Laihialla vietettiin tänään kirkossa ja seurakuntatalolla sadonkorjuun kiitosjuhlaa. Isäntä oli siellä kiittämässä vuodentulosta. Minä laitoin ruokaa Martalle ja Pertulle. Martta on jo tänään iltasella palannut Tampereelle ja Perttu lähtee huomenna opiskelupaikalleen Iisalmeen. Hirvenpaistista tuli todella mureaa ja maukasta. Riistassa on varmasti jotain mitä ihminen tarvitsee, kun olen aina odotusaikana himoinnut riistaruokia. Perheessämme kun ei ole metsästäjää, niin se on aika harvinaista herkkua.
Tarvitsen ruokaa ruumiilleni ja sielulleni. Kumpikaan ei ole itsestään selvyys, vaikka Jumalan hyviin lahjoihin joskus tottuu niin ettei huomaa kiittää. Miten suuri ihme se onkaan että tällainen pohjoinen maa on tarjonnut elämisen mahdollisuudet ja että täällä saa joka sunnuntai kuulla Jumalan rakkaudesta ja osallistua ehtoolliselle.
Iltasella oli Kotisatamamessu Gerbyn seurakuntakodilla. Olen saanut olla tuota messuyhteisöä luotsaamassa noin seitsemän vuotta. Kotisatama on minun mielestäni Vaasan seurakunnan helmiä.
Kotisatamamessu on kerran kuussa ja perustuu seurakuntalaisten vahvaan panokseen. He juontavat, rukoilevat, soittavat housebandissä, järjestävät lapsille lasten sanan, lastenhoitoa saarnan ajaksi ym. Lopuksi syödään yhteinen iltapala, jonka uskolliset keittiöpalvelijat kattavat pöytään. Ilmapiiri on rakastava ja usein lähden messusta itsekin virkistyneenä.
Messussa ei siis tarvita edes kanttoria, pappi tarvitaan saarnaa ja ehtoollisen asettamista varten. Tällä kertaa meitä oli koolla 50 henkeä, joista puolet oli lapsia. Yleensä on vähän enemmän, 60-70, mutta jotkut perheet olivat syyslomamatkalla ja Vaasan kirkossa oli samaan aikaan rockmessu. Mukana oli kuitenkin nytkin toistakymmentä aivan uutta osallistujaa. Kiitos siitä yhteyden ruuasta mitä saimme maistaa!
Tänään mietimme rakastamista, itsensä ja lähimmäisen rakastamista. Löysimme mm. että itsensä rakastaminen on sitä että arvostaa itseään ja toisen ihmisen rakastaminen on sitä, että arvostaa häntä, kuuntelee, kannustaa ja kiittää. Tulisipa tämä todeksi perheissä. Kunpa osaisin tarpeeksi kiittää heitä, jotka antavat lahjansa seurakunnan käyttöön. Kunpa osaisimme kannustaa toisiamme myös työyhteisössä. Joskus joutuu päin vastoin kokemaan, että joku yrittää lannistaa. Auta Herra näkemään että lannistavien sanojen takana voi olla ihan rehellinen ja inhimillinen kateus ja kateus taas voi tulla siitä ettei ole saanut tarpeeksi kiitosta... 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti