torstai 8. tammikuuta 2015

Käsidesi

En yleensä käytä käsidesiä tai muitakaan desinfiointiaineita. Kotiin tullessa pesen aina käteni, niin kuin äiti on opettanut, mutta luotan saippuaan ja siihen että hyvät bakteerit pitävät huonot bakteerit loitolla. Kotimme käsidesipurkki on riittänyt yli viisi vuotta -  ostin sen sikainfluenssan aikoihin kun meillä oli juhlat. 

Tänään kävin jakamassa ehtoollista sairaalassa ja siellä oli kovin monta lappua että desinfioi kätesi. Ymmärsin että ne oli laitettu pikemminkin vierailijan kuin potilaan turvaksi. Tein työtä käskettyä. Ja yhtäkkiä työpaikalle ajellessa minulle tuli suorastaan huono olo, ikään kuin olisin juuri sairastumassa. Luulen että se oli psyykkistä.

Nuorena haaveilin jossain vaiheessa myös lääkärin ammatista. Mutta kun kävin sairaalassa katsomassa ystävääni, huomasin, että olin allerginen sairaalalle. Minun tuli siellä huono olo, ja piti mennä haukkaamaan happea. Sittemmin olen joutunut vierailemaan sairaaloissa sen verran paljon, että olen karaistunut. Olen saanut siedätyshoitoa.

Meidän perheessä allergia on lähes tuntematon käsite. Yksi on tosin herkistynyt maapähkinälle, yksi maitosokerille ja yksi sienisokerille. Korvatulehduksia on ollut tosi vähän. Vatsatautia emme ole juuri sairastaneet. 

Luulen, että tässä on taustalla äitini terveet elämänohjeet. Hän oli huomattavan innokas siivoamaan, mutta kuitenkin sitä mieltä, että liika hygienia on pahasta. 
Niinpä sain oppia, että vauvalle ei vettä eikä tuttia keitetty. Annettiin marjoja suoraan luonnosta. Ja nautittiin oikeaa lehmänmaitoa, jossa oli aina myös tietty määrä bakteereita. 

Lääkäriystävämme sanoikin jo parikymmentä vuotta sitten, että hän arvelee ainakin osan allergioista syntyvän, kun elimistöllä ei ole mitään oikeaa vihollista mitä vastaan puolustautua. Silloin se alkaa puolustautua siitepölyhiukkaisia tai jopa omia soluja vastaan. Taitaa olla niin että nämä opit ovatkin sen jälkeen lyöneet läpi laajemminkin. 

Luulen, että saan olla kiitollinen myös siitä, että olen joutunut kohtaamaan paitsi hyviä myös ilkeitä ihmisiä. Sellaistakin siedätyshoitoa tarvitaan, siinä voi oppia jotain itsestään ja muista. Tietynlainen vastustuskyky lisääntyy. Jos elämä on liian steriiliä, se on helposti myös pysähtynyttä. 

4 kommenttia:

  1. Näitä on niin mukava lueskella, kun näis on niin heleppo olla samaa miältä. Tai sitte tuloo ittellekkin jonkinmoonen erilaanen ajatusmalli toisia asioos :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! Mä mietiin jonkun aikaa sitä sun FB-kommenttia notta jouruut toristelemahan nottet oo ropotti notta kuinka niin. Lopuuksi välähti. Hyvä havaanto sekin nottei ropotti piräkkää olla.

      Poista
  2. Vinha perä tuossa mitä kirjoitat. Ei saa olla liian steriiliä.Hyvin kirjoitat muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pau. Eihän kaikkia äidin oppeja tule noudatettua, mutta ehkä tätä :)

      Poista