Kylällä

Venyttelimme aamulla niin että tuli vähän kiire kirkkoon. Onneksi menomatkalla ei ollut poroja tiellä. Suuntasimme lähikirkkoon eli Sarakylän kappelille, minne tuli matkaa vain 34 km. Olemme käyneet siellä aikaisemminkin. Itse asiassa olemme miltei kyläläisiä, sillä meillä on pieni polttopuupalsta tuolla kylällä kauniin puron varrella. Ostimme sen äidin kuoleman jälkeen muistoksi siitä miten äiti rakasti myös pohjoisen luontoa.

Kappelilla pidetään messu muutaman kerran vuodessa. Sisustuksessa on yllättäen höyläämätöntä lautaa, tila on sekä kodikas että sakraali. Alttariryijy on vähän yllättävä. Väkeä oli tällä kertaa miltei kappelin täydeltä eli yli 40 henkeä. Oli hienoa veisata tuossa porukassa. Kanttori Keijo Piirainen pitää virsissä hyvän poljennon ja kappelikuoro antoi hyvän tuen veisuulle. Kappalaisen Kukkuraisen Juhan saarna oli armon sanaa, missä kuuluvat evankeliset sydänäänet. Kirkkon lähtemistä ei koskaan kadu.

Uhrivirtenä veisattiin 439 ja siinä pysähdyin miettimään sanoja "että huoltaan itkevältä pyyhkisin pois kyynelen". Se toi mieleen että sain torstaina Aution Helenalta taas ihanaa runopostia. Hän oli kirjoittanut runon Uupuneen voimasta:

Abba, Isä

on mukana elämämme

uupumuksessa, pelossa,

matkan tiheässä pimeydessä.

Hän on muuttumaton,

voimanlähde

kaikkina päivinämme.

Häneltä heikkokin saa voiman

kuivata lähimmäisen

kyyneleet

ja tarttua uupuneen käteen.

”Tapahtukoon sinun tahtosi.”

Kuljeta sitä tietä,

                 joka vie kotiin.

Olen viime aikoina miettinyt kutsumustani ja sitä miten idealismi on murtunut. Nuorena minulla oli mielessäni jonkun vaikuttavan romaanin synnyttämä kuva, että kulkisin joskus ruttoa sairastavien kuolevien keskellä auttamassa pelkäämättä tartuntaa. Nyt olen hämmästellen seurannut, että maailmasta löytyy vielä ihmisiä, jotka lähtevät auttamaan Ebolaan sairastuneita ja tekevät voitavansa ettei tauti leviäisi. Minusta ei ole siihen. Mutta kyllä minäkin omalla paikallani voin jotakin tuskaa lievittää, ja jokainen meistä voi - saamansa lahjan mukaan. 

Sarakyläläiset olivat järjestäneet myös maukkaat kirkkokahvit. Kun menee vieraana mukaan, tuntuu hyvältä ensin vähän kuulostella, mutta toisaalta tuoda jossain vaiheessa esiin mistä on kotoosin, kun monet kuitenkin miettivät keitä nuo on. Joskus sitä erehtyy luulemaan että jotkut tilaisuudet ovat  "sisään päin lämpiäviä", mutta se on yleensä vain omaa ennakkoluuloisuutta. Kokemuksemme mukaan kirkkovierasta tervehditään kaikkialla iloisesti. Nytkin löytyi kohta ihmisiä joiden kanssa oli helppo seurustella lehmistä, lampaista, susista, metsistä ja lähetysjuhlistakin. 

Mökillä laitoin kohta puikulat kiehumaan. Ruokajuomaksi Jouko osti eilen tulomatkalla johdatuksen Italian viinirinteille. Odotamme nimittäin pian saavamme tutustua Martan ystävään Francesco Bartoliin. Laihialaiseen makuun poikkeuksellisen hinnakas punaviini yllätti makealla ensituntumalla ja jätti lempeän mutta aromikkaan jälkimaun. En sano merkkiä ettei mene mainoksen puolelle.