 |
| "Tuuti tuuti äidin lasta alkutie on sulla vasta, tuuti kultaa kulkemaan ulapoita unten maan..." |
Tänään oli vapaapäivä täynnä ihania Laihian oravan hommia. Varastointia, varastojen hyödyntämistä ja varaston tyhjennystä. Siivosin vaatehuoneen, ja se oli todella sen tarpeessa, ei enää jalka jakaantunut. Vein surutta poltettavien roskikseen vaatetta ja kaatopaikkaroskikseen vanhoja laukkuja ja kenkiä. Kierrättäjät älkööt hermostuko, nämä kaikki olivat varsin kuluneita tai ikäväntuntuista kangasta.
Tällaisella roskisretkellä huomasin vanhassa koivussa oravan. Kotioravamme eivät suinkaan ole kesyjä vaan ihan metsäläisiä, joten en saanut siitä kuvaa. Sen sijaan päätin ottaa kuvan vanhasta tuuliviiristämme, jossa on laihialaisuutta kuvaava säästäväinen orava. Surukseni huomasin että tuuliviirin oravalta on pudonnut häntä! Ajatella, vaikka paappani laittaman tuuliviirin puinen varsi on kestänyt 80 vuoden myrskyt, orava on päässyt ruostumaan ja rapistumaan.
Osan vanhoista vaatteista lajittelin kolmeen pussiin joihin kirjoitin "matonkudetta" ja vein vintille. Sen verran laihialaisuus nosti päätään vaikka olinkin ronskilla päällä.
Kun tuosta selvisin, leikkasin kehtoon uuden patjan, hain Ahkeraliisasta kangasta ja ompelin patjalle päällyksen. Sitten päärmäsin yhden aluslakanan edellisen patjan oivallisesta päällyksestä. Tuon tykyn kankaan olen ostanut Ilmajoen osuuskaupasta vuonna 1986 tai 1988. Muut kehdon varusteet ovat vanhempaa perua. Itse kehto on Naskalin talon vanha kehto, jossa muun muassa minä ja neljä lastani olemme aloitelleet elämän taivalta. Nyt se odottaa valmiina uutta tuhisijaa. Tätä hetkeä olen odottanut että saan tehdä näitä valmisteluja. Olen onnellinen!
 |
| Yksi kotioravistamme on menettänyt häntänsä. Veikö sen hallin hammas? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti