeisesti olen joko liian kovapäinen tai liian kylmäpäinen, tai tukkaa on liian vähän.

Tosin tässä hiljakkoin kun olin kampaajalla ja meikkaajalla iltajuhlaa varten, kampaaja sanoi, että sinulla on paljon tukkaa ja ehostaja sanoi, että sinun ihosi on hyvä. Sellaiset kannustavat sanat ovat mukavia, sillä ne antavat itseluottamusta tilanteessa, jossa ei ole ihan omimmillaan. Muistan kun kansakoulussa joillakin tytöillä oli tapana sanoa, että onnea uudelle puserolle tai että onpa sulla nätit lettinauhat. Jos joku työkaveri on joskus kannustanut, ryhti on parantunut ja muistiin on jäänyt hyvä jälki, johon tulee joskus palattua kun on epävarmalla mielellä. 

Jos ei ole niin kiire, että lasit menevät joka päivä huuruun, voi nähdä yhtä ja toista kiitettävää ja kannustettavaa toisissa.