Etäpäivä

Tälle päivälle tuli tapaamisen peruutus enkä ruvennut rustaamaan mitään uutta kohtaamista, vaan totesin että nyt on mahdollista tehdä etätyöpäivä. Ihmeesti olen saanutkin aikaa kulumaan erilaisen tiedottamisen, muistioiden ja raamattuluennon parissa. Juuri äsken vasta päätin päivän työt. On sellainen tuntu, että tällä kertaa työnteko olikin tehokkaampaa kotona.

Välillä ehdin jopa hiihtämään. Kunto pääsi rapistumaan kuuden viikon flunssan aikana, joten tyydyin reilun kolmen kilometrin lenkkiin. Mukavaa kuitenkin kun Joku sai houkuteltua ulkoilemaan. Kyllä se aina piristää ja varmaan se kuntokin nousee jos vain lähtee silloin tällöin ulos. Nythän jo tarkenee!

Etätyöpäivänä olen miettinyt myös sitä miten lähelle jaksan ja uskallan päästää ja mennä. Voi olla, että työkaverin lähellä ei oikein osaakaan olla lähimmäinen, vaan yrittää pitäytyä etäisempään työtoverin rooliin. Epävarmuudestakin se johtuu, kun ei tiedä, mitä toinen odottaa ja toivoo. Ihmisiä kuitenkin ollaan ja ihmisen surut ja kivut ovat olemassa, vaikka niitä koettaa töitä tehdessään painaa taka-alalle. En aina osaa valita sopivaa etäisyyttä ja läheisyyttä, mutta se kuuluu ihmisen osaan, ettei aina osaa.

Puhuttiin tänään Jokun kanssa siitäkin, että kun tullaan vanhaksi, voisiko hyväksyä sen, että ei ole enää aina niin skarppi eikä aina pärjää eikä se ole edes häpeä. Voisiko hyväksyä sen toisessa ja erityisesti itsessään? Äidin opettaja sanoi joskus, että oletkos sinä nyt Eeva kun en ole ihan varma, ja kun vastasin, että olen pikku-Eeva niin se riitti, ja jatkettiin juttelua niistä 80 vuoden takaisista asioista... Hän sanoi myös, etten ole varma oliko täällä eilen pääsiäishartaus, kun joskus muistini on niin huono etten muista vaikka olisi ollutkin. Se tuntui aivan normaalilta, ettei aina muista kaikkea sitä, mikä on ollut lähellä, vaan muistaa paremmin sen, mitä tapahtui tammikuussa 1918.

Meidän olisi oikeastaan Jokun kanssa pitänyt puhua siitä että voisiko jo nyt hyväksyä sen ettei osaa eikä muista ja että on keskeneräinen.

Sellaista olen kans miettinyt, että nuorena monet mukavat ihmiset pyysivät kylään, mutta meidän osalta jäi vastavuoroisuus usein toteutumatta ja nuo mahdolliset syvät ystävyydet jäivät kokematta. En kai jaksanut siivota ja laittaa. Sitä paitsi olen toisaalta ekstrovertti, mutta toisaalta introvertti - olen aina vapaa-aikana kaivannut omaan läjään -olemista. Olen siinä menettänyt hyviä ystäviä ja toisaalta saanut omalla tavallani kerätä voimia siihen, että uskallan päästää myös lähelle. 

Tähän keskeneräisyyteen on tyytyminen.