Minulle 30-40 hautausta vuodessa on paljonlaisesti. Tiedän että jotkut vanhemmat konkarit selviytyvät valittamatta suuremmastakin määrästä. Itse huomaan joskus, etten palaudukaan vahvaa läsnäolemista vaativista tilaisuuksista päivässä tai parissa. Mutta täytyy sitten vastapainoksi osata iloita ja nauttia siikavoileivistä ja ihmisten kohtaamisesta.
Opin rakastamaan siikaa jo lapsena. Vanhemmillani oli tapana hakea keväällä Vaasan kalarannasta siikoja. Niitä oli helppo perata, ja se oli usein minun hommaani. Kaloja ei suomustettu, vaan suolattiin isoon tynnyriin, joka oli kellarissa. Sieltä sitten kesällä haettiin suolakalaa, nyljettiin, paloiteltiin ja syötiin uusien perunoiden kanssa. Ne olivat kyllä tönkkösuolattuja ja sikäli maku ei ollut niin vivahteikas kuin tämän päivän maukkaassa graavisiiassa.
 |
| Joku lapsistamme on pienenä maalannut tämän tyhjän haudan |
Tänään oli ihana muistotilaisuus. Ohjelmaa oli runsaasti eikä silti tullut aika pitkäksi. Ison perheen lapset muistelivat isäänsä puhein ja lauluin, suomeksi ja ruotsiksi. Kaikki muistot olivat jotenkin eri näkökulmasta tai koskettivat eri elämänvaihettä. Oli oikein hyvä olla mukana. Hautajaisissa ilo ja suru koskettavat toisiaan. Ollaan kristinuskon ytimessä, hapuillaan tarttua uskoon: Kristus on ylösnoussut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti