perjantai 23. tammikuuta 2015

Hagar

En ole jaksanut juuri muuta kuin niistää ja aivastella. Mutta sain vihdoin alkuun joululahjakirjan, jonka esikoiseni oli viisasti valinnut blogini perusteella. Hän oli huomannut kirjoitukseni Ylva Eggehornin runokirjasta ja etsinyt muita Ylvan kirjoja. Koska Raamatun naisista kertovaa kirjaa ei enää saanut suomeksi, hän osti sen perheensä kaksikielisyyteenkin hyvin sopien ruotsinkielisenä. 

Esipuheessaan Ylva sanoo pystyneensä aina samaistumaan sekä nais- että miessankareihin ja mainitsee mm. Tom Sawyerin. Niin minäkin, en ole kärsinyt siitä että poikakirjoissa sankarit olivat poikia ja monissa aikuisten kirjoissa miehiä. Eggehorn on tullut siihen tulokseen, että tämä on naisille ja taiteilijoille ominainen kyky, kyky puhua kahta kieltä. Ei ole ehkä naisellista tapaa lukea Raamattua, mutta on varmaa, että nainen lukee Raamatun naisten elämänkohtaloita omien kokemustensa läpi.

Ylva kirjoittaa ensimmäiseksi Hagarista. Egyptin farao antoi Hagarin orjattareksi Abramille ja Saaralle. Saara ei saanut lasta ja niin hän antoi Hagarin miehelleen, josko orjatar voisi hankkia Abramille lapsen. Kohdunvuokraa ei maksettu. Hagar oli toisten omaisuutta, objekti, jolla ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämäänsä. Mutta Hagarista tuli myös ensimmäinen itsenäinen nainen Raamatussa, oman elämänsä subjekti, joka nimesi Jumalan ennen lausumattomalla nimellä. 

Ensimmäisen kerran Hagar pakeni erämaahan, kun Saara mustasukkaisena kuritti häntä hänen raskaana ollessaan. Siellä hän kohtasi lähteellä Jumalan enkelin, joka puhutteli häntä, lupasi että hänen lapsestaan tulee suuri kansa ja käski hänen palata Saaran luo. Ja Hagar nimesi Jumalan nimellä El-Roi, Jumala joka näkee minut. 

Hagar synnytti Ismaelin. Kun myös Saara sai vanhalla iällään pojan, Iisakin, israelilaisten kantaisän, Saara huomasi että Ismael ilvehti Iisakille. Saara käski Abrahamia ajamaan orjattaren poikineen erämaahan. Abraham antoi mukaan pienet eväät, mutta eivät ne pitkälle riittäneet. Vesi loppui. Ismael teki kuolemaa ja Hagar istui etäämpänä toivonsa menettäneenä tyhjä katse silmissään. Mutta Jumala avasi hänen silmänsä näkemään lähettyvillä olevan kaivon. Hagar hoiti Ismaelia autiomaassa ja hänestä tuli hyvä jousiampuja. Jumala oli hänen kanssaan. Hagar hankki hänelle vaimon kotimaastaan Egyptistä. 

Eggehornin mukaan meistä jokainen kutsutaan antamaan Jumalalle nimi. Saamme antaa sen henkilökohtaisen Jumalan kohtaamisen ja omien elämänkokemustemme perusteella. Jumalalla on varmasti tuhansia vielä lausumattomia nimiä.   

Ismaelia pidetään arabikansojen esi-isänä. On hyvä muistaa, että Jumalan huolenpito ja suunnitelma on ulottunut ja ulottuu myös meille vieraisiin, orjiin ja arabeihin. 

Elämä on merkillistä, eikä kaikkia kohtaloita voi millään käsittää. Silti tänään kutsun Jumalaa nimellä Hän joka johdattaa.

2 kommenttia:

  1. Hei Maaria. Mun mieleen nousee ihmetellen kuva Saarasta,joka käski ajaa Hagarin ja Ismaelin erämaahan, kun oli nähnyt Ismaelin kohtelevan Isakia kurjasti. Varmaan taustalla oli jo monien vuosien kateus ja kauna, koska Hagar sai myös Abrahamin lapsen ja mitä kaikkea tähän liittyikään mitä Raamatussa ei kerrota. Silti Saara unohti mitä hyvää Jumala hänelle itselleen oli antanut tai vaikka ei unohtanutkaan, silti ei jakanut omasta hyvästään muille vaan tuomitsi kovalla kädellä lähimmäisensä. Miten inhimillisiä nämä Raamatun henkilöt ovatkaan olleet. t.päivi

    VastaaPoista
  2. Niin juuri. Ismael syntyi oikeastaan Saaran ehdotuksesta, mutta jo kun Hagar alkoi odottaa lasta, Saaran kiukku nousi. Ja ehkä on kuten Eggehorn sanoi, että pojat nahistelivat ja tappelivat pieninä (niin kuin Arabimaat ja Israel nyt) ja Saara näki siinä vain Ismaelin ilveilyn. Raamatun vahvuus on todellakin sen ihmisten inhimillisyydessä, johon voimme monta kertaa samaistua.

    VastaaPoista