Luottamus

Isännän tekemä "puutarharyhmä"

Talviloman levähdyspaikka on jäänyt taakse. Olen kotoillut sukkia kutoen ja muistellut hauskaa tapausta hiihtoladulla. Vastaamme hiihteli toissa aamuna - silloin kun yritin olla valittavainen - nuori hehkeä sporttinen nainen kuunnellen musiikkia korvanappistereoistaan. Tervehdin häntä sanoen Moi ja nyökäyttäen päätäni ajatellen jos hän ei kuule. Nainen vilkaisi minua kummissaan eikä vastannut tervehdykseeni. Sitten hänen ilmeensä kirkastui ja hän huikkasi iloisesti Terve - perässähiihtäjälleni. Olen huomannut muulloinkin tällaisen latukulttuurin, että naiset tervehtivät kohteliaasti miehiä ja miehet naisia.

Asialle löytyi nyt kyllä toinenkin selitys, sillä perässähiihtäjä kertoi, että tämä oli se joka tuli eilen lumikengillä Riihituvalle. Ahaa - se nuori nainen, joka oli katsonut että ladulla on niin paljon lunta, että voisi hiihdon sijasta kenkäillä. Mietin tyytyväisenä, että tuo minun mieheni on yhä pidetty naisten keskuudessa. Kun menin hänen kanssaan kihloihin, joku kesätyökaveri loihe lausumaan haikeasti: Kyllä Joukolla olis ollu ottajia. Se kuulosti hauskalta, olin siis voittaja!

Isännän panemaa raja-aitaa

Ja kyllähän minä olen voittaja ollut. Minä, joka nuorena kuvittelin eläväni yksinäistä vanhanpiian elämää, olen saanut ison ihanan perheen. Puolisoon on saanut luottaa käytännön töissä ja rakkausasioissa. No, tuossa oli nyt kyllä ylisanoja. Koskaan en ole nimittäin voinut luottaa siihen että hän toisi kaupasta mitä listaan on kirjoitettu. Mutta ei ole tarvinnut tulla mustankipeäksi kokousmatkoista. Siksi kai meidän puutarhassa on nurmikko pidetty vihreänä ja usein aika pitkänä, vaikka talossa on päältäajettava ruohonleikkuri. 

Kiitos jokaiselle luotettavalle naiselle ja miehelle, joka tätä maata rakentaa perhettä kasvatellen ja elättäen, osoittaen rakkautta hyvin käytännöllisellä tavalla.