Mistä mahtoivat ne ilmansaasteet tänne tulla? Ainakaan syypäitä eivät olleet navetassa metaania päästelevät märehtijät, vaikka maataloutta usein saastutuksesta moititaan. Teollisuuden päästöjä rajoittamalla ja muulla luonnonsuojelulla on saatu jotain hyvää aikaan, sillä luppo ja naava ovat palanneet metsiin.
Muistelen myös, että joskus 60-luvun lopulla Laihianjoki muuttui kirkkaaksi ja sitten kaikki kalat kuolivat. Niitä kellui joen pinnalla. Luulen että kyseessä oli metsäojitusten seurauksena tapahtunut veden happamoituminen. Nyt voi kuitenkin joen partaalla taas nähdä tyytyväisen näköisiä onkimiehiä, jotka saavat muutakin saalista kuin särkiä. Joki ei ole puhdas, mutta ei kuollutkaan. Suorapäästöt ainakin lienevät vähentyneet, eikä siitä haittaa ole, että pelloilla on suojavyöhykkeet estämässä ravinteiden joutumista vesistöön.
Luumupuu oli puhjennut tänään kukkaan ja puussa kävi melkoinen pörinä. Oli siinä mötiäinen poikineen. Joskus pelättiin, että kimalaiset kuolevat sukupuuttoon, ja siksi olen iloinnut jokaisesta mötkystä, joka ilmestyy talvikolostaan, vaikka vähän pelkäänkin niitä. Hellästi olen vuosien varrella kuljetellut kymmeniä mötiäisiä froteepyyhkeellä ulos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti